Timo Peiponen

Timo Peiposen kiinnostus puunveistoon alkoi jo yläasteella käsitöitä tehdessä. Puun kanssa työskenteleminen jatkui puusepäksi kouluttautumisen myötä. Aluksi Peiponen veisteli kotkia ja pöllöjä, mutta karhujakin jo vuosien ajan. 

Peiponen on osallistunut aikaisemminkin Karhufestivaalin veistokilpailuun ja moniin muihinkin veistotapahtumiin. Yleisön edessä veistäminen ei ole hänen mielestään sen kummempaa, mutta se on kriittinen paikka, jossa kaikki pitäisi saada onnistumaan oikein ja pitäisi myös voida kommentoida työtään.  

Karhun veistämisessä hankalimpana Timo Peiponen pitää pään ja silmien veistämistä. Hän kuitenkin osaa korjata virheet: esimerkiksi jos karhulta leikkaisi korvan, voi sille tehdä luppakorvan. Parasta puunveistossa on, että se on mukavaa ajankulua. Veistäminen ulkona, kun on hyvä sää ja ei kelloa, josta katsoa aikaa – silloin aika menee nopeasti! 

Timo Peiponen

Syntynyt 1989.
Kotipaikka Karstula.
Työskentelee puuseppänä.
Osallistunut aiemmin Karhufestivaalin veistokilpailuihin vuosina 2018 ja 2019.
Kotisivu hirsijapuutyo.com

33-vuotias, Karstula33