Eläinten voima jyllää ilomantsilaisnaisten maalauksissa Katri Valassa
Ilomantsissa asuvat Mirka Kareinen ja Laura Pesonen ovat tuoneet eläinaiheiset maalauksensa Katri Vala Kulttuurikeskuksen kesään Ilomantsissa. Molemmille eläimet ovat tärkeä osa luontoa ja elämää.
Mirka Kareinen on nähnyt karhuja oikeastikin, mutta onneksi sopivan etäisyyden päästä auton ikkunasta.
”Karhu on minulle mystinen, kiehtova ja pelottava yhtä aikaa, siksi sitä tykkään maalaillakin. Henkilökohtaisesti en ole hakeutunut sen lähemmin näkemään karhua luonnossa, kun päällimmäisenä tunteena on tosiaan pelonsekainen kunnioitus.”
Luonto on voimavara
Mirka Kareisen näyttelyn nimi on Metsän kansaa ja Laura Pesosen Ilomantsi – inspiraationi.
Pesosen mukaan luonto ja eläimet ovat ”Ilomantsin juttu” ja hänelle itselleen voimavara.
”Käyn metsässä latautumassa ja palautumassa stressistä. Keväällä metsäretkellä perheen kanssa juoksi hirvi metrin päästä ohi. Se oli pysäyttävä hetki”, Pesonen kertoo.
Molemmille eläimet ovat myös tärkeintä perheenjäseniä – Kareisella on kuusi koiraa ja Pesosella kolme.
Taidekirjontaa runoista
Kati Vala Kulttuurikeskuksen kesässä on myös installaatioita ja kolmiulotteisia taidekirjontatöitä pohjoisruotsalaiselta Malmnålarna- eli Malmineulat-ryhmältä. Äänesi kulkee lankojen kautta -töiden innoittajana ovat olleet Katri Valan runot. Muun muassa Talviyö-runon kielikuvat – huurreneulaset ja hyinen vesi – ovat muuntuneet taideteokseksi.
Suven tapahtumiin kuuluu Katri Valan syntymän 120-vuotisjuhlan viettäminen Pohjois-Karjalan maakuntapäivänä 28.8.2021 Kulttuurikeskuksessa on Katri Valan elämästä kertova näyttely Sininen ovi. Runoilija ja kansakoulunopettaja eli Ilomantsissa kahteen otteeseen: 1905–1911 ja 1925–1929.
Kesän näyttelyt järjestää Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan Kulttuuriyhdistys.
Katri Vala Kulttuurikeskus, Katri Valan tie 1a, Ilomantsi. Karhufestivaalin 2021 aikaan pidennetyt aukioloajat: pe 13.8. klo 10–18, la 14.8. klo 10–17 sekä su 15.8. klo 10–15. Muuten 15.6.–31.8. ti-la klo 10–15 sekä sopimuksesta. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lue myös:
Karhu viitoitti tien vaikeuksista valoon – Noora Hattusen maalauksia Ilomantsissa