Kuntakumppanit

Pyhäjoki

Pyhäjoella on vuosina 2016-2019 Hyvän mielen paikat -hankkeen kautta kehitetty nuorten omaehtoista toimintaa, missä tavoitteena on ollut ottaa nuoret mukaan jo heti heille suunnatun toiminnan suunnitteluvaiheessa. Samoin nuoret ovat olleet aktiivisia toiminnan toteuttajia yhdessä aikuisten kanssa.

Toiminnan suunnitteluvaiheessa nuoret toivoivat jäätelökioskia ja tapahtumia – näihin toiveisiin tartuttiin, koottiin monipuolinen joukko tekijöitä ja alettiin tehdä. Toiminta on ollut sellaista, mihin on saatu viranomaiset, kunnan eri palvelut, koulut ja yrittäjät tekemään yhdessä.