ITE Saimaalla

Taiteilijoita

ITE puusta
Eteläsavolaista ITE-taidetta
Lusto – Suomen Metsämuseo
Lustontie 1, Punkaharju
27.4.2018–6.1.2019
Luston piha-alueella teoksia 15.5.–30.9.2018

NÄYTTELYN TAITEILIJAT

Erik Essel, 1947, Enonkoski

Essel käyttää tauluissaan puupohjalle liimattuja kelon kappaleita ja muita puun palasia, jotka antavat tauluihin kolmiulotteisuutta. Maisematauluissa taivas on hyvä tehdä haavasta tai kuusesta, joka pysyy väreiltään kirkkaana vuosienkin jälkeen. Taulujen värit tulevat myös luonnosta ja niiden tekeminen on osittain ammattisalaisuus. Värejä saa vaikkapa jäkälästä, kalkista tai mausteista. Vanhalla kahvimyllyllä saa jauhettua väriä jopa sinertyneestä puusta. Pihassaan olevassa ateljeessa Essel kehittelee tekniikoitaan ja tekee kokeiluja. Viime aikoina hän on kokeillut myös öljyvärien lisäämistä puuteokseen. Itselleen tärkeiden maisemien lisäksi Esselin aiheina ovat usein Kalevalan säkeet.

Esa Heiskanen, 1959, Rantasalmi

HakoApaja Rantasalmen Porosalmella koostuu uppotukeista rakennetusta massiivisesta päärakennuksesta, pihapiirin näyttelyrakennuksista ja useista pienemmistä rantatuvista, joita voi vuokrata. Kokonaisuuteen kuuluu myös tilataideteos ”Savotanraitti” – mielikuvamaailma menneiltä metsätyöajoilta. Kaikkiaan uppopuurakennuksia on parikymmentä. Heiskanen on nostanut vapaasukeltamalla arviolta 1500 uppotukkia ja käyttänyt kokonaisuuden rakentamiseen peräti 40 vuotta. HakoApajasta on sukeutunut menestyvä matkailuyritys, jota Heiskanen pyörittää puolisonsa Marin kanssa.

Taito Huotarinen, 1951, Savonlinna

Nimi miestä myöten pitää paikkansa savonlinnalaisen Taito Huotarisen kohdalla. 15 vuotta sitten moottorisahaveiston aloittanut Huotarinen on taidokas kuvanveistäjä, joka pitää tiukasti kiinni teostensa taiteellisesta tasosta. Huotarinen käyttää veistoksen tekoon monta päivää. Moottorisahalla hän ottaa vain ”karkeimmat pois” ja käyttää muita puutyökaluja tarkempaan työhön. Huotarinen ei kutsu itseään moottorisahataiteilijaksi, pikemminkin hän kokee olevansa kuvanveistäjä. On tärkeää tehdä korkeatasoista jälkeä, jotta moottorisahaveiston arvostus kasvaa oikeana taidemuotona muiden joukossa. Huotarinen on myös taitava itseoppinut öljyvärimaalari.

Hannu Hämäläinen, 1952, Puumala

Hämäläisen jo 70-luvulla tehdyt ensimmäiset moottorisahaveistokokeilut jatkuivat vasta 2010-luvulla ja sen jälkeen epäily omasta osaamisesta on vaihtunut tekemisen varmuuteen. Raamatulliset aiheet ovat Hämäläiselle mieluisia. Hämäläisten pihalta löytyvät Daavid ja Goljat, Aaron ja portto Raahab eivät ole kaikkein tavallisimpia moottorisahaveistosten aiheita. Myös teosten omaperäiset pastelliset karkkivärit ovat kiinnostava valinta moottorisahaveistoksiin, värit onkin valinnut Reetta-vaimo.

