Timo Kareinen: Valoisan ajan veistäjä

Ilomantsilainen Timo Kareinen herää moottorisahaveistoon keväällä sitä mukaa, kun valo voittaa, maa sulaa ja pöllit alkavat paljastua lumikinosten alta.

”Talvella en veistä ollenkaan, sillä en tykkää veistää keinovalossa ja vapaa-aika menee hiihtäessä. Inspiraatio tosiaan loppuu viimeistään lokakuulla, mutta kevään koittaessa alan pikkuhiljaa heräillä veiston talviuniltani”, kertoo Kareinen, jolle hiihtokilometrejä kertyi menneenä talvikautena reilut 2000 kilometriä.

Moottorisahaveisto on Kareiselle siis yksi harrastus muiden joukossa.

”Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1993. Olin silloin tällöin nähnyt moottorisahaveistäjiä alan messuilla ja maatalousnäyttelyissä, ja takaraivoon oli jäänyt kangertamaan, että tuotahan voisi kokeilla joskus itsekin.”

Sahan jälki riittää

Moottorisaha tuli Kareiselle tutuksi jo metsurina kymmenen vuotta työskennellessä. Nykyiseltä ammatiltaan hän on taksiautoilija.

”Tätä nykyä saatavilla on hirmu kepeitä sahoja. Vain kolme neljä kiloa painavilla on näppärä veistää.”

Sahalla saa hänen mielestään ihan tarpeeksi hienoa jälkeä.

”Monella veistäjällä on kaiken maailman härpäkkeitä. Itsellänikin on toki hiomavehkeitä, mutta normaalisti en käytä oikeastaan muuta kuin sahaa.”

”Aikoinaan tein myös jonkin verran talttatöitä, mutta niitten teko on liian hidasta ja vaivalloista hommaa.”

Kareinen veistää lähes yksinomaan kuusta, mutta jonkin verran myös lehtikuusta.

”Materiaalia olen saanut omastakin metsästä, tosin isommat puut alkavat olla sieltä nyt sahattu.”

Apuun tulevat tutut, jotka osaavat rimpauttaa Kareiselle ja tarjota puuta tietäessään tämän veistoharrastuksesta.

”On jännä juttu, että monesti pystyssä olevasta puusta katsoo, ettei se ole kummoinenkaan kooltaan. Mutta kun se kaatuu ja kun sen karsii, se usein suurenee puolella ­– että tämähän onkin hirmu paksu! Koon huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pölliä rupeaa siirtämään. Se ei onnistukaan millään pilipalivehkeillä, vaan tarvitaan traktoria.”

Kursseilta rohkeutta

Aluksi Timo Kareinen veisteli ihan omin päin, mutta myöhemmin hän on osallistunut parille veistokurssillekin.

”Niistä sai lisää oppia ja rohkeutta.”

Tunne taitojen karttumisesta kasvoi niin, että hän tohti lähteä myös kisaamaan moottorisahaveiston SM-kilpailuihin. Niitä kertyi 2000-luvun alkupuolelta lähtien puolenkymmentä, ja palkintokaappiin hiihtomitalien oheen kertyi muutama veistosaavutuskin.

”Myöhemmin kilpailuvietti hieman hiipui, mutta nyt veistokisoihin osallistuminen on taas alkanut hieman kiinnostaa. Vaan täytyy harjoitella, jospa se siitä.”

Karhuja, lintuja, kukkia

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokisoihin Kareinen osallistui ensimmäisen kerran vuonna 2014. Kesällä 2020 hän oli myös kilpailun tuomaristossa.

Karhuja hän on suurimmaksi osaksi veistänyt muutenkin, mutta myös monen kokoisia ja näköisiä lintuja, koiria, kukkia, sieniveistoksia ja jonkin verran myös ihmishahmoja.

”Viime vuosina olen tehnyt veistoksia lähinnä tilausten mukaan.”

Kareinen ei koe itseään taiteilijaksi, sillä hänen mielestään työt ovat esittäviä ja perinteisiä, ei sanan varsinaisessa merkityksessä taiteellisia.

”Olen puunveistäjä.”

Ihmeiden ILO!TALO -yhteisnäyttelyssä Timo Kareinen on mielenkiinnolla mukana. Iloisessa Ilomantsissa hän on asunut koko ikänsä lukuun ottamatta muutaman vuoden koukkausta Savoon.

”Tykkään asua Ilomantsissa, täällä on kunnolla lunta. Talvella on talvi ja kesällä kesä.”