Toiminta

Ympäristöluotsit

Ympäristöluotsaus on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä menetelmä, jonka kautta paikalliset ihmiset ottavat vastuuta omasta lähiympäristöstään ja -yhteisöstään ja tekevät vapaaehtoistyötä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Huoltoaseman hylätty takapiha voi olla aarreaitta kaupunkikasvien bongaajille. Kotikylän keskellä oleva lampi näyttääkin ihan uudenlaiselta veden päältä katsottuna. Yhdessä kunnostettu arvorakennus tai kulttuurikohde taas on palvelus koko yhteisölle. Mikä näitä asioista yhdistää? No tietenkin ympäristöluotsi!

Maaseudun Sivistysliitto kouluttaa ympäristöluotseja. Koulutuksia on tähän mennessä järjestetty eri puolilla Suomea, muun muassa Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa, Oulussa, Nurmeksessa, Kajaanissa, Savonlinnassa ja Lapinlahdella. Valtakunnallinen verkosto pitää yhteyttä toisiinsa muun muassa Facebookin välityksellä. Toiminta laajenee vuosittain uusille paikkakunnille.

Ympäristöluotsi voi lähteä ryhmäsi kanssa tutustumisretkelle lähiympäristöön tai suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä kotikyläsi kanssa ympäristötateellisen teoksen tai edistämään tekoja, joilla vähässä käytössä ollut talo tai joutomaa halutaan adoptoida ympäristösivistyksen hengessä yhteiseen käyttöönne.

Ympäristöluotsit -opas löytyy kirjastostamme e-kirjana, täältä.

Lisätietoa: ympäristöluotsikoulutuksen koordinaattori Reeta Rönkkö, reeta.ronkko@msl.fi


 

Ympäristöluotsi – mitä se tarkoittaa?

Talkkunapuuroa Hirvaskoskella

Talkkunapuuroa Hirvaskoskella

Ympäristöluotsit ovat vapaaehtoisia kanssakulkijoita ja ympäristöstä eri tavoin kiinnostuneita ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan muitakin mukaansa löytöretkille kotiseudun lähiluontoon ja uusiin ympäristöihin.

Ympäristöluotsit rohkaisevat tarkkailemaan elinpiiriä aistit herkkinä ja tarpeen tullen toimeenkin tarttuen. Ympäristöluotsin kanssa voi esimerkiksi suunnitella, miten kunnostetaan talkoilla jokin lähiseudun luontokohde, maitolaituri tai vaikka pusikoitunut uimaranta-alue ja kuinka yhdessä ryhdytään pitämään siitä huolta.

Ympäristöluotsit voivat toimia esimerkiksi lapsi-, nuoriso-, seniori- tai erityisryhmien kanssa tai kyläyhdistysten ja järjestöjen parissa. Vertaistoimintaa voi tehdä myös omassa tuttavapiirissä tai naapurustossa. Toiminta on vapaaehtoistyötä oman ympäristön puolesta.

 


 

 Kiinnostaako Ympäristöluotsikoulutus sinua?

PistoaitaMaaseudun Sivistysliiton tarjoama ympäristöluotsikoulutus valmentaa ympäristöasioista kiinnostuneita henkilöitä vapaaehtoisiksi vertaisohjaajiksi. Ympäristöluotsikoulutuksen sisältö on monipuolinen ja monitahoinen. Koulutuksen teemat vaihtelevat jokamiehenoikeuksista paikan adoptoimiseen ja vähähiilisyydestä ympäristötaiteeseen.

Kunkin koulutuksen lopullinen sisältö muotoutuu osallistujien toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden sekä järjestämispaikkakunnan olosuhteiden pohjalta. Osallistujat pääsevät siis vaikuttamaan koulutuksen sisältöön.

