ITE Pirkanmaalla

Taiteilijoita

Tutustu Miälentilat – ITE taidetta ja hengenheimolaisia -näyttelyn taiteilijaesittelyihin ITE Pirkanmaalla -blogissa. Sivustolta löydät myös monien muiden pirkanmaalaisten ITE-taiteilijoiden esittelyjä.

 

MIÄLENTILAT – MINDSCAPES
ITE-taidetta ja hengenheimolaisia – ITE Art and Kindred Spirits
Tampereen taidemuseo
18.11.2017–25.2.2018

NÄYTTELYN TAITEILIJAT

Antti Ahtiainen (1947), Kangasala

Sähkömiehenä elämäntyönsä tehnyt Ahtiainen käyttää taiteessaan kierrätystavaraa ja romua. Hän on hitsaillut niistä erilaisia ajoneuvoja ja rakentanut myös mekaanisia teoksia. Kotiin johtavan tien varressa pyörii tuulimylly, jonka jalustassa mies hakkaa halkoja tuulen tahtiin. Autotallin katolla kurvaa lentokone. Kun tuuli pyörittää potkureita, koneeseen syttyvät lentovalot. Käytöstä poistettua kanalan ruokintaketjua hän on saanut naapuriltaan arviolta viisisataa metriä. Siitä on jo kekseliäissä käsissä syntynyt kattila päässä traktorilla huristeleva mieshahmo ja paljon muuta.

With a career as an electrician behind him, Ahtiainen works with recycled materials and junk in his art, welding various kinds of vehicles from them and constructing mechanical works. On the road leading to his home there is a windmill with a man on its stand chopping logs to the pace of the wind. An aeroplane is flying over his garage and when the wind turns the propellers, the lights of the plane are turned on. His neighbour has given him approximately five hundred metres of a feeding line of a discontinued poultry house. Ahtiainen’s inventive hands have used it to make a male figure driving a tractor with a saucepan on his head, and much more.

Raimo Flink (1940), Pirkkala

Flink on luonut itse keksimänsä niksibetonin avulla kesäkotinsa pihapiiriin Lempäälään koristeellisen taidepuutarhan. Sieltä löytyvät muun muassa kaktuspuutarha sekä muhkea mammutti, jonka sisään mahtuu useita henkilöitä. Kesällä 2017 valmistui puutarhan pääteos, valtava palmu eli Syöpämuistomerkki, jonka sanoma on syöpää sairastavalle taiteilijalle kipeän omakohtainen. Flink omistaa sen syöpään menehtyneille entisille naapureilleen. Hän haluaa teoksen avulla kiinnittää huomion tulevaisuuden asuinrakentajien vastuullisuuteen turvallisten ja myrkyttömien materiaalien ja maa-ainesten käytössä. Itse hän asui tietämättään vuosikymmeniä kaatopaikan päälle rakennetussa, nyttemmin asumiskelvottomana puretussa rivitalossa.

Using a type of concrete of his own invention, Raimo Flink has created a decorative art garden for the yard of his summer house in Lempäälä. It includes, among other things, a cactus garden and a large mammoth figure with room inside for several persons. In the summer of 2017 the main piece of the garden was completed, a large palm called Cancer Monument, with a message painfully topical for the artist himself, who has cancer. Flink has dedicated it to his former neighbours who have died of cancer. With this work of art, he wants to draw the attention of future housing developers to responsibility in the use of safe, non-toxic building materials and soil. Flink lived for many years unaware that his home had been built over a former waste dump. The row-house in which he lived was later condemned and torn down.

Veli Granö (1960), Porvoo

Valokuvataiteilija Veli Granö on dokumentoinut omaehtoisia kansantaiteilijoita teosympäristöissään jo 1980-luvun alusta lähtien. ITE-toiminnan alkaessa 1990-luvun lopussa hän oli mukana ITE-projektin suunnitteluryhmässä. Myös ITE-taiteen perustana oleva sanyhdistelmä “Itse tehty elämä” on alun perin hänen käsialaansa. Granön valokuvia ITE-taiteilijoista on nähty lukuisissa ITE-näyttelyissä ja -julkaisuissa. Hän toimii puheenjohtajana alan asiantuntijayhdistyksessä ITE ry:ssä.

Artist photographer Veli Granö has documented outsider folk artists in the settings of their works since the early 1980s. When ITE came under way in the late 1990s, Granö was a member of the planning group of the ITE project. The Finnish acronym ITE (‘a life of one’s own making’) was originally coined by him. Granö’s photographs of ITE artists have been featured in numerous ITE exhibitions and publications. Veli Granö is the chairman of the ITE association, an expert body in the field.

