Kokeellisen Elektroniikan Seura KOELSE

Helsinki (alkaen 2002)

KOELSEn (s. 2002) eli Kokeellisen Elektroniikan Seuran muodostavat Antti Ahonen, Tomi Flink, Sara Milazzo ja Harri Vähänissi. Toiminnan keskiössä on länsimaisen elämäntavan rujon puolen tutkiminen, hajottaminen, törmäyttäminen, sähkövirta, maksimaalisuus ja jäte. KOELSE haalii tavaraa ja elektroniikkaromua, josta ihmiset haluaa päästää eroon, purkaa laitteita ja rakentaa jotain uutta. Toisiinsa törmäytetyistä laitteista syntyykin jotain paljastavan erilaista.

KOELSE syntyi Helsingin maailmanhistoriassa merkittävään vuosituhannen vaihteen kohtaan, jossa digitaalisuus oli jo heistä tullut siihen kyllästyttävään pisteeseen, jossa kaikki oli  jo liian halpaa, helppoa ja tylsää. KOELSEn tekijät halusivat jotain muuta, kouriintuntuvampaa, jännittävämpää, henkilökohtaisempaa, ”ite tehtyä”.

Taustalla on iso kertakäyttökulttuurin ja helppouden vaatimuksen kritiikki. Jari Kykkäsen ja Marko Luukkosen KOELSE -dokumentti käsittelee suomalaisten sekä yleisemmin länsimaalaisten kulutustottumuksia elektroniikan osalta. ”Sitä, että juuri mitään ei korjata eikä oikeastaan mitään rakenneta itse. Kaikki pitää olla uutta ja vanhoille tavaroille ei nähdä arvoa elleivät ne ole antiikkia. Tavaraa hankitaan mielijohteesta ja pois heitetään kaikki vähänkin tarpeeton tai epäkuntoinen. Laitteiden elinkaari raaka-aineesta ongelmajätteeksi lyhenee jatkuvasti. Markkinoiden luodessa kuluttajalle kiihtyvällä vauhdilla uutta teknologiaa, nousee esiin kysymys: mitä me teemme kaikella vanhalla?”

Jokaista KOELSEn jäsentä yhdistää jo varhain ilmennyt kiinnostus kokeellisuuteen, rojuihin ja elektroniikkaan. Lattialle sattumalta tippunut VHS -kamera ja sen sisältö oli alkanut kiehtomaan Rovaniemeltä lähtöisin olevaa, tällä hetkellä huoltoteknikkona työskentelevää Sara Milazzoa loputtomasti. Lähestymiskulma oli ollut kuitenkin alun perin paitsi asioiden tuhoaminen, askartelu ja taide, ja sähköteknisesti täysin maallikon kokeilun ja erehdyksen tie on aiheuttanut jopa räjähdyksiä, mutta myös veistoksia, joissa on tuulettimia, LED -valoja, jotain yksinkertaista aluksi.

Tomi Flinckin kiinnostus sähkölaitteisiin pohjaa elektroniikan opintoihin ja kokeellinen taide kasvoi alunperin sähkökitaran vahvistimien rakentelusta.

Kuvataiteilijana toimivan Antti Ahosen diplomi-insinööri -isä oli tartuttanut kokeellisen, laitteita pelkäämättömän, osiin laittavan ja korjaavan asenteen poikaan, joka ei sinänsä ollut osoittanut luonnontieteellis-matemaattisia lahjoja. Hän keräili lapsena esimerkiksi sähkökirjoituskoneita, ja kerran ojasta löydetty kone oli isän ehdotuksesta isketty verkkovirtaan, josta oli seurannut kaunis valokaari huoneustoon.

Harri Vähänissi on TaiKista valmistunut kuvaamataidon opettaja, jonka lähtökohta on ollut kiinnostuksessa taiteeseen. Maalaamista oli kuitenkin aina vaivannut tunne, että pelkkä kuva ei oikein riitä. Sähkön kanssa Vähänissille avautui vihdoin mahdollisuus tehdä kaikkea ihan villiä, päällevyöryttävää ja maksimaalista. Lapsena hän oli kerännyt myös laatikkotolkulla romuja, ruosteisia nauloja ja mitä vaan roskia, ja keräilijän luonto on vain syventynyt vuosien saatossa.

Yleisön silmissä tai vaikkapa KOELSEsta tehdyissä dokumenteissa yhteiskunnassa kiinni oleva todellisuus ja KOELSEn underground-eetoksen kyllästämä maailma saattaa sekoittua, elämäntavan, työtilan ja kodin muistuttaessa sisällöllisesti toisiaan. Joku tarkkanäköinen dokumentinkatsoja olikin esimerkiksi kiinnittänyt huomiota filmillä näkyneen jääkaapin ovessa ihan selvästi roikkuneisiin laskuihin ja siten huomannut, ettei täysin irrallaan sivistyksestä kyllä olla.

Suhde ympäröivään yhteiskuntaan onkin tällainen: nurjan ja rujon puolen kääntäminen esiin on paitsi kutsu todellisuuden pariin – raa´assa todellisuudessa ei ole mitään pelättävää eikä elektroniikka ole vaikeaa – myös protesti pikkusievää, estetisoivaa ja hifistelevää, todellisuutta vääristelevää, liian helppoa, kulissien taakse piiloteltua, siistiä ja ylisuojeltua paitsi esittämisen, myös ylipäätään elämisen tapaa kohtaan.

Vuosituhannen vaihteen hektinen underground imaisi näin syntyneen kokeellisen elektroniikan seuran voimalla heti mukaansa, Euroopan ja tunnetun todellisuuden ja maailmankaikkeuden ääriin saakka. Juttuja on sittemmin tehty myös museoissa, isoissa tapahtuissa ja vallankumouksellisesti lineaarisessa telkussa. KOELSE järjestää performatiivisia esityksiä, keikkoja ja rakentaa piirustavia robotteja, seikkailee heraldiikassa ja paranormaalissa tekniikassa. Edes taivas ei ole rajana. Ihmisten poisheittämästä kuluttajaelektroniikasta on syntynyt vuosien aikana esimerkiksi levitaatiokoneita, aivosähkölaitteita, installaatioita ja soittimia.

KOELSEn elämä ja teot ovat läpeensä kyseenalaistavaa, sähköelektroniikan, laitteiden, itse ajattelemisen ja tekemisen vaarojen ja vaikeuden silmänlumeen paljastamista, omiin käsiin ottamista, ekokriittistä, feminististä, antipatriarkaalista ja modernin länsimaisen kuluttujan elämän keinotekoisista suojakuorista vapautunutta, ilmeisen taakse kurkistavaa, olevaisen omasta tenhosta virtautunutta omaehtoista elämää. Ja tietysti silkkaa hulluttelua, epätervettä rakkautta ja (mustaa) iloa kaikesta törystä ja saastasta, mitä maailma on leikkikaluiksi kuluttajille tehtaistaan tuutannut.

Tässä sitä nimittäin istutaan ja paletaan roskakasojen päällä kaikki, eikä muuta voida.

Ja mikä onkaan jo pitkän uran tehneen KOELSEn tulevaisuus? Seura pohtii jälleen hetken. “Se on vähän kuin Amerikka. Too big to fall.”

Teksti: Heini Heikkilä. Kuvat: Heini Heikkilä.

Ei valittuja sivuja