Kansallistalo kokosi nuorison sekametelisopan 80–90-luvuilla Ilomantsissa
Ilomantsissa varttunut Atte Kuusisto pämäytti nuoruutensa menopaikkaan Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyyn tutustuessaan. Hän itse löysi näyttelypaikka Kansallistalon ensimmäisen kerran ala-asteen kuudennella luokalla 1980-luvulla ollessaan.
”Koko Kansallistalon alakerta toimi silloin Ilomantsin nuorison kokoontumistilana. Paikka oli aikamoinen meeting point, sekametelisoppa, jonne aika hyvin mahtuivat niin punkkarit, mopopojat kuin maanviljelijöiden lapsetkin. Isompia konflikteja ei ollut”, Kuusisto, 45, muistelee.
Hänet nuorisotalo innosti musiikin pariin. Esikuva on pysynyt vahvasti mielessä.
”Ihailin yhtä Ari-nimistä kaveria, jolla oli nahkatakki ja sen päällä farkkuliivi, johon oli kiinnitetty muun muassa Kissin ja Twisted Sistersin merkkejä. Kuuntelin, kun hän soitti rumpuja, ja itse en vielä silloin päässyt soittamista kokeilemaan, mutta löin rytmiä kämmenillä jalkoihin.”
Apulannan lämppärinä
Atte Kuusisto kehuu tuon ajan nuorisotalon tarjontaa ja nuoriso-ohjaajaa.
”Nuoriso-ohjaaja oli todella aktiivinen edelläkävijä ja tykkäsi että Ilomantsin nuorilla pitää olla harrastuksia. Hän oli aina paikalla ja huolehti, että asiat olivat kunnossa. Nuorisotalon huoneissa sai pelata esimerkiksi pingistä ja biljardia, ja televisiosta saattoi katsella MTV:n musiikkivideoita.”
Kaikkinensakin kunnan suhtautuminen nuorisoon saa kiitosta. Kuusisto kävi itse pyytämässä 5000 markkaa rumpusetin ostoon. Ilman nuorisotoimen panostusta moinen satsaus olisi ollut mahdoton toteuttaa.
”Muistan, miten raahasimme rummut yläkertaan, jossa oli 30 neliön huone bändimme käytössä. Nuoriso-ohjaajalta saatiin vielä lupa maalata paikkaa, ja niin ne sata vuotta vanhan talon seinät spreijattiin aika anarkistiseen tyyliin. Se oli ihan täysin bändikämppä, meidän luola.”
Kuusiston ensimmäinen bändi oli Elektroniset sähkövuohet, ja nimi oli hänen mukaansa yksinomaan teini-ikäisten tajunnanvirran hölmöilyn tulosta.
”Saimme myös avaimet yläkertaan. Ilomantsin kunta luotti meihin, oli avarakatseinen. Me treenattiin todella paljon ja tehtiin keikkojakin. Ilomantsissa olimme Apulannankin lämppärinä.”
Kuihtunutta mutta välitöntä
Nuoruuden innostuksesta huolimatta Kuusistosta ei tullut muusikkoa, vaan hän on IT-alan yrityksessä myyntijohtajana.
”Kun ensimmäisen kerran sain testata kaverin rumpuja, fiilis oli sanoinkuvaamaton. Joskus minulla oli haaveena, että musiikin parista saisin elannonkin, mutta se olisi ollut aika vaikeaa ja raskasta IT-maailmaan verrattuna.”
Tätä nykyä Kuusisto asuu pääkaupunkiseudulla ja käy Ilomantsissa lomilla morjestamassa vanhempiaan. Itäiseen Suomeen hän ei haikaile takaisin.
”Pikkuisen kaihomielellä Ilomantsia nyt katsoo, sillä ennen tämä oli virkeä kunta, jossa oli toimintaa ja ihmisiä. Nyt meno on kuihtunut ja nuoret ja keski-ikäiset loistavat poissaolollaan.”
Hyviäkin pointteja yhä löytyy.
”Itä-Suomessa ihmiset ovat ihan mahtavia, elämänasenne ja pohjavire ovat kohdillaan. Välittömyys on se sana, joka itäsuomalaista mentaliteettia minusta parhaiten kuvaa.”
Ihmeiden ILO!TALO -näyttely, ITE-taiteen kesä on avoinna Ilomantsin Kansallistalossa 1.7.–15.8.2021. Mukana on 15+1 ITE-taiteilijaa ja taitajaa eri puolilta Suomea.
Lue myös:
Ihmeiden ILO!TALO -näyttely tavoittelee jo 2000 kävijän ylittymistä.