Elma-Riitta Hannonen (1943), Tampere

Hannosen kotona ja kellarissa on kasseittain ja laatikoittain kollaaseja ja tekstiilitöitä. Hannosen taidokkaat teokset käsittelevät usein naisen elämää ja olemista. Käsitöitä hän kertoo tehneensä aina – tai ainakin niin kauan kuin muistaa. Hannonen on nopea tekijä. Hän tekee työn mieluusti alusta loppuun samalla istumalla. Kirjontojaan hän ei suuremmin luonnostele tai suunnittele. Kuva ja aihe vain tulevat jostain.

There are many bags and boxes of collages and textile works in Elma-Riitta Hannonen’s home and basement. Many of her skilled works are about the lives and being of women. She says that she has always done handicrafts – at least as long as she remembers. Hannonen works fast, preferring to proceed from start to finish in a single process. She does not particularly sketch or design her embroidery work. The image and the motif just come from somewhere.

Maija Härkki (1944), Tampere

Maija Härkin värikäs kuvamaailma on täynnä lintuja, ihmishahmoja, rakennuksia, portteja ja kuvioita. Kaapeista ja hyllyiltä nousee eteen teoksia, jotka tuntuvat heijastavan toista maailmaa. Ne kaikki ovat syntyneet selittämättömän tarpeen ohjaamana. Hierojana toiminut Härkki oli 90-luvun puolivälissä kolmen kuukauden ajan aina aamulla herätessään tuntenut halun maalata. Härkki kertoo, että kuvia tehdessään hän katsoo vain kulloistakin yksityiskohtaa. Tekeminen on prosessi, jossa hahmot tulevat jostakin, välillä kadoten näkyvistä ja taas palaten.

Maija Härkki’s colourful visual world is full of birds, human figures, buildings, gates and designs. There are works in her cupboards and on her shelves that seem to reflect a different world. They have all been steered by an inexplicable need. In the mid-1990s, Härkki, who worked as a masseuse, felt the desire to paint every morning for a period of three months. She says that when creating the images she only looks at the detail at hand. The making of art is a process in which the figures come from somewhere, at times disappearing from sight and returning.

Martti Hömppi (1935–2013), Nokia

Hömppi oli lähtöjään Karjalan evakko. Nuoruudessaan hän paini kilpaa ja seikkaili maailman merillä seilorina, myöhemmin harrasti torvensoittoa ja lopulta eläkkeelle jäätyään ryhtyi itseoppineeksi taiteilijaksi. Puusta nikkaroinnin halun Hömppi kertoi löytyvän geeneistään, isä kun oli ollut tuhattaituri käsitöissä ja äidin suku elänyt tuohikulttuuria Karjalassa. Hömpin taide on humoristista niin ilmiasultaan kuin sanomaltaankin. Jätelaudan ja romun kekseliäs uusiokäyttö yhdistyy teoksissa ironiaan ja hullutteluun.

Martti Hömppi was originally from the area of Finnish Karelia ceded to the Soviet Union in World War II. In his youth he was a competition wrestler and went to sea as a sailor. He later took up the trumpet and finally became a self-taught artist when he retired. Hömppi said that his desire to work with wood comes from his genes, as his father had been a multi-skilled craftsman and his mother’s family had lived in the traditional culture of birch-bark artefacts in Karelia. Hömppi’s art is humorous in both its appearance and message. His works combine the ingenious recycling of waste boards and junk with irony and freewheeling humour.

Seppo Inkinen (1934), Tampere

Inkinen on kuvannut teoksissaan lapsuutensa ja nuoruutensa Pispalan legendaarisia hahmoja. Alumiinista hitsatut Pispalan lekendat välittävät lämmöllä ja huumorin siivittämänä menneen maailman ajankuvaa ja tarjoavat paikan muistoille. Kaikkiin eläväisiin metalliveistoksiin liittyy oma, paikallishistoriaan kietoutuva tarinansa.

Seppo Inkinen’s works depict the legendary characters of the working-class district of Pispala in Tampere in his childhood and youth. Welded from aluminium, his legends of Pispala express the zeitgeist of a past world with warmth and humour and offer a place for memories. All these vivid metal sculptures have their own stories intertwined with local history.

