Arkisto

Artikkelit kategoriassa: Taide ja kulttuuri

Santeri Alkio -mitali ITE-taiteilija Alpo Koivumäelle

21.07.2019 -

Maaseudun Sivistysliitto on myöntänyt kauhajokelaiselle ITE-taiteilija Alpo Koivumäelle ison Santeri Alkio -mitalin. Mitalin perusteena on henkilön ansioitunut ja pitkäaikainen, valtakunnallisesti merkittävä elämäntyö, jossa alkiolaiset arvot ovat toteutuneet ja niitä on edistetty merkittävällä tavalla. Mitali luovutettiin taiteilijan 80-vuotispäivillä 21.7.2019 Alpon Savanni -veistospuistossa Kauhajoella.

MSL vuosikokous 2019

MSL:n edustajisto katsoi menneeseen ja tulevaan

22.05.2019 -

Maaseudun Sivistysliiton edustajisto siunasi kokouksessaan viime vuoden asiakirjat. Kokousväki sai myös tuoreet tietoiskut uunituoreesta EU-keskusteluaineistosta ja osaamismerkeistä, joilla voi tehdä näkyväksi mm. järjestötoiminnassa kertyviä taitoja.

Karhufestivaaleille Ilomantsiin tulossa 30 veistäjää

04.05.2019 -

Karhufestivaalien veistokilpailuun on ilmoittautunut huikeat 30 osallistujaa. Heistä 5 on venäläisiä, 4 virolaisia, 1 amerikkalainen ja 20 suomalaista. Viisi naista on tulossa mukaan. Veistäjissä on monelta vuodelta tuttuja konkareita, mutta myös ensi kertaa Ilomantsissa kisaavia.

Haku Norpas-taideresidenssiin Taalintehtaalle Kemiönsaarelle kesäksi 2019

05.04.2019 -

Sinustako seuraava Norpaksen residenssitaiteilija Taalintehtaan ruukkikylälle? Etsimme  taiteilijaa tai pientä (maks. 3 hlö) taiteilijaryhmää, joka toteuttaisi ympäristötaideteoksen Taalintehtaalle. Teokseen käytettävä aika on 2 viikkoa 15.-28.7. Taiteilijan toivotaan osallistuvan Norpas-festivaalin avajaisiin ja teoksen julkistamistilaisuuteen 2.8. Norpaksen tavoitteena on toteuttaa Taalintehtaan ympäristöön vuosittain ainkin yksi taidetos, joista muodostuu vähitellen teosten ketju, julkisen taiteen galleria. Teos tulee olemaan osa…

Kyläily sytytti suomalaiset kirjoittamaan yli 800 erilaista tarinaa

26.03.2019 -

Kyläreissut muistoineen ja kokemuksineen sytyttivät suomalaiset kirjoittamaan. Helmikuun lopussa päättynyt kirjoituskilpailu sai liikkeelle 720 vastaajaa. Heiltä kertyi kaikkiaan yli 800 tarinaa suomalaisesta elämänmenosta ja kyläilykulttuurin muuttumisesta. Kilpailun tulokset ja sadosta koottava kirja julkistetaan syksyllä.

Karhufestivaali laajentumassa talveen

15.03.2019 -

Puhdas ja runsas lumi tarjosi oivat ainekset lumiveiston tapahtumalle maaliskuisessa Ilomantsissa. Karhufestivaali on etsimässä tapoja levittäytyä myös talvikauteen. Puunveiston rinnalla halutaan jatkossa hyödyntää myös lunta ja jäätä.

Kulttuurin rooli kunnan toiminnassa vahvistuu

10.03.2019 -

Uusi kulttuuritoimintalaki astui voimaan 1.3.2019.  Laki vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa sekä perustelee kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna.  Se määrittelee entistä tarkemmin kuntien kulttuuritehtävät ja -tavoitteet ja päivittää lainsäädännön vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. Laki sisältää myös kehittämistehtävän, jolla luodaan edellytyksiä kuntien kulttuuritoiminnalle, mm. laadulle, vaikuttavuudelle ja henkilöstön osaamiselle. Kultturitoimintalakiin kirjatussa toimintaympäristön kuvauksessa korostuu nyt vahvemmin…