Menetelmäpankki

Aivoriihi

Aivoriihen tarkoituksena on tuottaa lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon tietoa ja ideoita. Menetelmä sopii hyvin esimerkiksi uuden projektin käynnistämiseen. Lisäksi sitä voidaan käyttää vaikean tai teoreettisen käsitteen avaamiseen.

Aivoriihen toteuttamista varten tarvitset vain isoja paperiarkkeja ja kyniä. Aivoriihi soveltuu myös pohjaksi monille muille työkalupakissa esitellyille menetelmille, kuten SWOT, kuuden hatun menetelmä tai tulevaisuusverstas. Kun asioita ja ideoita on paljon, voidaan aivoriihen avulla ensin valita tärkeimmät ja käyttökelpoisimmat, joita sitten edelleen työstetään esimerkiksi SWOT-lomakkeen avulla.
Aivoriihen alkuvaiheessa jokainen osallistuja spontaanisti ilmaisee käsiteltävästä aiheesta mieleen tulevia sanoja, ajatuksia ja ideoita, jotka kirjataan ylös. Tässä vaiheessa olennaista ei ole niiden käyttökelpoisuus tai järkevyys vaan vapaa ajatuksen juoksu. Onhan mahdollista, että alun perin ilmaan heitetty sana tai idea muodostaa uusia mielleyhtymiä ja jalostuu aivoriihen kuluessa uudeksi käyttökelpoiseksi ideaksi!

Aivoriihen toisessa vaiheessa ryhmä kerää käyttökelpoisimmat ideat ja alkaa työstää niitä eteenpäin.
Menetelmänä aivoriihi soveltuu parhaiten pienryhmätoimintaan, mutta sitä voidaan hyödyntää myös suuremmissa ryhmissä. Tällöin on hyvä jakaa porukka ensin pienryhmiin. Aivoriihi toteutetaan kuten yllä kuvattuna, mutta lopuksi pienryhmät esittävät valitsemansa ideat muille ryhmille. Tämän jälkeen voidaan esimerkiksi äänestämällä päättää parhaat ideat, joita lähdetään työstämään eteenpäin.
Tarvikkeet: isoja paperiarkkeja ja kyniä, sinitarraa tai teippiä

Soveltuu käytettäväksi:
• spontaaniin ideointiin
• uuden projektin käynnistyessä
• pohjana muille menetelmille, kuten SWOT

Lähteet:
Pruuki, L. 2008. Ilo opettaa. Tietoa, taitoa ja työkaluja. Helsinki: Edita Prima Oy.