Matti Järvenpää (1936), Hämeenkyrö

Järvenpää on taidetta ja keräilyä yhdistäen luonut mailleen kokonaistaideteoksen, Rautapuiston. Puiston teoksissa traktorin istuimet, palohaat, kirveenterät, sepän työkalut ja monet muut mennyttä aikaa edustavat kauniit käyttöesineet on yhdistetty luovasti toisiinsa. Alueelta löytyy lättypannuilla päällystetty lato, joka toimii muistomerkkinä rakkaalle Alma-mummolle sekä useita liikemerkein koristettuja julkisivuja. Yksi rakennuksista on nimetty Pannuhuoneeksi, ja sen sisältä löytyy vanhojen ajoneuvojen lisäksi viidensadan kahvipannun muodostama tuulikannel.

By combining art and collecting, Matti Järvenpää has created a total work of art called Rautapuisto (Iron Park) on his property. Tractor seats, fire hooks, axe blades, blacksmith’s tools and many other beautiful utility objects representing the past are creatively combined in the works in the park. Also at the site, there is a shed with a roof of crepe pans, a monument to the artist’s dear grandmother Alma, and many façades decorated with traffic signs. One of the buildings is called Pannuhuone (Boiler Room). The Finnish word pannu means both boiler and coffee pot, and inside the building there are both old vehicles and aeolian harp made from a 500 coffee pots.

Mikko Kallio (1971), Tampere

Kallion taiteelle on tyypillistä piirrosviivan, värin ja paperin yhdistäminen yksityiskohtaisiksi ja monikerroksellisiksi kollaaseiksi. Hän on taidekoulutuksen saanut kuvataiteilija, joka löytää outsider-taiteesta innoitusta ja sukulaisuutta omaan taiteeseensa. Kallio kokee, että voimakkaasti alitajunnasta tulevat aiheet ja pyrkimys kohti vapautta ovat läsnä niin hänen omassa kuin itseoppineiden kollegojen työskentelyssä. Kallion suhde ITE-taiteeseen läheni entisestään hänen toimiessa kartoittajana ITE Pirkanmaalla -hankkeessa kesäkaudella 2017.

A typical feature of Mikko Kallio’s art is to combine the drawn line, colour and paper into detailed and multi-layered collages. Kallio is a professionally trained artist who finds inspiration and a sense of kinship with his own work in outsider art. He feels that motifs emerging strongly from the subconscious and the goal of freedom are present in both his own work and that of self-taught colleagues. Kallio’s relationship with ITE art grew even closer when he was involved in the project that surveyed ITE art in the Pirkanmaa region in the summer of 2017.

J. Karelius (1956), Tampere

Kareliuksen väri- ja tapahtumakylläisissä kollaaseissa Haanpään romaaneista tutun Kairanmaan maisemat sekoittuvat pin-up-hahmoihin ja poliittisesti kantaaottavaan kuvastoon. Lisäksi hän kuorruttaa teoksensa kulttuurihistorian viitteillä ja paketoi ne vahvalla avantgarden hengellä. Käytännössä Kareliuksen kollaasit saavat alkunsa itse otetuista valokuvista, joihin lisätään tietokoneella erilaisia kuvastoja. Omaleimaista tyylisuuntaansa tekijä kuvailee ”karelismiksi”.

Karelius’s collages rich in colour and action blend the landscapes of Kairanmaa, Northern Ostrobothnia described by Finnish author Pentti Haanpää with pin-ups and politically engaged imagery. He also enhances his works with references to cultural history and packages them with a strong avant-garde spirit. In practice, his collages start as photographs taken by him to which imageries of various kinds are added by computer.The artist calls his original style ‘Karelism’.

Ninni Luhtasaari (1987), Tampere

Vaikka Luhtasaarella on kuvataiteilijan tutkinnon lisäksi myös modistin ammattitutkinto, hän kirjoo hersyviä teoksiaan kaikista säännöistä vapaana. Hän kertoo ideoivansa intuitiivisesti ja työskentelevänsä järjestelmällisesti. Hän veistää, maalaa, kirjoo ja yhdistelee taiteessaan liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Lopulta idea saa määrittää välineen. Luhtasaari kertoo taiteessaan ”kaivelevansa kuonaa kehollisuudesta ja maireita motiiveja alitajunnasta”.

Although Ninni Huhtasaari holds the official qualifications of both visual artist and milliner, she embroiders her exuberant works free of all rules. She says that she develops her ideas intuitively and works systematically. She sculpts, paints, embroiders and combines the moving image and sound in her art. The idea ultimately defines the medium. Luhtasaari says that her art ‘digs out dross from corporeality and unctuous motifs from the subconscious’.