Reijo Höylä, 1943, Pieksämäki

”Puruntekijä” Reijo Höylä on tehnyt moottorisahaveistoksia yli 20 vuotta. Hirsirakentajana ja metsurina työskennellyt Höylä arvostaa moottorisahan käsittelytaitoa. Veistosten ohuistakin ohuimmat yksityiskohdat ja varmaankin maailman pienin moottorisahaveistoskarhu syntyvät pelkästään moottorisahaa työkaluna käyttäen. ”Kaikki nää on, että minä en oo puukolla enkä temmillä koskena, että nää on sahan jäliltä,” Höylä kertoo. Höylällä on pihapiirissään viehättävä Tallinäyttely, josta voi ostaa valmiita veistoksia. Höylä tekee myös tilaustöitä ja pitää veistonäytöksiä.

Pertti Karhunen, 1956, Mikkeli

Osuvalla sukunimellä siunattu Pertti Karhunen on veistänyt karhuja ja muita moottorisahaveistoksia vuodesta 1988. Arktos Ateljee on ollut hänen taiteellinen tukikohtansa vuodesta 1995. Veistoksen synnyssä on Karhusen mielestä useita mielenkiintoisia vaiheita aina puiden hankinnasta lähtien. Veistotyön alussa suurimpien palojen poiston jälkeen veistoksen muoto alkaa hahmottua. Keskivaihe on mielenkiintoisin ja ratkaiseva: vieläkö ottaa paloja pois vai ei. Uusi veistoksen aihe on aina haasteellinen. Uuden aiheen ollessa työn alla Karhunen piirtääkin aluksi suunnitelman paperille. Hän harrastaa myös öljymaalausta. Karhunen on veistänyt toistatuhatta karhua. Vieläkään hän ei ole 100 % tyytyväinen, sillä aina löytyy jotain, jota voi korjata. ”Jos on kriittinen itselleen, niin koko ajan kehittää sitä työtä”, Karhunen toteaa.

Seppo Laatunen, 1938, Jaala

Seppo Laatuselle puu erilaisissa muodoissaan on ollut läheinen pienestä pitäen. Metsätöissä leikkikaluina olivat pokasaha ja kirves. Rakennusurakoitsijana toiminut Laatunen teki puutöitä vapaa-aikanaan, aina kun kerkesi. Eläkkeelle jäätyään hän on tehnyt puutaidetta ”päätoimisesti”. Ateljee Pihkahovi valmistui Jaalaan vuonna 2008. Pihkahovissa käy muutama sata vierailijaa kesässä tutustumassa Laatusen taiteeseen. Laatunen haluaa tehdä omaperäisiä teoksia. Puu on rajaton materiaali, kaikki ”älynväläykset” ovat siitä löydettävissä, ”esiin kolkuteltavissa”. Laatusen töillä on aina sanoma, jokin selitys, miksi hän on halunnut veistää juuri tietyn aiheen.

Kaarlo Lintunen, 1936, Joroinen

1970-luvun puolivälissä taiteellisen uransa aloittanut Lintunen on ehtinyt pitkän uransa aikana tehdä useita satoja puuveistoksia. Lintusen veistosten aiheista löytyy vanhoja lauluja, paikallishistoriaa, Lappiaiheita ja Kalevalaa. Tilaustyöt ovat usein esimerkiksi lahjaksi annettavia muotokuvia. Tilaustöitä on matkannut sekä Suomeen että Keski-Eurooppaan ja Kanadaan asti. Lintunen pitää parhaana työnään triptyykkiä Metsästyskulttuurin Suomalainen mytologia. Kolmen muotokuvan sarjassa esiintyvät Tapio, jolla on kädessään Tursaan sydän -valtikka sekä Ahti ja Mielikki, Tapion vaimo.

