Juha Käkelä: Unelma tuli lihaksi – eli puuksi

Juha Käkelä.

Ylöjärven Takamaalla asuva Juha Käkelä sanoo elävänsä unelmaansa. Tuo unelma sai alkunsa 30 vuotta sitten, kun hän näki ensimmäisen kerran moottorisahaveistoa.

”Oli jotakuinkin vuosi 1993, kun moninkertainen Suomen mestari Arvo Hietala oli Tampereella jossain markkinoilla sahaamassa. Aloin haaveilla, että osaisin tehdä samaa itsekin.”

Nyt Käkelä tekee veistämistä työkseen. Hänen viimeisimpiä isoja projektejaan on ollut tilaustyökokonaisuus Mayer Turku -telakalla 2020 valmistuneeseen Carnival Mardi Gras -loistoristeilijään.

”Minulle veistäminen on intohimo. Rakastan kaksitahtibensan käryä ja puun tuoksua. Unelma on tullut lihaksi.”

Välineistö hallussa

Alkuun Juha Käkelä veisti puuta pelkällä moottorisahalla, mutta hänen käytyään ulkomailla veistokilpailuissa alkoi välineistö monipuolistua.

”Kisoissa näin, kuinka muiden maiden veistäjät tekivät taltoilla ja muilla pienillä käsityökaluilla aivan uudenlaista ilmettä, herkkää ja sileää jälkeä ja pieniä yksityiskohtia.”

Nyt Käkelän omakin välinerepertuaari on ­lähes hengästyttävä.

”Käytän tavallista moottorisahaa sekä akku- ja sähkösahoja, hiomakoneita, talttoja, puukkoa, viiloja, Dremeliä, suorahiomakoneita, Arborteciä, Manpatoolsin työkaluja, liimaa, nauloja, vasaraa, akkuporakonetta, kaasua, maalia, kyniä, sähköviilaa, ynnä muita puuntyöstöön soveltuvia työkaluja.”

Luovuuttaan hän rikastaa käymällä taidenäyttelyissä ja matkustelemalla. Instagramista ja Facebookista näkee, miten valtavasti ja kuinka monipuolista jälkeä eri puolilla maailmaa veistäjiltä syntyy.

”Esimerkiksi karhuveistoksia tehdään ympäri maailmaa, mutta muun muassa venäläisillä, kanadalaisilla ja japanilaisilla on aivan omia piirteitään. Me suomalaiset olemme vähän muita jäljessä. Pitäisikin kiriä taiteellisuudessa, ei tehdä vain pönöttäviä, suorassa seisovia karhuja.”

Juha Käkelä: Leijona

Kaikki alkoi vahingossa

Käkelän veistohistoria alkoi vahingosta. Hän sai kolmekymppisenä silloiselta tyttöystävältään moottorisahan syntymäpäivälahjaksi ja kummisedältä tukkipinon savusaunaa varten.

Savusauna ei valmistunut koskaan. Sen sijaan alkoi syntyä puista taidetta.

Useimmat työt Käkelä tekee tilauksesta. Lisäksi viime vuonna hän kehitti oman 365-karhua-projektin. Tempaus sai alkunsa, kun Käkelälle vinoiltiin Facebookissa ainaisesta karhujen veistämisestä. Siitä meni hänelle herne nenään ja syntyi vastaveto.

”Päätin, että vuonna 2020 tulee karhuja ihan joka päivälle!”

Käkelä myi karhut, mistä tuli noin 8000 euron tukku. Siitä hän lahjoitti 1700 euroa ENO-verkkokoululle, joka on jo 20 vuoden ajan edistänyt kestävää kehitystä ja ympäristökasvatusta Suomessa ja maailmalla. Vuosien mittaan mukana projektissa on ollut yli 10 000 koulua lähes 160 maasta, ja puita on istutettu reilut 30 miljoonaa.

”Halusin tehdä lahjoituksen toimintaan, joka liittyy nimenomaan metsään ja rakastamaani puuhun. On hyvä, että ENO-verkkokoulun ansiosta saadaan lisää puita maailmaan.”

Pimeään huoneeseen

Juha Käkelän suosikkiaiheita veistossa ovat intiaanit ja hevoset. Mieltymystään intiaanihahmoihin hän selittää Tex Willer -sarjakuvilla, ja kiintymys hevosiinkin kantaa lapsuudesta.

”Vaarilla oli hevonen apuna metsätöissä, ja minäkin olin siellä mukana.”

Materiaaleista hän pitää eniten poppelista ja lehtikuusesta.

”Poppelissa on sileä pinta, eikä siinä ole värieroja. Lehtikuusi taas on täysin päinvastainen, siinä on todella elävä pinta.”

Ihmeiden ILO!TALO -yhteisnäyttelyyn Käkelä osallistuu halukkaasti, sillä kun teosten tekemiseen on vapaat kädet, saa todella käyttää luovuuttaan.

Hänen teoksiaan varten on näyttelyssä oma ”rietas huone”. Mitä sieltä lopulta paljastuu, pysyy salaisuutena näyttelyn avautumiseen asti.

”Mikäli ymmärrän Ihmeiden ILO!TALOn oikein, näyttelyn aihe on lähellä sydäntäni. Olen tehnyt omaksi ilokseni iloluontoisen riettaita veistoksia takapihalleni kohta kaksikymmentä vuotta, mutta aiemmin en niitä ole juuri muille näytellyt.”

Juha Rikhard Käkelä

Tekee veistoksia tilauksesta puusta, lumesta ja jäästä. Myös maalaa sekä opettaa veistoa.
Syntynyt 1967
Asuu Ylöjärvellä
Ennen taiteilijauraa oli kirvesmiehenä ja metalliseppänä ja teki entisöintitöitä ja perinnerakentamista.
www.puutarhataide.com
Facebook: Juha Käkelän sahataidetta sekä Juha Rikhard Käkelä
Instagram: 365karhua sekä Rikhard_pilvinen