Ajankohtaista

Maaseudun asukkaat hiiliviisauden vetureina

Yhteiskunta, joka käyttää luonnonvarojaan viisaasti ja jossa jätteetkin voivat olla resursseja rakennetaan arkisilla teoilla. Maaseudun Sivistysliiton vetämissä Vähähiiliset kylät – hankkeissa tehdään tutuksi ja toteutetaan yksinkertaisia hiiliviisautta edistäviä ratkaisuja eri puolella Suomea.

Kokeiluja kylillä

Pohjois-Karjalassa toimii kylien vähähiilistä toimintaa edistävä Kohti vähähiilisiä kyliä -hanke, jota toteuttavat Maaseudun Sivistysliitto ja Suomen ympäristökeskus SYKE. Hankkeeseen haettiin mukaan ympäristöasioista kiinnostuneita kyliä, joiden kanssa suunnitellaan ja toteutetaan konkreettisia toimia oman kylän hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Lisäksi hankkeessa selvitetään kylien näkemyksiä ympäristöasioihin kyselyn avulla ja toteutetaan erilaisia opintomatkoja, työpajoja ja seminaareja aiheeseen liittyen. Innokkaita kyliä hankkeeseen ilmoittautui mukaan runsaasti ja ensimmäiset käytännön teot ovat jo päässeet toteutukseen.

Valtimon Pohjoisilla kylillä on käynnistetty maisemahanke ja aloitettu yhteisen kasvimaan teko, Lipinlahden kylätalolle Nurmeksessa on hankittu aurinkopaneelit akkujärjestelmineen ja Nivan kylällä Joensuun Pyhäselässä on puhdistettu rehevöityneitä rantoja vesikasveista. Teemoina etenkin kylien jätehuolto ja lähiruoka ovat myös nousseet esille ja niiden osalta onkin suunnitteilla toimenpiteitä useammalle kylälle. Kylien vähähiilisyystyö on tähän mennessä pitänyt sisällään kaikenlaista kierrätysmarkkinoista energiakatselmuksiin ja risutalkoista yhteiseen lähiruokahetkeen. Mitä kaikkea vielä keksitäänkään, tule mukaan ideoimaan!

Hiiliviisaus on arkisia oivalluksia ympäristön hyväksi

Kylän yhteinen puutarha tai kokoontumispaikan huussi ovat hiiliviisauksia, eli arjen ympäristötekoja, joita on muiden muassa toteutettu Keski-Suomen 5E-kylät  – vähähiiliset yhteisöt -hankkeessa pohjoisen Keski-Suomen kylillä.

Huussikäynti säästää keskimäärin kuusi litraa juomavettä, sen lisäksi, että ajan myötä tuottaa lannoitetta luonnon kiertokulkuun. Yhteinen puutarha puolestaan tuottaa sadon lisäksi hyvää mieltä ja toimii oppimisympäristönä.

Hankkeen toisen vuoden käynnistyessä myös kartoitetaan jo tehtyjä hiiliviisaita tekoja kyliltä. Onko ruoho vihreämpää aidan takana, selviää Vihreä Wales -opintomatkalla, jonne suunnataan lokakuussa noin kolmenkymmenen hengen porukalla.

Hankkeen kuulumisia, tapahtumia ja matkoja voi seurata www.msl.fi/kohtivahahiilisiakylia -sivulta ja facebookissa https://www.facebook.com/5Ekylatkeskisuomi/. Ilmoita kyläsi mukaan hankkeeseen projektikoordinaattori Niina Vuorelle, p. 040 774 9378 tai niina.vuori@msl.fi.

Ratkaisut tutuiksi kursseilla ja työpajoissa

Kolmas hiiliviisautta edistävä 5E kylät – vähähiiliset yhteisöt- hanke toimii Pohjois- Suomessa Oulujärvi Leaderin alueella. Kuluneen puolentoista vuoden aikana sen puitteissa on mm. rakennettu aurinkolämpökeräimiä, tuunattu huusseja, perustettu lähiruokarengas, tutustuttu biokaasuautoon ja opeteltu valmistamaan pihan risuista ym kuivasta eloperäisestä aineesta biohiiltä.

Hankkeessa on myös koulutettu ryhmä omasta lähiympäristöstään kiinnostuneita ympäristöluotseja, jotka voivat toimia vapaaehtoisina kanssakulkijoina ja tutustuttaa ihmisiä katsomaan omaa lähiympäristöään uusin silmin.

Pohjois-Suomen hankkeessa on tarkoituksena innostaa, kannustaa ja aktivoida alueen asukkaita ja toimijoita arjen ympäristötekoihin. Pääosin tätä on toteutettu erilaisten info- ja tiedotustilaisuuksien sekä työpajojen ja kurssien muodossa.  Hanke jatkuu huhtikuun loppuun 2018.

Lisätietoja hankkeesta antaa projektikoordinaattori Mari Korhonen (etunimi.sukunimi@msl.fi) p. 0400 987 001
https://www.facebook.com/5ekylatpohjoissuomi/