Blogi

Helka Ketonen - joulukuu 11, 2017

Vuoden kohokohdista taiteen ja kulttuurin parissa

Taide- ja kulttuurituotannoissa olemme olleet vuoden 2017 aikana toteuttamassa monitaiteellisia tapahtumia ja festivaaleja, näyttelyitä, konsertteja, seminaareja, työpajoja, kirjoituskilpailuja sekä kirjoja. Yhteistyötä on tehty eri alojen taiteilijoiden ja monien eri kumppaneiden kanssa eri puolilla Suomea. Toiminnan lähtökohtana MSL:ssä on tukea ihmisenä kasvua, maaseudun kehittymistä sekä aktiivisen kansalaisyhteiskunnan toteutumista. Osallistava ympäristötaide ja suomalainen nykykansantaide eli ITE-taide ovat taide- ja kulttuuritoimintamme kaksi keskeistä painopistettä.

Laaja, ammatillisesti korkeatasoinen kumppanuusverkostomme ja jäsenjärjestöyhteistyö tuottavat monipuolisen asiantuntemuksen. Näiden kautta on saavutettu myös uusia kohderyhmiä, erilaisia kommunikaatiokanavia ja laaja kirjo paikalliskulttuureista kumpuavia sävyjä Suomen itsenäisyyden juhlavuonna. ITE-taiteen vuoden 2017 kuulumiset kokosimme vielä erikseen: käy lukemassa kulttuurituotajamme Raija Kallioisen teksti ”Sitkeydellä ja ITEpäisyydellä”.

KEHO-ainoa kotini maailmassa, tanssityöpaja Rovaniemellä 2017

 

Juuret – paikkaan kuuluminen – yhteisöllisyyden muuttuva ympäristö

Kansalaisyhteiskuntamme on murroksessa. Kansalaisten osallistuminen politiikkaan, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön muuttuu. Taustalla on yhä liikkuvampi työ ja opiskelu niin Suomessa kuin ulkomailla. Perhesiteet ja vastuut eivät enää sido meitä yhdelle paikkakunnalle. Monipaikkaisuus, kaksoiskuntalaisuus, etätyömahdollisuudet, yms. tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia maantieteelliset rajat ylittäville yhteisöille ja yhteistyölle.  Olemme järjestäneet ja osallistuneet vuoden 2017 aikana useisiin erilaisiin keskusteluihin ja pyöreän pöydän tapaamisiin, joissa näitä näkökulmia ja avattu ennakkoluulottomasti ja laajasti. Keskustelu juurista ja juurettomuudesta on ollut vilkasta Suomessa niin kantasuomalaisten kuin uussuomalaistenkin puheissa.

 

KEHO – ainoa kotini maailmassa

KEHO – ainoa kotini maailmassa on ollut kuluneen vuoden panostus tanssitaiteilijoiden verkostoitumiseen ja yhteistyön kehittämiseen tanssija, koreografi Hanna Brotheruksen ohjauksessa, ja työ jatkuu tulevanakin vuonna. Tapaamisia ja työpajoja on toteutettu Oulussa, Rovaniemellä ja Kolarissa yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton sekä Oulun tanssin aluekeskus JoJo:n kanssa.  Pitkäjänteisellä työskentelyllä on tarkoitus rakentaa siltoja taiteen ja kuntien välille kulttuurin ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Mukana on ollut iso joukko tanssijoita, sirkustaiteilijoita, läänintaiteilijoita, tutkijoita, teatterialan ammattilaisia ja kulttuurialan tuottajia. Yhteistyö jatkuu ja kehittyy myös tulevan vuoden 2018 ja mukaan tavoitellaan uusia paikkakuntia.

Facebook: KEHO – ainoa kotini maailmassa

#keho #hannabrotherus

 

Kulttuurikahvila ja CityTorppari Syötävässä Puistossa

Vuodesta 2014 toiminut Syötävä Puisto sai tänä kesänä uutta sisältöä ja näkyvyyttä, kun avasimme sen yhteyteen Kulttuurikahvilan. Sunnuntainen pop up -kahvila tarjosi ohjelmaa musiikista tanssiin ja teatteriin sekä mm. elokuvanäytöksen teemalla ”Lohturuokaa maailmanloppuun”. Syötävä Puisto Mustikkamaalla Helsingissä kutsui myös taiteilijoita ja yhdistyksiä järjestämään alueella oman Kulttuurikahvilansa ja tähän tarttuivat mm. Klovnit ilman rajoja ry, Suomi-Vietnam seura sekä Herttoniemen nuorisoyksikkö. Puiston CityTorpparina ja tapahtumatuottajana työskennellyt Antti Suniala houkutteli mukaan erilaisia toimijoita pitkin kesää:

