Puusta on moneksi – paneelikeskustelu Ilomantsin torilla
Teksti: Timo Reko
Sellua, lautaa, lankkua ja vaneria. Paperia ja kartonkia. Näitä pääasiassa puistamme tehdään. Ja luodaan hyvinvointia. Ja mikä ettei, kun metsämme kasvavat enenevää tahtia. Vaikka metsien käytöstä kiistellään, niin rauha maassa ja metsissä kohisee koneet edelleenkin, vaikka puunkäyttöä rajoitettaisiin tai sitten matalasuhdanteen tilanteessa puu ei muuten liikkuisi.
Vaikka teollinen puunkäyttö nielee suurimman osan puistamme, niin puuta käytetään moneen. Puun työstäminen käsin on monelle harrastus, pien- ja kotitarverakentaminen, hirsityöt, tuohen- ja päreenkäyttökään ei ole kokonaan unohtunut. Petukin perään aina silloin tällöin haikaillaan. Lämpökäsitelty puu löi parikymmentä vuotta sitten itsenä läpi. Biotalouden aikakaudelle, kun olemme juuri astumassa, niin puun tutkiminen ja uudet sovellukset tuntuvat olevan huimia juttuja. Näistä saa lukea ja kuulla lähes päivittäin.
Hyvän metsänhoidon pyrkimysten eli järeän tukkipuun kasvattamisen ja käyttökelpoisen kuitupuun tuottamisen ohessa metsissämme kasvaa suuri määrä muuta puuta. Pusikoita, pöpelikköjä, tiheikköjä, ojien varsilla tukkana kuusentaimia. Puuta riittää moneen lähtöön. Metsien kasvu on niin kovaa, että niiden kohtuullinen hoito loisi varmaan tuhansia uusia työpaikkoja.
Tulevan elokuun Karhufestivaaleilla keskustellaan puun monista käyttötavoista. Maaseudun Sivistysliiton järjestämässä areenakeskustelussa torstaina 15.8. iltapäivällä klo 15-17 Ilomantsin torilla pohditaan puun käyttöä ja siitä syntyvää yrittämisen mahdollisuuksia. Keskustelun alusten yhtenä tavoitteena on pohtia myös ympäristöyrittäjyyttä ja miten esimerkiksi pienpuuta voisi enemmän hyödyntää rakenteissa ja rakentamisessa.
Hiilensitomisesta tulee yksi ensi vuosikymmenen kilvoittelun kohde. Siitä myös aletaan maksaa laajemmin ja laajemmin. Pienpuu eli sellainen puu, joka noin yleensä kaadetaan ja jätetään maatumaan metsäpohjalle. Osa näistä puista kelpaisi myös rakentamiseen ja loputkin puut, jos niiden korjaaminen ja kokoaminen olisi kannattavaa, voisi hiilettää sen sijaan ne hajoavat metsänpohjaan ja niiden sitoma hiili vapautuu takaisin ilmakehään.
Mitä ne pienpuun käytön mahdollisuudet sitten ovat. Aitoja, sermejä, pieniä katoksia. Pajusta taidetta, lepästä hiiltä ja haapa sopii hyvin hirsirakentamiseen. Maaseutumaisemaan sopii monenlaista rakentamista. Vanhojakin rakennuksia pitäisi kunnostaa. Päre- ja malkakattoja soisi näkevän enemmän. Perinteisen rakentamisen lisäksi olisi hienoa nähdä uusia sovelluksia pienpuukäytöstä.
Miten näistä saisi yrittäjyyttä. Monelle maaseudun monialayrittäjälle pienrakentaminen sopisi hyvin lisätyöksi. Pienrakentamista pitää varmaan myös markkinoida. Koulutusta, ohjausta ja innostamista tarvitaan. Ympäristöyrittäjyydellä on monia mahdollisuuksia kunhan vain ne oivalletaan.
Ja sitten loppuun vielä pieni hiililaskelma. Pienet rakenteet kuten perinteiset pistoaidat kestävät noin kaksikymmentä vuotta. Niiden materiaalin voi uudelleen käyttää noin 90 prosenttisesti. Sataan metriin aitaa tarvitaan noin 600 -800 riukua ja pystypuuta. Aitapuiden tilavuus on yhteensä karkeasti laskettuna neljä kiintokuutiometriä puuta. Eli sata metriä aitaa sitoo hiilidioksidia kolme ja puoli tonnia. Kolmen sadan metrin aidalla saa sidottua jo vuoden keskimääräisen hiilidioksidipäästön. Ja kun vielä tarkemmin ajatellaan niin maaseudun ihmisen CO2 -päästöt ovat kolmanneksen pienemmät kuin kaupunkilaisen.
Timo Reko
Toimin Maaseudun Sivistysliitossa kehittämispäällikkönä, ja vastuualueenani on hiiliviisautta edistävien hankkeiden kehittäminen ja vetäminen.
Kirjoittaja
Timo Reko
Tapahtuman johtaja, veistokilpailun kenttämestari, järjestelyt ja kuljetukset, tuotantotiimi
050 322 6798 timo.reko@msl.fi
