Karhunveistoon 24 veistäjää

Veistokilpailu, Uutinen
Veistokilvan tunnelmia edelliseltä Karhufestivaalilta.

Kaksipäiväiseen mestaruuskilpailuun on ilmoittautunut 24 veistäjää ja pikaveistokilpailuun 19 veistäjää. Kilpailijoista monet ovat tuttuja kasvoja aikaisemmilta vuosilta, mutta mukaan on saatu myös uutta verta: Toni Lindroos ja Teemu Porri osallistuvat kilpailuun ensimmäistä kertaa.

Elokuun mittelöt käydään varsin miesvoittoisissa tunnelmissa, sillä määräaikaan 15.4. mennessä ilmoittautuneiden joukossa ei ollut lainkaan naisia, vaikka aikaisempina vuosina mukana on ollut useampikin naisveistäjä.

Veistotapahtuma toteutuu 11.–13.8.2022. Torstaina ja perjantaina 11.–12.8. on mestaruuskilpailu, lauantaina 13.8. on pikaveistokilpailu ja palkintojenjakojuhla. Kilpailujen teemana on Karhun syli. Teema haastaa veistäjät toteuttamaan veistoksia, joiden syliin voi ihminen istahtaa kuin tuoliin tai penkille.

Mukaan karhunveistokilpailuihin ilmoittautuivat seuraavat veistäjät. Sulkuihin on merkitty M=mestaruuskilpailuun osallistuva, P=pikaveistoon osallistuva:

Raimo Hautaluoma (M&P)
Esko Heikura (M&P)
Christian Häggman (M)
Urpo Huotari (M&P)
Timo Kareinen (M&P)
Jari Kinnunen (M)
Tarmo Kovanen (M&P)
Kari Kulmala (M)
Jari Kuokkanen (M&P)
Leo Laakko (M&P)
Aimo Laitinen (M&P)
Toni Lindroos (M)
Leo Löppönen (M&P)
Timo Nevalainen (M&P)
Pekka Niskanen (M&P)
Kari Onninen (M&P)
Taisto Pehkonen (M&P)
Timo Peiponen (M&P)
Teemu Porri (M)
Jari Rantanen (M&P)
Timo Teittinen (M&P)
Markku Tuominen (M&P)
Ari Vähäkangas (M&P)
Tapio Vääräsmäki (M&P)