”Kulttuurikahvila Syötävässä Puistossa on kaikille yhteinen ja avoin kulttuuritila, johon voi tulla myös piknikille ja nauttimaan kauniista päivästä upeassa ympäristössä ystävien seurassa. Tarjoamme taiteilijoille myös lyhyempikestoisia residenssijaksoja.” Antti Suniala

Maaseudun Sivistysliitto on myös jakanut tietoa ja kokemuksiaan vuoden aikana Suomessa toistaiseksi ainutkertaisesta Syötävästä Puistosta. Myös YLE tarttui aiheeseen ja lanseerasi huhtikuussa 2017 koko kesän kestävän Syötävä kaupunki -kampanjan, jossa kaikki suomalaiset haastettiin perustamaan kaupunkiviljelmiä. Kampanjan sivustolla on ollut runsas määrä inspiraation aiheita ja vinkkejä viljelmien perustamiseen. Syötävä Puisto oli kampanjassa näkyvästi mukana.

Facebook, Instagram ja YouTube: Syötävä Puisto

#syötäväpuisto #syötäväkaupunki

 

MTK juhli 100-vuotista taivaltaan näyttävästi myös kulttuurin ja taiteen keinoin

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK toteutti juhlavuotensa tapahtumia Suomi 100 -teeman mukaisesti yhdessä koko järjestön voimin ja useiden yhteistyökumppaneiden kanssa. MTK 100 -juhlavuoteen liittyi runsaasti yleisö- ja jäsentapahtumia eri puolella Suomea. Juhlavuoden teemana oli ammattiylpeys. #mtk100 #kasvutarinoita

MTK:n satavuotisjuhlavuoden kulttuuripanostus on ollut vahvaa. Juhlavuoden kulttuuritoiminnan keskeisenä yhteistyökumppanina oli Maaseudun Sivistysliitto. Olimme mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa mm. näitä tapahtumia:

Maan ja metsän laulu -näytelmä on reilun tunnin mittainen elämysmatka itsenäisen Suomen käänteentekeviin vaiheisiin suomalaisen maaseudun näkövinkkelistä. Tunteikas näytelmä kuvaa teatterin, musiikin, tanssin ja videotaiteen keinoin suomalaisen viljelijäsuvun kohtaloita itsenäisessä Suomessa. MTK 100 juhlanäytelmä Maan ja metsän laulu, sai ensiesityksensä 10.6.2017 Helsingin Messukeskuksessa. Näytelmän TV-editoitu videotallenne on valmistunut ja se on katsottavissa MTK:n YouTube kanavassa, täällä.

MTK oli kuluneena vuonna valotaidefestivaali Lux Helsingin kumppani ja toteutti installaatio- ja mediataiteilija Teemu Lehmusruusun kanssa Lux Helsingissä esitetyn valotaideteoksen Maa jalkojemme alla. Lisäksi Lehmusruusu toteutti nykypäivän maaseudun elinkeinoja kuvaavan videotaideteoksen 5.5, joka lähti 11 kaupungin ulkoprojisointikiertueelle huomioiden MTK 100 juhlavuoden alueellista toimintaa.

 

CityTorpparit Keski-Suomen kylissä

Mikä voisi olla ihanampi toimeksianto kuin tulla valituksi ja saada kutsu keksimään jotakin lämmintä ja valoisaa keskisuomalaiseen kirkonkylään keskellä synkkää syksyä! Näin totesi yhteisötaiteilija Ulla Remes pestistään CityTorpparina Hankesalmella marraskuussa.  Lue Ullan blogi kotisivuiltamme, täältä.