Leo Löppönen, 1955, Savonlinna

Vuodesta 2010 moottorisahaveistoksia tehnyt Leo Löppönen käyttää veistosten kypsyttelyyn pitkän ajan. Luominen ei ole päivän tai kahden asia. Voi kestää jopa kuukausia, kun ajatus veistoksesta muhii päässä.  Saman toisto ja kopiointi ei kuulu taiteeseen, jokainen teos on omanlaisensa. Luominen on paras osa veistoa, siinä saa yhdistää kädentyötä ja ajatustyötä. Tuloksen näkee saman tien.  Löppönen haluaa teoksillaan viihdyttää ihmisiä ja pitääkin myös veistonäytöksiä. Veisto myös edesauttaa fyysisesti hyvässä kunnossa pysymistä.  ”Sen verran kova palo mulla on tähän hommaan, että en mä sitä voi jättää tekemättä,” Löppönen toteaa.

Ritva Nurmi, 1942, Mikkeli

Nurmi aloitti taiteilijan uransa 1980-luvulla tuohimaalauksilla. Hän maalasi tuoheen aiheen, jonka näki siinä luonnostaan jo olevan. Tuohimaalaukset opettivat muotoja, värejä ja itsevarmuutta. Kierrätystaidetta Nurmi alkoi tehdä vuonna 1998. Ensimmäisenä syntyi lapasista ja käsineistä tehty värikäs auringonlasku. Ritva Nurmen aina avoinna oleva näyttelytila Navettagalleria Mikkelissä on houkutellut kävijöitä vuodesta 2003 asti. Vierailijoita voi olla kesäaikaan parikin sataa päivässä. Aina avoinna oleva näyttelytila hurmaa teosten runsaudella ja väreillä. Nurmi kertoo olevansa kuin maallikkosaarnaaja, jonka tehtävä on tuottaa ihmisille iloa. Kun navetalla käy ryhmiä, Nurmi halaa kaikkia. ”Mä vien semmosta viestiä eteenpäin, että lähestykää toisianne. Antakaa lämpöä ja rakkautta. Älkää pelätkö lähimmäisiänne.”

Risto Pelkonen, 1931, kesäsavonlinnalainen

Arkkiatri Risto Pelkonen on tunnettu paitsi urastaan lääketieteen parissa, myös Tuohelan kylän isänä. 1950-luvulle sijoittuva parin sadan kaarnahahmon muodostama maailma persoonallisine asukkaineen ja tarinoineen on esitelty kirjassa Tuohelan kylän väki. (Maahenki 2011.) Alun perin lapsenlapsien iloksi veistetyt kaarnahahmot ovat valloittaneet yleisönsä monissa näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.

Marko Ruuskanen, 1968, Savonlinna

Ruuskasen taiteelliset linnunpöntöt alkoivat syntyä Savonlinnan seurakunnan Talvisalon hautausmaalle 2010-luvulla. Ensimmäisten pönttöjen materiaalina oli filmivaneri. Koristeellisuus lisääntyi pikkuhiljaa ja Ruuskanen alkoi käyttää materiaalina myös metallia. Eri paksuisia metallitankoja käsin ruuvipenkissä taivutellen ja hitsaten syntyi yhä näyttävämpiä pönttöjä. Ruuskanen kehitti telinetekniikan, jolla painavat teokset saa ripustettua korkealle puuhun. Talvisalon lisäksi Ruuskasen taidepönttöjä löytyy jo muiltakin hautausmailta – Kirkkoniemestä, Varparannasta, Ahvensalmelta ja Rantasalmelta sekä Tuomiokirkon ja Pikkukirkon pihasta.

Jussi Tukiainen, 1934, Kerimäki

Jussi Tukiainen on toiminut itseoppineena ammattitaiteilijana 1960-luvun puolivälistä asti. Tukiaisen ITE-taiteen ympyröihin tutustuttanut Erkki Pirtola on kuvaillut Tukiaisen taidetta osuvasti: ”Tukiaisen teoksissa on vitsikkäitä yksityiskohtia ja vastakohtaisuuksia. Ne seuraavat pikemminkin luovuuden oikukkuutta kuin taiteellisuuden lakeja. Jokainen hänen teoksensa on yllätys muodoltaan, materiaaliltaan ja idealtaan. Vakava aihe ja pilakuvamaisuus ovat vierekkäisissä teoksissa. Taitavana kuvantekijänä häneltä löytyy koko skaala abstrakteista käsiteteoksista täysin anarkistisiin esinekollaaseihin.”