Kari Mänttäri (1977), Orivesi

Obduktioteknikkona työskennelleelle Mänttärille kuolema on tutumpi kuin monille meistä. Hieman yllättävästi hänen pienten luuveistostensa tarina pohjautuu kuitenkin lapsuuden muistoihin. Mänttärin ollessa lapsi hänen isänä kuvaili usein puusta tekemäänsä veistosta, joka esitti luonnollisen kokoista pääkalloa. Itse veistosta Mänttäri ei koskaan nähnyt, mutta isän tarina pääkallosta jäi elämään ja kasvoi hänen mielessään. Viimein hän itse alkoi tehdä taidetta, jonka aiheeksi usein valikoituu ihmiskallo.

Having worked as an autopsy technician, Kari Mänttäri is more familiar with death than most of us. Somewhat surprisingly, the story of his small bone sculptures, however, is based on childhood memories. When he was a child, he heard his father often speak about a wooden piece of sculpture that he had made which represented a skull of natural size. Mänttäri had never seen the actual sculpture, but his father’s story about it lived and grew in his mind. He ultimately began to make art himself, often choosing the human skull as his motif.

Juha Pesonen (1972), Tampere

Tamperelainen Pesonen on maalannut satoja väkeviä maalauksia rakkauden kauhuista. Teokset ovat syntyneet hänen mieltään järkyttäneistä kokemuksista vaikeassa parisuhteessa. Maalaaminen toimi Pesosella parantumiskeinona, kun muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Mielisairaalan sijasta hän päätti sulkeutua tyhjillään olevaan mummolaan, jossa kasvatti sisäisestä kriisistään vimmaista taidetta. Prosessin edetessä teokset alkoivat saada mielikuvituksellisia ja positiivisiakin sävyjä.

Juha Pesonen of Tampere has made hundreds of forceful paintings of the terrors of love. They stemmed from his disturbing experiences in a difficult relationship. Painting was a means of recovery for Pesonen at a time when no other alternatives remained. Instead of  being in a psychiatric hospital, he isolated himself in the vacated house of his grandmother, where he generated frenzied art from his internal crisis. As the process went further, the works began to gain imaginary and also positive tones.

Mika Pettissalo (1977), Tampere

Eläinpuvuissa performansseja esittävä Pettissalo hoitaa Tampereella vanhan kulkutautisairaalan kiinteistöä taiteella talkkaroimalla. Taiteilijakoulutuksestaan huolimatta Pettissalo tuntee voimakasta yhteyttä ITE-taiteeseen ja kokee olevansa oman taideilmaisunsa suhteen itseoppinut. Hän asuu ja työskentelee Pyynikin aikamatkat -nimisessä aikamatkatoimistossa, kokonaistaideteoksessa, johon liittyy vaihtuvia näyttelyjä sekä yhteisöllisiä projekteja, kuten kaupunkiviljelyä.

Mika Pettissalo, who carries out performances in animal costume, takes care of the premises of an old hospital for contagious diseases by janitoring it with art. Despite his formal training as an artist, Pettissalo feels he has a strong connection with ITE and regards himself-taught in terms of his own artistic expression. The artist lives and works in his time-travel bureau called Pyynikin aikamatkat (Pyynikki Time Travel), a total work of art with temporary exhibitions and community projects, such as urban farming.

Jyri Rastas (1956), Tampere

Rastas kouluttautui alun perin geologiksi ja teki akateemista uraa, mutta muutti 90-luvulla Tampereelle, opiskeli puutalojen korjaajaksi, ja siinä sivussa alkoi syntyä myös taidetta. Hänen teostensa muotokielessä on häivähdys Antoni Gaudin henkeä. Rastas kertoo välttävänsä ilmaisussaan jyrkkiä kulmia, suorakaiteita, neliöitä tai kuutioita. Keramiikkaa ja sekatekniikkaa yhdistelevät teokset eivät edusta ITEä tyypillisimmillään, mutta niistä välittyy voimakas ITE-eetos: monet työvälineet, kuten keramiikkauuni tai metallin sulatukseen tarvittava uuni ovat itse tehtyjä. Taiteen lisäksi monitaituri tekee soittimia; kuten udu-rumpuja keramiikasta ja kalannahasta sekä erilaisia kielisoittimia.

Rastas originally studied to become a geologist and followed an academic career, but in the 1990s he moved to Tampere, studied to renovate and repair wooden houses, and began to make art. The language of form of his works  has a touch of Antoni Gaudí to them. Rastas says that he avoids sharp angles, rectangles, squares and cubes in his art. While his works combining ceramics and mixed media are not the most typical examples of ITE, they express a strong ITE ethos; he has personally made many of his tools, such as a ceramic kiln and a furnace for melting metal. In addition to artworks, the multiskilled Rastas makes musical instruments, such as udu drums of pottery and fish skin and various stringed instruments.

