Janakkala – kumppanuuspöydässä rakennettiin kuntaidentiteettiä yhdessä

osallisuus, yhteissuunnittelu, fasilitointi, työpaja

Miten kertoa hyvästä arjesta nasevasti?

Leena Joutsenniemi, Janakkalan kunnan viestintäpäällikkö:

Janakkalan identiteettiä sekä sen päälle rakentuvaa markkinointia koko kuluneen kevään pohtinut kumppanuuspöytä päätti työskentelynsä 11.5.2023 sangen iloisissa tunnelmissa. Työskentely kiteytyi hilpeään ideaan kuntamaskottimme, The Ilveksen animaatioseikkailuista puhelinmyyjänä.

Kun hyvinvointialueuudistuksen jälkimainingissa tuli ajankohtaiseksi pohtia Janakkalan kuntaidentiteettiä, kumppanuuspöytä oli siitä saatujen hyvien kokemusten vuoksi luonteva valinta työskentelymetodiksi. Maahenki Oy:n ollessa vastuussa prosessista ja fasilitoinnista, kunnan työntekijät pääsivät paneutumaan itse sisältöön.

Joukko asiasta kiinnostuneita, erilaisia elämäntilanteita edustavia kuntalaisia saatiin helposti kasaan, joskin joukko loppua kohden kutistui kovasti. On ymmärrettävää, että kunkin omat työkiireet ja menot menevät vapaaehtoisen aivotyön edelle.

Kumppanuuspöytä kokoontui etänä neljästi pohtien ensin laveasti kuntaidentiteetin muodostumista etsien samalla Janakkalan erityispiirteitä. Työryhmän löytämiin teemoihin haettiin kaikilta kuntalaisilta näkemystä kyselyn avulla. Kun työskentelyn ennakkoluulottomana lähtökohtana oli löytää kunnalle erottuva ja nasevan raikas uusi äänensävy, kuntalaiskyselyn tulokset tuntuivat aluksi kovin latteilta: Voittajanäkökulma kun oli, että Janakkala on hyvän arjen paikka, jossa palvelut pelaavat, luonto on lähellä ja sijainti mitä mainioin. Viimeisten tapaamisten tehtäväksi jäikin miettiä, miten kertoa arjen vahvuuksista innostavasti.

Kumppanuuspöytätyöskentelyyn osallistui myös tehtävään valittu mainostoimisto Precis, joka loi samanaikaisesti kunnalle uuden graafisen ilmeen.

Prosessi toimi mainiona esimerkkinä yhteiskehittämisestä, missä yksi idea ruokkii toista ja runsaat rönsyilevät ideat kiteytyvät. Kunta sai kumppanuuspöydästä hyvän perustan, minkä varaan rakentaa kerrontaa. Keskeinen animaatioidea on työn alla ja muut prosessissa syntyneet ideat jonossa odottamassa toteuttamistaan.

Yhteistyössä on voimaa

Virpi Harilahti-Juola, Maahenki Oy:n kehitysjohtaja:

Päätimme toteuttaa kevään kumppanuuspöydän tapaamiset viimeistä lukuun ottamatta verkossa. Viimeisellä kerralla tapasimme paikan päällä ja silloin pääsin testaamaan osallistujien minulle markkinoiman tunnin junan Helsingistä Janakkalaan. Samalla sain kokemuksen tuomaa ymmärrystä siitä, miksi sekä kumppanuuspöydän osallistujat että kyselyyn vastanneet asukkaat puhuivat niin paljon kunnan sijainnista ja saavutettavuudesta.

Näin tilaisuuksien ja keskustelujen vetäjän näkökulmasta erityiset kiitokset menevät osallistujien rohkeudelle olla niissä läsnä ja pitää kamerat päällä. Oli innostavaa nähdä ja kuulla terveisiä kunkin omasta arjesta – nähdä kuinka lapset kävivät välillä sylissä ja välillä myös puolisot näkyivät ruudussa. Meitä oli saman asian äärellä monta erilaista elämäntilannetta ja taustaa. Kumppanuuspöydän osallistujat löysivätkin useita eri näkökulmia omaan kuntaansa – tarttuivat toistensa ideoihin ja veivät niitä eteenpäin. Näkökulmien pohjalta asukkaille tehtyyn kyselyyn saatiin myös paljon ja hyvin pohdittuja vastauksia. Lopulta se kaikkein tärkein löytyi ihan siitä läheltä ja omasta arjesta. Samalla tunnistettiin myös niitä erityisiä asioita, jotka tuovat arkeen jotain twistiä ja yllätyksiä. Näiden yhdistelmä tuntuu hyvältä – sieltä löytyy myös vastaus siihen, miltä Janakkala näyttää, tuntuu ja tuoksuu! Ja itse odotan jännityksellä Janakkalan The Ilveksen tulevia seikkailuja!

Kiinnostuitko?

Nimi