Teemat ja hankkeet

Keho

KEHO – ainoa kotini maailmassa -hanke on ollut panostus tanssitaiteilijoiden verkostoitumiseen ja yhteistyön kehittämiseen tanssija, koreografi Hanna Brotheruksen ohjauksessa kahden vuoden ajan. Tapaamisia ja työpajoja on toteutettu Oulussa, Rovaniemellä, Kolarissa, Turussa ja Joensuussa yhteistyössä MSL:n sekä tanssin aluekeskusten kanssa. Työskentelyllä rakennetaan siltoja taiteen ja kuntien välille kulttuurin ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Silmiin katsominen, kuunteleminen ja kiinnostuminen toisesta – hengittäminen, läsnäolo ja kosketus. Siinä tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen metodin lähtökohta. Maaseudun Sivistysliiton tuottamissa ja Hanna Brotheruksen vetämissä KEHO-työpajoissa on haettu ammattitanssijoille mahdollisuuksia työskennellä yhteisöissä ja kunnissa.

Tavoitteena on saada taiteilijoita mukaan kuntien ja kaupunkien strategioiden suunnitteluvaiheeseen. Heissä on luovaa potentiaalia, jota kaivataan kun mietitään kuntalaisten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden kehittämistä.

KEHO-tapaamisissa ja koulutuksissa on ollut mukana tanssijoita, sirkustaiteilijoita, läänintaiteilijoita, tutkijoita, teatterialan ammattilaisia ja kulttuurialan tuottajia.

Lue lisää, linkki

Facebook, linkki