Ajankohtaista

Sattuma Ilomantsin Karhufestivaaleilla 24.8.

Karhufestivaalien ohjelma alkaa pikku hiljaa muotoutua. Torstai-iltana 24.8. metsän kansaamme ilahduttaa Ilomansissa Parppeinpirtillä karhutulien loimotuksessa petroskoilainen Sattuma-yhtye.

SATTUMA – uutta folkkia Karjalasta

Sattuma on Venäjän Karjalan tunnetuimpia folk-yhtyeitä, ja sen musiikissa yhdistyvät perinne ja nykyaika.

Vuonna 2003 Petroskoissa perustettu bändi on kiertänyt paljon maailmaa ja herättänyt positiivisia tunteita musiikillaan Venäjän eri puolilla, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Virossa ja Saksassa esiintymispaikkoinaan konserttisalit, klubit ja festarit.

Sattuma soittaa uutta folkkia – sekä perinteisiä säveliä ja lauluja Karjalasta ja Inkeristä että omaakin musiikkia. Laulukielinä ovat suomen, karjalan ja venäjän eri murteet. Sattuma on julkaissut kuusi albumia ja kaksi konsertti-DVD:tä.

Soitinarsenaali on laaja – kielisoittimina viulut, buzuki, kantele ja jouhikko, basso, puhaltimina klarinetti, säkkipilli, paimenhuilut ja pillit, mänkeri ja rozhok, lyömäsoittimina rummut ja perkussiot. Lisäksi pianoharmonikka ja huuliharppu. Koska soittajia on huomattavasti vähemmän, voi arvata että vaihtelua showssa riittää! Osaamista, tunnetta ja draivia löytyy!

Spiikit hoidetaan Suomessa suomeksi, Venäjällä venäjäksi ja muualla englanniksi.

Sattuma oli perustettu alunperin perhekvartettina, jossa isät ja lapset soittavat sopusoinnussa.

Karhufestivaali 2017 – Metsän kansaa
Ilomantsi 24.–26.8.2017
Tutustu Karhufestivaalien koko ohjelmaan täällä.