Syötävän Puiston toiminta saa uutta potkua kun uutena koordinaattorina ja tapahtumatuottajana aloittaa kulttuurin monitaituri Antti Suniala. Hän on kiertänyt maailmaa sekä sirkustaiteilijana että argentiinalaisen tangon DJ:nä ja toiminut mm. sosiaalisen sirkuksen projekteissa Thaimaassa ja Kambodzassa. Puutarhakasvatuksesta ja viljelytoiminnasta vastaa viimevuosien tapaan Pinja Sipari.
Ympäristötaidetta vuosina 2014-2016, teemana Paikan tuntu – paikan identiteetti. Mitä tapahtui, mitä opittiin ja mitä jää jäljelle?
Kalanmahan missio koettiin sekä osallistujien että yleisön taholta todella tärkeäksi. Seuraava tarina on kaikista liikuttavin…
Paikan tuntu – paikan identiteetti -hanke on osa Maaseudun Sivistysliiton laajempaa ympäristösivistyksellistä teemaa. Hankkeen aikana on etsitty vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millainen on hyvä ja arvokas elinympäristö? Miten paikat ja tilat muovaavat meitä ja vaikuttavat mieleemme? Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran toiminnanjohtaja Hanna Lämsä vastasi kysymyksiin hankkeesta.
Paikan tuntu -hankkeen sivustolla on meneillään blogisarja, jossa kysytään hankkeeseen osallistuneilta heidän kokemuksiaan kolmen vuoden ajalta. Kysymykset ovat kaikille samat. Sarjan aloitti kuraattori ja taiteilija Päivi Raivio.
On keskiviikkoiltapäivä ja edessä on ympäristöluotsaus Oulun keskustassa. Tarkoituksena meillä on tutustua kaupunkiin puistojen, polkujen ja kasvien kautta. Ja samalla muistella menneitä ja jutella tästä hetkestä.
Uusin CityTorpparimme Johanna Lauhiala lähettää terveisensä blogimuodossa: “Käsityöt tuovat luontevalla tavalla ihmiset yhteen. Niiden tekeminen synnyttää ajatuksia lämmöstä, turvallisuudesta ja yhteenkuulumisesta. Käsitöiden tekeminen yhdessä antaa mahdollisuuden luontevaan kanssakäymiseen, tutustumiseen ja tarinoiden sekä kokemusten jakamiseen. Vanhat perinteemme puhdetöiden ääreen kokoontumisesta ovat ajan myötä kaikonneet ja käsitöiden tekeminen hakee jatkuvasti uusia muotoja. Yhtenä käsitöiden tekemisen uutena muotona…
Jossain vaiheessa tästä tilasta on tullut paljon enemmän kuin pelkkä tila. Tai edes pelkkä puutarha. Se on osoitus uskosta ihmisiin, kyvystä tehdä yhdessä ja rohkeasta uudenlaisesta ajattelusta. Se on esimerkki siitä kuinka erilaisen ajattelun ja erilaisten tekemisen tapojen välinen vuoropuhelu voi parhaimmillaan synnyttää jotain ihan uutta.
Seison jalat saniaisten valtaamassa maastossa, keskellä taajamapuistikon rehevöitynyttä reunaa. Katselen ympärilleni, haron käsilläni pusikkoa, työnnyn syvemmalle pöheikköön – ja löydän! Isoäitini viinimarjapensaat, jotka jäivät jälkeemme kun sukuni kesänviettopaikka lunastettiin uuden asuinlähiön alta pois, tuleville espoolaisille kaupunkipuistoksi. Lähdin eilen 85-vuotiaan äitini kanssa nostalgiselle retkelle katsomaan perheemme vanhoja asuinalueita, muistojemme paikkoja, hajuja, ääniä, tunnelmavälähdyksiä 80 vuoden muistikerroksista. Nyt…
