Hyvä elämä maaseudulla –kiertue kannustaa osallistumaan maaseutupoliittiseen keskusteluun erilaisilla taustoilla

Blogi
Ihmiset istuvat hirsiseinäisessä tuvassa pöytien äärellä kuuntelemassa puhujaa.
Hyvä elämä maaseudulla -kiertue vieraili toukokuun alussa Keski-Pohjanmaalla Kaustisella.

Maaseutupolitiikan neuvoston eli MANEn järjestämä Hyvä elämä maaseudulla –kiertue jalkautuu jokaiseen Suomen maakuntaan vuosien 2022–2023 aikana. Kiertueen tavoitteena on lisätä vuoropuhelua ja moniäänisyyttä maaseutupolitiikan tekemiseen: saman ilmiön äärelle tuodaan toimijoita, jotka eivät ole ennen tavanneet toisiaan tai olleet mukana samoissa keskusteluissa. Kun samaa asiaa katsotaan eri näkökulmista, syvennetään yhteistä ymmärrystä. Maahenki toimii Hyvä elämä maaseudulla –kiertueen Erätauko-keskustelujen fasilitoijana ja keskusteluaineistojen kokoajana ja analysoijana.

Maaseutupoliittisessa työssä on sitouduttu rakentavan keskustelun edistämiseen. MANE on mukana Ylen Hyvin sanottu –hankkeessa, jossa osallistujat pyrkivät luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä ja vahvistamaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Rakentava keskustelu on kiinteä osa Hyvä elämä maaseudulla –kiertuetta, jolla toiminnallistetaan maaseutupoliittista kokonaisohjelmaa sekä kansallista maaseutupoliittista julkilausumaa. Kiertueen tavoitteena on lisätä ymmärrystä arjesta ja elämästä eri alueilla, tuoda erilaisia ihmisiä yhteen, edistää kokemusten vaihtoa ja hakea yhteisiä oivalluksia kullekin maakunnalle keskeisistä teemoista. Kiertue jatkaa keväällä 2021 käytyjä ja Kurikan Maaseutuparlamenttiin huipentuneita Ideafestivaali-keskusteluja hyvästä elämästä maaseudulla.

Kiertueen tavoitteena on lisätä ymmärrystä arjesta ja elämästä eri alueilla

Olemme havainneet, että osallisuusprosessi etenee yleensä tiettyjen vaiheiden kautta ja tämä kaava toteutuu myös Hyvä elämä maaseudulla -kiertueella: prosessiin sitoutuneet henkilöt lähtevät käymään vuoropuhelua ihmisten kanssa. Tiedossa on päämäärä, jota yhteisillä keskusteluilla tavoitellaan. Tärkeät asiat tunnistetaan esimerkiksi siitä, että ne toistuvat useamman ihmisen sanomana, toisiaan kuulematta. Nämä ovat niitä teemoja, joita syvennetään vielä yhteisessä vuoropuhelussa ja viedään tilaisuuksien jälkeen konkretiaksi: evästyksiksi eteenpäin kansallisessa poikkihallinnollisessa ja sektorit ylittävässä maaseutupoliittisessa työssä.

Pohjoisesta etelään

Kiertue on käynyt nyt yhdeksässä maakunnassa: Lapista on laskeuduttu kohti etelää ja syksyllä jatketaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä ja muissa eteläisissä maakunnissa. Tilaisuuksissa on keskusteltu monista aiheista, mutta yhteisinä läpileikkaavina teemoina ovat esille nousseet viestintä, ihmislähtöisyys ja muutoksen tarve. Tilaisuuksien keskusteluihin ja teemoihin voi tutustua tarkemmin kiertueen nettisivulla.

Helmikuussa kiertue pysähtyi Pohjois-Savossa Juankoskella Kivennavassa. Puhumassa maaseutupolitiikan apulaispääsihteeri Hanna-Mari Kuhmonen.

Käytyjen keskustelujen perusteella viestintää kaivataan kaiken kaikkiaan määrällisesti lisää, mutta toivotaan myös monipuolista ja positiivista maaseutupuhetta. Asioiden esittäminen ymmärrettävästi, saman kielen puhuminen, on tärkeää. Maakunnissa toivotaan, että päätöksenteossa ymmärrettäisiin paremmin ihmisten arkea ja tehtäisiin päätöksiä sen pohjalta. Arjen ymmärtäminen puolestaan edellyttää vuoropuhelua sekä paikallisten resurssien tuntemista ja hyödyntämistä. Keskusteluissa on havaittu myös, että jonkinlaista ravistelua, toimintatapojen ja ajattelun muutosta tarvitaan, jotta hyvä elämä maaseudulla toteutuu tulevaisuudessakin.

Mitä sinä voisit tehdä jo nyt?

Ihmiset ovat kiinnostuneita ja haluavat olla mukana, kunhan heille tarjotaan siihen mahdollisuus. Hyvä elämä maaseudulla -kiertue muistuttaa ja tekee näkyväksi, että on mahdollista vaikuttaa ja olla toimijana paikallisesti ja valtakunnallisesti. Tilaisuuksien lopussa kysytäänkin ”mitä sinä voisit tälle asialle tehdä?” Moni huomaakin, että asioille voi tehdä yllättävän paljonkin: viedä viestiä, vaikuttaa omissa verkostoissaan, työssä tai harrastuksissa, keskustella toisten kanssa, ottaa selvää. Tämä onkin tärkeä oivallus, sillä maaseutupolitiikkaa tekee jokainen, joka voi toimillaan ja päätöksillään vaikuttaa mahdollisuuksiin elää, asua, toimia, opiskella, työllistyä ja yrittää maaseudulla – omasta maaseutupuheesta päätöksentekoon asti.

Puolivälissä matkaa Hyvä elämä maaseudulla –kiertue on jo lunastanut paikkansa maaseutupoliittisessa työssä. Kiertue huipentuu seuraavaan Maaseutuparlamenttiin Nurmeksessa 26.-28.9.2024, jossa kiertueella käytyjä keskusteluja jatketaan valtakunnallisesti.

  • Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) järjestämä Hyvä elämä maaseudulla -kiertue jalkautuu syksystä 2022 alkaen jokaiseen maakuntaan, aina vuoden 2023 loppuun saakka. Maahenki fasilitoi kiertueen tilaisuuksien Erätauko-keskusteluja sekä tekee aineistoista koosteen.

Kirjoittajat:

  • Niina Vuori, projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto
  • Laura Latvakoski, suunnittelija, maa- ja metsätalousministeriö