Koulutuksen laajuus on n. 40 h ja se koostuu koulutustapaamisista, yhteisistä tutustumiskäynneistä ja retkistä sekä omien ympäristöluotsausten suunnittelusta ja testauksesta. Luotsiryhmän ympäristötietoutta syvennetään aiheeseen liittyvän materiaalin ja keskustelujen välityksellä. Koulutus tarjoaa erilaisia ympäristökasvatuksellisia metodeja, joita luotsit voivat hyödyntää luotsaustoiminnassaan. Koulutuksen jälkeen taitoja voi käyttää monin tavoin vapaaehtoistyössä oman elinympäristönsä hyödyksi ja siellä elävien iloksi.

Jos kiinnostuit, ole yhteydessä Reeta Rönkköön, reeta.ronkko@msl.fi

Järjestämme perus- ja jatkokoulutusta eri puolilla Suomea, yhteistyössä paikallisten museoiden, yhdistysten ja kaupunkien kanssa. Ympäristöluotsien valmentaminen on Maaseudun Sivistysliiton ympäristösivistyksellisen teeman keskeinen, koko maassa käytettävä työmenetelmä.


 

Ympäristöluotsikoulutuksen pääteemat

Jokamiehenoikeudet ja luonnonympäristöt: retkeily, metsäluonnon vastuullinen käyttö, luonnon villit ruoka‐aineet ja uudet teknologiat luontokokemusten avartajina.

Jokamiehen vastuu ja kestävä kehitys: kierrätys ja jätehuolto, vähähiilisyys ja uusiutuvat energialähteet, luonnon monimuotoisuuden edistäminen, kaavoituksen seuraaminen ja ympäristöpoliittinen vaikuttaminen.

Ihminen ja miljöö: kotiseudun tuntemus, kulttuuriset kerrostumat, paikkasidonnainen taide, yhteisöllisyys identiteetin luojana, rakennettu ympäristö, kaupunkiekologia ja urbaanit jokamiehenoikeudet.

Kauneus kuuluu kaikille: ympäristön hyvinvointi, viihtyisyydestä ja kulttuuriarvoista huolehtiminen, tasa-arvoinen mahdollisuus kauniiseen ympäristöön, ympäristötaide.

Ympäristöluotsaus kotoutumisen keinoina: esikotoutusvaiheessa olevien maahanmuuttajien kanssa toimiminen, erilaisten ihmisten kohtaaminen, monikielisissä ryhmissä toimiminen, saavutettavuuden erilaiset näkökulmat ja hyvät käytännöt.


 

Ympäristöluotsitoiminnan taustaa

Käsi

Idea ympäristöluotsitoiminnan käynnistämisestä syntyi 2010-luvun alussa, Maaseudun Sivistysliiton tuottaman Kultainen metsä -näyttelyn kiertäessä Suomea. Näyttely pysähtyi myös Jyväskylässä, jossa on jo usean vuoden ajan toteutettu kulttuuriluotsitoimintaa. Kulttuuriluotsi vie ihmisiä taide- ja kulttuuriharrastusten pariin. Jyväskylän taidemuseon toimesta ensimmäinen ryhmä luonto- ja ympäristöteemasta innostuneita kulttuuriluotseja valmennettiin toimimaan luotsina myös ympäristöasioissa. Toiminnasta saatiin hyviä kokemuksia ja Maaseudun Sivistysliitto päätti lähteä jatkokehittämään toimintamallia. Tukea kehittämiseen on saatu mm. Ympäristöministeriöltä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmältä sekä Koneen säätiöltä ja Keskitien Tukisäätiöltä.


Ympäristöluotsitoiminnan valtakunnalliset koulutuspäivät

Helsingissä 10-11.2.2016

Ymparistoluotsit1

 

 

 

 

 

Alustus- ja esittelymateriaalit löydät koottuna täältä:

Ymparistoluotsikoulutuksensisaltojakuvaus

Opas Ymparistoluotsit>

Sukupolvelta toiselle ja takaisin – vapaaehtoiset kulttuuriympäristökasvattajina

Vaahtolammi Ympäristöluotsikoulutus EHD 2016

Yhdenvertainen luotsaus

Kotoutumisen tiloja – ympäristöluotsaus kotouttamisen keinona

Helena Ratinen/ Aistikävelystä YLE:n uutisissa

Kylän identiteetti ja ympäristön hoito 10.2.2016

Learnin Cafe -koonnit