100 raittikarhua Ilomantsissa – Kantelekarhu soittelee Runolaulajan pirtillä

Uutinen
Kanteletta soittava karhu pääsi kesäksi Parppeinvaaralle Runolaulajan pirtille.

Karhufestivaalin puiset karhuteokset patsastelevat jälleen Ilomantsin teiden varsilla ja torilla kesäkauden 2022 ajan.

Tällä kertaa raittikarhuja on satakunta. Viime kesän tapaan ne ohjaavat kulkijoita pääteiltä ja torilta Karhumetsään ja Karhuareenalle, joissa pärähtää yhdeksäs Karhufestivaali 11.–13. elokuuta. Mukaan uusia karhuteoksia luomaan on ilmoittautunut 26 moottorisahaveistäjää.

Aleksi Kärkkäinen (vas.) oli karhutalkoissa ensimmäisen kerran, Antti Ikonen jatkoi kuskausperinnettään viime syksyn malliin.

Yhteisöllistä matkailun tukemista

Aiempina vuosina Ilomantsin raittikarhut kuljetettiin kesäksi kylälle Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan väen voimin, mutta syksyllä 2021 yhdistys päätti kutsua kaikki halukkaat auttamaan Karhut talviunille -tempaukseen.

Nyt 25. toukokuuta vastakkaiseen suuntaan Karhut kylille -talkoisiin saapui kolme autokuntaa peräkärryineen ja kymmenkunta miestä.

Ilomantsilaiset Antti Ikonen ja Veli Vainikainen olivat jo syksyllä mukana karhunkorjuuhommissa, joten toukokuun tempaukseen osallistuminen oli itsestäänselvyys.

”Perinteet velvoittavat”, velmuili Ikonen ja painotti talkoissa edustavansa vahvasti Ilomantsin yrittäjien yhdistystä.

Veli Vainikainen korosti yhteisöllisyyden merkitystä.

”On mukava olla näin Ilomantsin matkailua tukemassa.”

Puuteoksia kuskattiin tällä kertaa myös Parppeinvaaralle. Nyt yksi karhuista soittelee kantelettaan Runolaulajan pirtin edustalla.

Yksi kuorma karhuteoksia kulki Ilomantsin Parppeinvaaralle.
Veli Vainikainen (oik.) valitsi Parppeinvaaran runokylään sopivasti huomiota herättäviä patsaita. Veikko Metsälä tunnustautui talkoomieheksi.

”Karhufestivaali tapahtumana ykkösjuttuja”

Ensikertalaisia karhutalkoissa olivat Aleksi Kärkkäinen ja Veikko Metsälä.

”Näin tempauksesta ilmoituksen Facebookissa ja päätin, että tänne pitää ehdottomasti lähteä mukaan. Karhupatsaat sopivat Ilomantsiin mainiosti, ja Karhufestivaali on tapahtumana ihan ykkösjuttuja”, Kärkkäinen sanoi.

Puu on tuttu materiaali hänelle itselleenkin hirsirakentajana. Parhaillaan on laavu tekeillä.

Veikko Metsälä kertoi olevansa yleensäkin talkoomiehiä ja piti mainiona asiana, että ruokaakin talkoolaisille tarjottiin.

Sapuskasta vastasi Kotimäen pitotupa ja Armi Ilvonen, joka arvostaa suuresti karhunveistoa ja koko ITE-taiteen kulttuuria.

”Karhut ohjaavat ihmisiä kylältä tänne Kotimäen Pitotuvallekin”, totesi Ilvonen, joka iloitsee tänä kesänä myös ravintolansa uudesta ulkoterassista.

Maaseudun Sivistysliiton ja MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksen miehet Timo Reko (oik.), Ari Hassinen ja Pertti Kettunen olivat aiempaan tapaan karhukuskauksen etujoukoissa. Nyt toista kertaa oli myös talkooväkeä kiitettävästi apuna.

Teksti ja kuvat: Riitta Ryynänen, MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys