Elida & Sivi ja Nallet, liikkeellisiä tarinoita

Karhufestivaali, Ilomantsi
Kuva: Leena Gustavson

Koreografia ja esiintyminen Erja Asikainen ja Raisa Vennamo

Taitokeskus Ilomantsi, Piirolan piha, Kauppatie 26
lauantai 14.8.2021 klo 14.00 ja klo 17.00
Vapaa pääsy.

kesto n. 30 min

Elida ja Sivi, ystävykset jo vuosien takaa,

pohtivat aikaa, ystävyyttä, elämän kipinää ja kaipausta.

Meidän pihaan jäi

Pieni jälki tassusta

Missä kaikki on?

Tanssitaiteilija Erja Asikainen valmistui tanssijaksi Brabants Konservatoriosta Hollannista vuonna 1975 ja sai samana vuonna kiinnityksen Suomen Kansallisbalettiin. Vuonna 1984 hän siirtyi Tanssiteatteri Raatikkoon tanssijaksi. Hän on ollut mukana performanssi- ja poikkitaiteellisissa esityksissä 1980-luvulta lähtien. 2000-luvun alussa hän valmistui tanssi- ja liiketerapeutiksi Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuksesta, ja toimi terapeuttina Länsi-Vantaan perheneuvolassa kymmenen vuotta. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.

Raisa Vennamo on toiminut laajalti tanssin alalla 1970-luvulta lähtien esiintyvänä taiteilijana, ohjaajana ja pedagogina. Hän on tehnyt esityksiä näyttämötiloihin, yhteisöllisiä esityksiä mm. vanhainkoteihin ja luontoympäristöihin kuten Kolille ja Petkeljärven kansallispuistoon. Hän on opettanut kehontuntemusta viimeiset kymmenen vuotta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa tanssin koulutusohjelmassa. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Raisa on osa-aikainen ilomantsilainen ja muutti Helsingistä Ilomantsin Tokrajärvelle vuonna 1984 tullessaan tanssin läänintaiteilijaksi Pohjois-Karjalaan. 

Raisa ja Erja ovat tehneet taiteellista yhteistyötä jo 15 vuotta. He ovat improvisaatioryhmän Todellinen Kollektiivi jäseniä.