Ajankohtaista

Yhteisöllisellä tekstiilitaiteella jälkiä Konginkankaalle

Mitä syntyy, kun helsinkiläinen nuori vaatesuunnittelija Elina Laitinen asuu ja työskentelee keskikesällä yhteisötaiteilijana eli CityTorpparina Konginkankaalla? Laitisen kaksiviikkoiseen, juhannuksen jälkeen alkavaan pestiin kuuluu asuminen keskellä kyläyhteisöä ja asukkaiden ja kesävieraiden osallistaminen yhteisölliseen taiteen tekemiseen.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta 2016 valmistunut vaatesuunnittelija Elina Laitinen valittiin 12 eri taiteenaloja edustavan hakijan joukosta yhteisötaiteilijaksi Konginkankaalle Maaseudun Sivistysliiton ja Konginkankaan yhteiseen projektiin.

Laitisen vaatesuunnittelijan koulutus antaa osviittaa siitä, millaista toimintaa on luvassa. – Olen viime aikoina halunnut viedä suunnittelutyötäni yhä enemmän yhteisölliseen suuntaan, kertoo Laitinen. Laitinen haluaa töillään herätellä ihmisiä pohtimaan myös nykyisiä kulutustottumuksia. Suunnittelija saa inspiraationsa maalaismaisemista ja entisaikainen käsityö, esineiden ja materian kunnioitus sekä niukkuuden estetiikka puhuttelevat häntä. – Käytän työssäni päämateriaalina tekstiilejä. Tavoitteeni on, että CityTorppari-jaksostani jää pidempiaikainen vaikutus Konginkankaalle.

Konginkangas valikoitui CityTorppari-toiminnan kohteeksi Maaseudun Sivistysliiton ja Konginkankaan kyläläisten yhteistyön jatkumona. Maaseudun Sivistysliiton 5E kylät – vähähiiliset yhteisöt -hanke järjesti huhtikuussa penkkikahvilan, jossa kuultiin kyläläisten ajatuksia Konginkankaasta. Kävi ilmi, että paljon on kohdallaan, mutta kylän ilme, harrastusmahdollisuudet ja yhteisöllinen toiminta kaipaavat piristysruiskeita. Maaseudun Sivistysliiton kehittämä, maaseudun ja kaupungin vuoropuhelua lisäävä CityTorppari-toiminta vaikutti soveltuvan Konginkankaan aktiiviseen kylä-, kulttuuri-ja kotiseutuhenkeen erinomaisesti. – Olemme Konginkankaalla otettuja, kun meille tarjoutui tällainen mahdollisuus kokea jotain uutta ja erilaista, ja saamme Elina Laitisen vieraaksemme, iloitsee konginkankaalaisen kotiseutu- ja museoyhdistys Kömin killan puheenjohtaja Reetta Korjonen.
– Odotamme jaksolta avointa vuorovaikutusta ja sitä, että CityTorppari avaa asukkaiden silmät näkemään omaa kotikylää uudella tavalla.  Uskomme, että tästä yhteistyöstä syntyy jotain merkityksellistä – ainakin meille itsellemme.

Elina Laitinen (s. 1988) on valmistunut taiteen maisteriksi (Fashion and Collection Design programme) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2016. Laitinen työskentelee muodin, vaatteiden, tekstiilien ja konseptien suunnittelijana. Yksi hänen töistään on Pauligin Paula-tytön asun uudistaminen vuonna 2014.  Laitisella on oma Pyhävaatteita-mallisto ja takanaan useita kansainvälisiä näyttelyitä ja kilpailuja, joista merkittävin on voitto ”Hyères Fashion Festival Grand Prize of the Jury” 2012. Laitinen on ollut myös Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun finalisti vuosina 2014 ja 2016.  Elina Laitinen työskentelee yhteisötaiteilijana Konginkankaalla 25.6.-8.7.2018 (www.elinalaitinen.com)

Maaseudun Sivistysliitto (MSL) on vuonna 1952 perustettu valtakunnallinen aikuiskoulutus- ja kulttuurijärjestö. Maaseudun Sivistysliitto pitää yllä MSL-opintokeskusta, toteuttaa maaseudun kehittämishankkeita ja järjestää kulttuuritoimintaa. Maaseudun Sivistysliitto on valtakunnallinen yhteisökehittäjä, jonka erityistä osaamista on kansalaisvaikuttamisen vahvistaminen ja ihmisten osallisuuden ja oman aktiivisuuden tukeminen oman lähiyhteisönsä kehittämisessä ja elinvoimaisuuden lisäämisessä. Maaseudun Sivistysliiton 5E kylät – vähähiiliset yhteisöt -hanke toimii pohjoisen Keski-Suomen alueella ja hankkeessa aktivoidaan arjen ympäristötekoja kyläyhteisöissä. (www.msl.fi)

CityTorppari-nimi on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä termi taiteilijaresidenssitoiminnalle. Se kuvainnollistaa yhteisöllisen ja osallistavan taiteen menetelmää, jonka avulla halutaan lisätä maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä sekä altistaa ihmiset keskustelemaan ja oppimaan toinen toisiltaan.

 

Lisätietoja

Maaseudun Sivistysliitto
projektikoordinaattori Niina Vuori
5E kylät – vähähiiliset yhteisöt -hanke
p. 040 774 9378
niina.vuori@msl.fi

www.msl.fi

Konginkankaan CityTorppari, vaatesuunnittelija Elina Laitinen (TaM)