August Eskelinen: Puuveistoksia ilman rajoituksia

August Eskelinen ja hänen tekemänsä puinen pappatunturi. Kuva: Irina Eskelinen.

Yksisarvisia, dinosauruksia, krokotiilejä sekä käärmepartaisia hurjia hahmoja. Lappeenrannassa asuvan August Eskelisen motto on ”puuveistoksia ilman rajoja”, ja rajoja hän totisesti rikkookin.

Eskelinen on piirtänyt pienestä pitäen, mutta puuveistoksia on syntynyt vasta vajaan kahden vuoden ajan. Kaikki sai alkunsa, kun hänen poikansa tarvitsi jotakin itse tehtyä koulun joulumyyjäisiin. Isä-Eskelinen teki työtä käskettyä eli koululaisten myyntipöydälle rivin pieniä pöllöjä, karhuja ja joulukuusia.

Nyt hän moottorisahaa puuveistoksia tilauksesta. Aikaa veistämiselle on löytynyt, sillä pääammatti karting-valmentajana ja mekaanikkona omassa yrityksessä on ollut reilun vuoden päivät tauolla.

”Kun korona tuli, karting-hommille tuli stoppi. Oli pakko tehdä jotain, ja aloin veistää tosissaan.”

Kevään 2021 tilaustöitä on ollut muun muassa pappatunturimopo, joka kuoriutui esiin lehtikuusen viisimetrisestä rungosta.

”Työni syntyvät 97-prosenttisesti moottorisahalla.”

Poppelista dinosaurus

Kesäkaudella 2020 Eskelinen teki teoksia etenkin Mustilan Arboretumiin Elimäellä. Yhteistyöstä on kehittynyt myös vahva ystävyys Mustilan väen kanssa.

”Olemme sukulaissieluja.”

Tämäkin tarina alkoi sattumasta. Eskelinen bongasi Facebookista, että Arboretumissa on kesäkuussa 2020 veistopäivät, ja yhteydenottonsa jälkeen hänet kutsuttiin mukaan joukkoon.

”Kun menin Mustilaan, en ollut edes noussut autossa, kun näin edessäni vanhan poppelin ja siinä selkeästi dinosauruksen – vain veistämistä vailla olevan.”

Tuo ensimmäinen visiitti johti siis yhteistyön jatkoon, ja nyt Mustilassa on reilut kymmenkunta Eskelisen tekemää veistosta: dinosauruksen lisäksi ihmishahmoja, yksisarvinen, karhuja, mammutti, kurki ja sudenkorentoja.

”Ensin Mustilassa luultiin, että minun pitää veistää, mitä minä osaan. Kun juttelimme, minä yritin selittää, että minä voin tehdä sitä, mitä he tarvitsevat, mikä sopii Mustilaan.”

August Eskelinen: Yksisarvinen

Ihan mitä vain

Eskelinen ei ole siis yhtään yllättynyt esiin tupsahtaneista veistotaidoistaan.

”En osaa sitä selittää, mutta tiedän, että pystyn tekemään ihan mitä vain.”

Hänen itseluottamuksensa pohjautuu myös aiempaan kokemukseen elämässään. Hän harrasti nuorena Neuvostoliitossa asuessaan sekä pikajuoksua että kartingia, ja molemmissa hänellä oli hyvät valmentajat, jotka auttoivat eteenpäin.

”Urheilussa ja kartingissa on sama kuin veistohommissakin. Kun on kova halu tehdä, niin tekemällä onnistuu. Tämä kaikki vaatii vain aikaa.”

Eskelinen on kasvanut Venäjän Karjalassa Salmissa. Suomeen hän muutti vaimonsa ja poikansa kanssa vuonna 2011.

Alkujaan August Eskelisen sukujuuret ovat Kuopiossa. Hänen vaarinsa oli syntynyt 1928 Viipurissa ja tullut talvisodan melskeissä ensin Savoon, mutta lähtenyt työn perässä takaisin Neuvostoliittoon. Palaajien kohtalolle tyypillisesti tie vei pakkomuuttoon Siperiaan, josta vaari pääsi myöhemmin Salmiin.

”Neuvostoliitossa asuessa oli koko ajan kysymyksenä päässä, miksi olemme siellä ja keitä me olemme. Ympärillä puhuttiin venäjää ja karjalaa, mutta ei suomea. Tulimme Suomeen, koska halusimme, että lapsella säilyy suomen kieli. Kaikki sukulaisetkin ovat Suomessa.”

Satumaisia veistoksia

Nyt Eskelinen tekee töitä Puuveistos Studio Eskelinen -nimellä ja tähtäin on korkealla.

”Vielä vuosi sitten en tiennyt ja osannut tehdä, mitä nyt osaan tehdä. Taito kehittyy koko ajan. Tiedän, että vuoden parin päästä pystyn tekemään vielä isompaa, kauniimpaa ja hienompaa.”

Ilomantsiin Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyyn hän tulee tekemään veistokset paikan päälle, näillä näkymin toukokuun loppupuolella.

Ehkäpä silloin nähdään toisenkin yksisarvisen syntyminen. Tarvitaan vain oikea hetki ja paikka.

Sellainen oli Mustilassakin. Ajatus yksisarvisesta syntyi kävelyretkellä Arboretumin metsässä.

”Siellä oli metsän keskellä iso kivi ja tuli mieleen, että kiven päälle pitäisi veistää jotain vaikuttavaa – juuri siihen ihanaan, satumaiseen ja mystiseen paikkaan sopivaa.”

August Eskelinen

Tekee moottorisahalla puuveistoksia
Asuu Lappeenrannassa
Syntynyt 1975
Ammatiltaan karting-valmentaja ja mekaanikko
Facebook: August Eskelinen, eskelinenaugust75, carw4
Instagram: carw4
YouTube: August Eskelinen