Kuntakumppanit

Liperi

MSL on mukana Liperin kunnan taajamien kehittämishankkeessa (2018-2019), missä etsitään ja kokeillaan uusia tapoja saada ja innostaa kuntalaisia tulemaan mukaan oman taajamansa kehittämiseen.

Prosessin aikana syntyneistä ajatuksista koskien osallisuutta, pääset lukemaan täältä: Ihmisen tulee saada kuulua jonnekin – ajatelmia osallisuudesta.

__________________________

Esimerkkejä konkreettisista teoista, joiden kautta on otettu kuntalaiset mukaan oman taajamansa kehittämiseen:

Kirkonkylä

Kuva: kollaasi Liperin koulun 8-luokkalaisten joulukorttikuvituksista.

————————————————————————-

Liperin koulun 8-luokkalaiset ovat tehneet eri tekniikoilla joulukorttikuvituksia liittyen Liperin taajamien kehittämishankkeen osallisuustoimenpiteisiin. Erilaisten materiaalien ja tyylien käytön lisäksi korteissa voi olla lämpimän joulutunnelman rinnalla jopa yhteiskunnallinen lataus. Nämä kuvitukset yhdistämme videotervehdyksiin, jotka pyörivät Pop Up-näyttelyssä joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla sekä eri Somekanavilla. Idea projektiin lähti Liperin kirkonkylän asukasillasta keväällä 2018. Tuolloin nousi esille muun muassa kirkonkylältä löytyvät tyhjät liikehuoneistot ja tilat, jotka eivät ole omiaan luomaan iloista tunnelmaa.

Illassa keskusteltiin myös paljon yhteisöllisyydestä ja sen rakentamisesta yhdessä. Se ei ole aina helppoa, mutta työtä sen eteen tehdään Liperissä jatkuvasti. Joulukorttiprojekti onkin itse pieni ja matalan kynnyksen yhteisöllisyyden rakennushanke. Mukaan projektiin lähti runsaasti eri tahoja. Yrittäjä Arto Romppanen lahjoitti tilat nuorten Pop Up-näyttelyä varten ja videotervehdyksiä lähettivät mm. paikallislehti, MLL, Pro Liperi, Taipaleen ortodoksinen seurakunta, Liperin evankelisluterilainen seurakunta, Yrittäjät, oppilaskunta, Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja Lions Club Leonella.

Jouluterveisissä kiitettiin, kannustettiin käyttämään paikallisia tuotteita, kokeilemaan tavaralahjojen sijaan paikallisia palveluita ja lähetettiin terveiset myös ystäväkunnille ulkomaille. Kuvauksesta vastasivat nuoret itse.

————————————————

Viinijärvi

Viinijärven asukasilta

Illassa käytiin läpi tilan piirustuksia, suunniteltiin tilaan tarvittavia muutoksia ja ennen kaikkea sitä, mitä siellä voisi tehdä. Ideointia ja suunnittelua on tehty tämän lisäksi niin Viinijärven kyläyhdistyksen kuin kunnankin päässä. Kaiken kaikkiaan, ainekset yhteisen tilan luomiseen ovat hyvät.

Viinijärven taajamailloissa on noussut vahvasti esille yhteisen tilan tarve. Yhdistysten kokouksille,  erilaisten porukoiden kokoontumispaikalle, tapahtumille yms. haluttaisiin talkoilla kehittää “Hyvän mielen tila”. Kunta on ollut prosessissa mukana alusta saakka ja nyt on käynnissä pohdinta siitä, mistä löytyisi hyvä tila ja mitä sisältöä tilassa voisi esimerkiksi olla. Samalla asukkaat harjoittelevat yhdessä kunnan kanssa osallistuvan budjetoinnin toimintamallia, missä asukkaat voivat vaikuttaa siihen, mihin yhteisiä verovaroja käytetään. 23.10 Asukkaat ja kunnan edustajat kävivät katsastamassa entisen “Jokirosvon” -tilan sekä entisen eläinlääkärin tilat, olisiko niistä jompikumpi mahdollinen yhteiselle tilalle?

Vapaamuotoinen muistio tilakatselmuksesta 23.10.

Tilakatselmukseen osallistui reilut 20 asukasta ja kunnan edustajaa. Paikalla oli väkeä asukkaiden lisäksi työllisyyspalveluista, maaseutupalveluista, Liperin kunnan talousjohtaja sekä vapaa-aikatoimen edustaja. Asukkaat edustivat eri tahoja kuten kulttuuritoimijoita ja kyläyhdistystä.

Illan tunnelma oli hyvä, yhteistyölähtöinen ja avoin. Todettiin, että Jokirosvo -tila toimisi hyvin ja olisi pienellä pintaremontilla valmis käytettäväksi.
Todettiin myös, että odotellaan kunnan näkemystä siitä, mikä tila olisi hyvä, koska on elintärkeää saada kunnan palvelutuotantoa samoihin tiloihin vuokrakuluja
kattamaan. Keskusteluissa oltiin valmiita käynnistämään ja kehittämään tilaa talkoilla, maalailemaan ja väsäämään tilaa yhdessä. Sisällöksi pohdittiin kokoontumis- ja kokoustilan lisäksi mm. jumppaa, perhekahvilaa, ikääntyville toimintaa, sähköisten palvelujen neuvontaa, Drive In -elokuvia, taidenäyttelyä, joogaa, käsityökerhoa, mummopiiriä (kylästelyhenkistä kokoontumista), Taipaleen kulttuuriyhdistys voisi toimia sisällöntuottajana ja tuottaa ohjelmaa ehkä myös Viinijärvi -viikon aikana? Taitobussi kutsuttaisiin kylään. Pohdittiin innostuisiko kunnan työllisyyspalvelut samoihin tiloihin? Tämä voisi tuo synergiaetuja kaikille.  Kontkasen Heikki muistutti, että Viinijärvellä näyttäisi olevan 25 toimivaa yhdistystä. Toimijapohjaa tuntuisi siis olevan.  Illan aikana pohdittiin myös Kyläyhdistyksen roolia eräänlaisena katto-organisaationa, jossa voisi olla pitää suojissaan erillisiä toimikuntia tai työryhmiä liittyen esimerkiksi kulttuuriin ja ympäristötyöhön. Ilta päättyi kyläyhdistyksen jäsenkaavakkeiden täyttelyyn, jotka loppuivat kesken. Projekti nähdään selkeästi mahdollisuutena uudenlaiseen yhteistoimintaan ja tekemiseen.