Puhumalla parempia päätöksiä

Uutinen

Kuluvana vuonna Maahengen toiminta vuoropuhelun lisäämiseksi kasvaa ja vahvistuu: kehitämme kuntien osallisuusprosesseja, fasilitoimme keskustelu- ja yhteisökehittämistilaisuuksia ja järjestämme koulutuksia. Myös uudet, omat verkkosivumme kertovat entistä paremmin toiminnastamme.

Hyvinvointialueiden aloittamisen ja kuntien valtionosuuksiin vaikuttavan hyte-kertoimen myötä osallisuustyön merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä kasvaa. Tämän vuoksi yhä useampi kunta ja organisaatio pohtii, miten vuoropuhelua, osallisuutta, yhteisökehittämistä ja yhteissuunnittelua voidaan omassa yhteisössä parantaa ja lisätä. Tähän työhön toivotaan myös tukea ja työkaluja, joita me Maahengessä tarjoamme.

Palvelumme ovat kehittyneet ja muotoutuneet yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa tehdyn työn myötä”, kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola kertoo. ”Palvelujemme yhteinen nimittäjä on vuoropuhelu. Valitsemme jokaisen asiakkaan tarpeisiin parhaiten soveltuvat menetelmät, joilla vuoropuhelua voidaan lisätä”.

Maaseutupolitiikan neuvoston järjestämä Hyvä elämä maaseudulla -kiertue vie meidät vuoden aikana Suomen jokaiseen maakuntaan. Myös kunta-asiakkaamme liikuttavat meitä etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Näistä töistä voit lukea esimerkkejä asiakastarinat-sivulta.

”Tältä vuodelta odotan erityisesti monia kasvokkaisia kohtaamisia ympäri Suomen, ajatuksia herättäviä keskusteluja sekä niistä viriäviä konkreettisia tekoja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi”, sanoo Virpi Harilahti-Juola.