Olli Räty (1938), Virrat

Rädyn taide on täynnä lempeäkatseisia ihmishahmoja, joilla on tarina kerrottavanaan. Räty aloitti maalaamisen jo lapsena harrastajataiteilija-isänsä innoittamana. Työelämässä ollessaan hän piirsi paljon kokouspapereiden reunoille, ja noista piirustuksista hän edelleenkin löytää aiheita taiteeseensa. 1960-luvulla Räty ryhtyi tekemään veistoksia. Niissä hän on hyödyntänyt luovasti eri materiaaleja kuten tuulen kaatamia puita, betonia ja kattojen pakkauspeltiä. Olli Räty piti vaimonsa kanssa aivan viimeaikoihin saakka Virroilla Taide Nuuttila -taidekeskusta, jonka laajoissa kesänäyttelyissä oli mukana sekä koti- että ulkomaisia taiteilijoita.

Olli Räty’s art is full of human figures with a gentle gaze who have a story to tell. Inspired by his amateur artist father, Räty already began to paint in his childhood. During his working career, he would draw a great deal in the margins of papers in meetings and he still finds motifs for his art in those drawings. In the 1960s, Räty began to make sculptures with the creative use of various materials, such as trees felled by storms, concrete and sheet metal for roofs. Olli Räty and his wife ran the Taide Nuuttila art centre at Virrat until recently. The large summer exhibitions at Taide Nuuttila included works by Finnish and foreign artists.

Ida Somma (1898–1989), Nokia

Somma aloitti maalaamisen vasta 75-vuotiaana, jolloin hän sai pojaltaan kuvanveistäjä Ossi Sommalta lahjaksi värit. Maalauksia syntyi kymmenen vuoden ajan, yhteensä lähes 150 teosta. Keittiön pöydän ääressä työskennellyt Somma dokumentoi värikkäissä maalauksissaan paikallista historiaa itse eletystä näkökulmasta.

Ida Somma did not begin to paint until at the age 75, when she received a set of paints as a gift from her son, sculptor Ossi Somma. She went on to paint for ten years, producing a total of almost 150 works. Working at her kitchen table, Somma documented local history from the perspective of personal experience in her colourful paintings.

Pasi Soukkala (1963), Mänttä-Vilppula

Soukkalalle ympäröivän luonnon havainnointi piirtäen on tärkeä elämän sisältö. Hän on piirtänyt lähes päivittäin jo viidenkymmenen vuoden ajan. Hän aloittaa teoksensa yhdestä paperin reunasta lyijykynällä piirtäen ja etenee järjestelmällisesti. Kun koko paperi on täynnä, hän värittää teoksen vahaliiduin tai öljypastellein. Siveltimiä hän ei kaipaa, kynässä on parempi tuntuma ja tarkkuus. Soukkalalle on vuosien aikana ehdotettu useaan kertaan taidekursseja, mutta hän ei ole koskaan suostunut opetukseen.

Observing surrounding nature by drawing is an important element of the content of life for Pasi Soukkala. He has drawn almost daily for fifty years. Soukkala begins from one edge of the sheet of paper, drawing in pencil and proceeding systematically. When the whole sheet is filled, he colours the work with wax crayons or oil pastels. He does not want to the use brushes; pencil has a better feel and more accuracy. Courses in art have been suggested to Soukkala several times over the years, but he has never agreed to be taught.

Markku Yli-Lankoski (1936), Parkano

Yli-Lankoski on tehnyt yli 30 vuoden mittaisen työuransa hitsaajana. Varhaiseläkkeelle jäätyään hänen mielensä yhä paloi metallin pariin, ja 90-luvulla alkoi pellistä syntyä lintuja. Taiteilijalle on tärkeää, että jokaisella hänen käsistään syntyvällä siivekkäällä on oma luonteensa ja lajille tyypillinen olemuksensa. Veistolinnut jäljittelevät esikuviensa kokoa ja ryhtiä. On tärkeää saada linnulle oikea katse ja asento.

Markku Yli-Lankoski worked for over thirty years as a welder. After early retirement, he still wanted to work with metal and in the 1990s he began to make bird figures of sheet metal. It is important for the artist that each winged creature that leaves his hands has its own character and appearance typical of its species. The sculptural birds imitate the size and bearing of their examples. It is important to find the right gaze and pose for the birds.

Lue lisää Miälentilat-näyttelystä.

Lataa ITE-taiteilijoita esittelevä kuvakorttien sarja ikäihmisille.