Timo Teittinen, 1964, Juva

Timo Teittinen on aloitteleva moottorisahaveistäjä, joka on kuitenkin heti löytänyt oman tyylinsä. Helmikuun 2017 puolivälin tienoilla veiston aloittanut Teittinen kertoo alkumetreistä: ”Se lähti sit ihan kokeilemalla. Ite oon ollu ihan tyytyväinen. Tähän uppoutuu tähän hommaan sit kun ruppee tekemään, ei tää työltä tunnu. Se vie mennessään” Teittisen veistosten aiheet ovat monipuolisia. Ylijäämämaaleilla maalattu pellen naama voisi olla kauhuelokuvan rekvisiittaa ja yllätyksellisesti täysin toiseen suuntaan vie raamatun hahmoja tai vaivaisukkoa muistuttava veistos.  ”Ihan omasta päästä oon kehitelly (aiheita), ” Teittinen kertoo.

Veikko Turtiainen, 1941, Punkaharju

Veikko Turtiainen on tehnyt puuveistoksia 30 vuotta. Lustossa hän teki näyttelyn- ja kalusteiden rakennusta peräti kuudentoista vuoden ajan. Turtiaisen käsialaa on massiivinen Luston Lasten Puu sekä sen läheisyydessä seisova puinen Veko-hevonen. Samoin Turtiaisen tekemä oli aikoinaan Luston pihaa elävöittänyt jättimäinen Troijan hevonen, johon pääsi sisällekin. Luston kokoelmista löytyy useita Turtiaisen veistoksia. Hän on tehnyt yhteistyötä myös tiedekeskus Heurekan kanssa.

Asko Vihavainen, 1964, Savonlinna

Asko Vihavainen on harrastanut moottorisahaveistoa vuodesta 2015. Vihavainen on pohdiskeleva ja analysoiva taiteen tekijä. Hän ei nimitä itseään ”taiteilijaksi” vaan kokee ”veistäjä” nimityksen olevan osuvampi. Vihavaisen vuoden 2017 Karhufestivaalin teos Korven kuningas valittiin ITE-museon kokoelmiin.
Kunnianhimoinen veistäjä haluaa tehdä taiteellisesti korkeatasoista jälkeä: ”Niin kauan kun uusi on aina edellistä parempi, niin kauan mä teen. Sitten kun ei enää tule mielestäni hyvää niin sitten se loppuu. Mun pitää koko ajan kehittyä,” Vihavainen toteaa.

Raimo Vokkolainen, 1940, Joroinen

Raimo Vokkolainen on koko elämänsä harrastanut taidetta. Ensimmäistä kertaa hänen piirroksiaan esiteltiin jo kouluaikoina paikallislehdessä. Vokkolaisen maalausten aiheet kumpuavat paljolti luonnosta, joka on hänelle tärkeä. Erityisesti linnut ovat hänelle läheisiä. Vokkolaisen vaimon veljet asuivat Kanadassa ja sinne tehdyt useat kuukauden mittaiset matkat näkyvät maalauksissa. Intiaanit ja Kanadan villi luonto, vuoristot ja Alaska, antavat Vokkolaisen taiteeseen oman jännittävän aihepiirinsä. Vokkolaisen tuotannossa mielenkiintoinen osa ovat puukiekoille ja hirven lapaluille maalatut eläinaiheiset maalaukset. Puulle maalaaminenkin sai innoituksensa Kanadassa Vokkolaisen nähtyä intiaanien toteemeja.