Citytorppari-toiminta on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä toimintamuoto, joka käynnistyi vuonna 2015 osana Paikan tuntu -paikan identiteetti kulttuurituotantoja. Vuoden 2017 aikana kaupungista maaseudulle saapuneet yhteisötaiteilijat eli CityTorpparit ovat työskennelleet osana Seudullista satoa -hanketta. Hankkeen rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. #citytorppari2017

 

Kulttuuri- ja luontomatkailussa tapahtuu paljon uutta

Luonto- ja kulttuurimatkailu on Suomessa yksi nouseva trendi ja kehittyvä yrittäjyyden ala. Suomen luonto, luonnon monimuotoisuuden laaja ymmärtäminen, metsästys- ja kalastus, kulttuurin monimuotisuus sekä jokamiehen oikeudet ovat erityisiä vahvuuksia. MSL on ollut vuoden 2017 aikana mukana kulttuuri- ja luontomatkailua edistävissä toimenpiteissä ja verkostoissa, joilla on tuettu yrittäjien yhteistyötä, matkailualaan liittyvää palvelumuotoilua ja paikalliskulttuurien tukemista. MSL on tarjonnut osaamistaan yhteisökehittäjänä, vähähiilisen ja kestävän kehityksen mukaisten toiminnan sparraajana ja luovien toimintatapojen kehittäjänä. Toimintaa on toteutettu valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten matkailualan yrittäjien kanssa. Kehittämistä ja oppimista on tehty myös kansainvälisesti. MSL järjesti yhdessä Pellervo-Seuran kanssa seminaarin ja keskusteluita osuustoimintamallin mahdollisuuksista yritysmuotona, joka voisi tarjota pätevän toimintaympäristön mm. paikallisille tapahtuma- ja kulttuurituotannoille.

 

Myös Toisenlainen Suomi -valtakunnallinen matkailuhanke on ollut kehitteillä, jossa ITE-taiteen kohteet ovat tärkeinä vetonauloina. Siinä pyritään lisäämään kulttuurikerrostumiltaan kiinnostavien ja omaleimaisten ITE-taidekohteiden hyödyntämistä paikallisissa ja alueellisissa palvelukonsepteissa ja synnyttämään myös kansainvälistä verkottumista. MSL:n toteuttama Karhufestivaali ja sen kylkeen vuonna 2017 tullut Villiruokafestivaali järjestettiin Ilomantsissa elokuussa: kulttuuri- ja luontomatkailua Ilomantsin kunnan, yrittäjien, ITE-taiteilijoiden, Leader-ryhmien ja kulttuuriväen kanssa yhteistyössä.

 

Suomen ensimmäinen Etnogaala järjestetiin marraskuussa

Vuoden artisti Anne-Mari Kivimäki ja vauhdikas Suistamon sähkö tähdittivät ensimmäistä Etnogaalaa. Kuva Helka Ketonen.

 

Etnogaalan järjesti Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) yhteistyössä Ylen 7.11. klo 19 Tavastia-klubilla Helsingissä. Gaalassa palkittiin kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita. Yle välitti ja tallensi tapahtuman tv-, radio- ja nettikanavilleen.

Maaseudun Sivistysliitto oli yksi yhteistyökumppaneista sekä järjesti ITE-taiteilija Markku Tuomisen veistokset Tavastia-klubin ulko-ovelle luomaan tunnelmaa tapahtuman ajaksi. #etnogaala

 

Organisaatiotaiteilijana kesätöissä Maaseudun Sivistysliitossa

Vilma Leminen

 

Nimeni on Vilma Leminen ja työskentelin tänä kesänä kesäharjoittelijana MSL:n kulttuuritiimissä Helsingin toimistolla tittelillä ”organisaatiotaiteilija”.

Porvoosta kotoisin oleva 22-vuotias taideopiskelija työskenteli kesän MSL:n kulttuuritiimissä mm. Syötävän Puiston tapahtumatuotannoissa, Ilomantsin Karhufestivaalin visualistina, toteutti Maahengelle ja Karhufestivaalille animaatioelokuvat, toteutti MSL:n opintokeskukselle kuvakortit sekä antoi arvokkaita ideoitaan monenlaiseen tapahtumaan ja toimintaa kesän aikana.

Vilman tekemä Karhufestivaali-animaatio löytyy YouTubesta sekä blogi kesän kokemuksista täältä.

 

Suomi100 -hankkeet ja MSL

Koko Suomi tanssii, kuva Helka Ketonen.

 

Juhlavuoden ohjelmassa olemme olleet mukana suunnittelutyössä sekä kannustamassa suomalaisia tulemaan mukaan vuoden erilaisiin tempauksiin, juhliin ja teemapäiviin.

Keskeiset ja isoimmat satsaukset ja yhteistyö on liittynyt näihin kokonaisuuksiin: Syödään Yhdessä, Koko Suomi tanssii, Luonnonpäivät sekä Koko Suomi kiittää.

#syödäänyhdessä #suomitanssii #luonnonpäivät #kokosuomikiittää