Ihmeiden ILO!TALO järjestää Avoimet ovet ja Ilojen illan 22.7. – vapaa pääsy koko päivän kello 11–21

Ihmeiden ILO!TALO, Kulttuuriyhdistys, uutinen
Ihmeiden ILO!TALO -näyttely on avoinna aina Karhufestivaalin viikonloppuun eli 15.8.2021 saakka.

Ihmeiden ILO!TALO järjestää Avointen ovien päivän ja Ilojen illan torstaina 22.7. kello 11–21 Ilomantsissa. Tapahtumaan ja näyttelyyn on Kansallistalossa ja sen pihapiirissä vapaa pääsy, ja myös kesäkahvila on auki koko päivän ja illan ajan.

Iltapäivällä piharakennuksessa on Romurinsessan eli ITE-taiteilija Marjut Kauppisen kierrätystaide-työpaja nonstoppina kello 13–15.30. Romurinsessa opastaa tekniikoihin ja menetelmiin teemalla ”toisen roska on toisen aarre”.

Varpaisjärvellä asuva Romurinsessa on yksi Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyn taiteilijoista. Hänen teostensa ydin on juuri kierrätys.

”Maailmassa on jo todella paljon tavaraa – miksi sitä ei hyödyntäisi. Kaikesta viallisestakin löytyy kauneutta. Viallisestakin saa taiteessa ehjän”, Romurinsessa sanoo.

Vaateleikkiin puvustamoon

Kansallistalon yritys- ja kulttuurikeskuksen vakituisista toimijoista esittäytyy Riitun puvustamo talon toisessa kerroksessa kello 17–20. Siellä yleisö saa tutustua eri aikakausien vaatteisiin ja halutessaan sovittaa retrohenkisiä asuja. Aikamatkalle 60–70-luvuille lähtijät voivat myös kuvata itseään asut yllään.

Puvustamon pitäjällä, ilomantsilaisella Riitta Laaksolla on kokoelmassaan vajaa tuhat asua. Hän on käyttänyt niitä tehdessään puvustuksia muun muassa Jakokosken ja Möhkön teattereiden näytelmiin.

”Vuokraan asuja teattereille ja elokuvatuotantoihin ja myös yksityisille ihmisille esimerkiksi naamiaisiin”, Laakso kertoo.

Ihmeiden ILO!TALO sijaitsee Kansallistalossa ja sen pihapiirissä, osoitteessa Yhtiöntie 8, Ilomantsi.

Näin syntyy musiikkia

Ilojen illan ohjelmaan kuuluu myös kylätaiteilija Joonatan Huukin musiikkityönäytös kello 18–19. Tampereella asuva Huuki on tehnyt Ihmeiden ILO!TALO -yhteisnäyttelyyn musiikkiteoksen, joka kuuluu näyttelyn isossa salissa ja keskustelee näin muiden taiteilijoiden töiden kanssa.

Huukin tunnin teemana on ”nuotit ja niiden avaimet sävelkorvassa”, eli katsojat ja kuulijat pääsevät seuraamaan menetelmiä ja tekniikoita, miten musiikki syntyy.

Itse tehdyn elämän onnea

Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyssä on 15+1 ITE-taiteilijaa ja taitajaa eri puolilta Suomea. Näyttely on esillä Ilomantsin Kansallistalon ensimmäisessä kerroksessa, piha-alueella sekä piharakennuksessa, ja se on avoinna Ilomantsin Karhufestivaalin viikonloppuun 15.8.2021 saakka. Näyttelyn järjestää Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan Kulttuuriyhdistys.

”Ilotalo on moniulotteinen ja voidaan sanana mieltää hyvinkin eri tavoin. Ilomantsin näyttelyssä se tarkoittaa ennen kaikkea yhteisöllistä hyvää ja tekemisen iloa sekä aitoa ja vilpitöntä itse tehdyn elämän onnea”, kertoo näyttelyn kuraattori, ITE-taiteilija Paula Huhtanen.

Lue myös:

Romurinsessa tuunasi rollaattorin ja teki karkkipapereista takin Ihmeiden ILO!TALOon

Ihmeiden ILO!TALO sai tunnustusta rohkeudesta ja brändäyksestä

Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyn ensimmäinen kävijä yllättyi