Maahenki – lisää vuoropuhelua osaksi päätöksentekoa

Uutinen


Maaseudun Sivistysliiton omistama Maahenki Oy on aloittanut koulutus- ja konsultointipalveluiden tuottamisen.

Aiemmin Maahenki toimi luontoa, taidetta ja arkielämää käsittelevien kirjojen kustantamona. Sen erityisaloja olivat valokuvataide, ortodoksinen kirkkotaide, itseoppineiden kansantaiteilijoiden ITE-taide ja luontokuvaus. Lisäksi kustantamo julkaisi muuta taidetta, luontoa ja ihmistä käsittelevää kirjallisuutta.

Maahengen uuden toiminnan pääkohderyhmiä ovat kunnat ja muut julkishallinnon organisaatiot.

Päätöksenteko paranee puhumalla

Kunnille Maahenki tarjoaa ratkaisuja rakentavan vuoropuhelun lisäämiseen asukkaiden, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken. Vuoropuhelun avulla asukkaiden luottamus kuntahallintoa ja omia vaikutusmahdollisuuksia kohtaan lisääntyy. Tavoitteena on saada asukkaat osallistumaan oman lähiyhteisönsä ja -ympäristönsä kehittämiseen ja auttaa kuntia parantamaan toimintaansa vuoropuhelun kautta saadun tiedon avulla.

Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE) toteuttaa vuosina 2022-23 koko maan kattavan kiertueen, jonka aikana kutsutaan maaseudun eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita mukaan rakentavaan maaseutudialogiin. Kiertue on jatkumoa Maaseutuparlamentille ja sitä edeltäneille Ideafestivaali-keskusteluille. Maahenki on yksi kiertueen kumppaneista ja toteuttaa tilaisuuksien fasilitoinnin.

Maahenki tuo tänä vuonna lisää vuoropuhelua palvelujen kehittämiseen ja strategiatyöhön myös Keiteleellä, Limingassa, Pudasjärvellä, Ruskolla ja Viitasaarella.

Lue lisää aiheesta: Ohipuhumisesta yhteiseen ajatteluun – Hyvin sanottu – yle.fi

Maahenki Oy on koulutus- ja kehittämisorganisaatio, jonka omistaa Maaseudun Sivistysliitto.