Blogi

Virpi Harilahti-Juola - joulukuu 10, 2019

Vastaanottava maaseutu vaatii vahvan kolmijalan

Olemme tämän vuoden aikana tarttuneet vapaalle sivistystyölle annettuun haasteeseen saada kansalaisjärjestöt mukaan maahanmuuttotyöhön ja uudet tulijat osaksi paikallisia yhteisöjä. Olemme rakentaneet kumppanuuksia ja tehneet tekoja paikallisten oppilaitosten ja järjestöjen kanssa Heinävedellä, Ilomantsissa, Joensuussa, Outokummussa ja Turussa. Lisäksi olemme käyneet hakemassa oppia Hollannista ja Skotlannista Erasmus-opintomatkojen kautta.

Näin vuoden lopussa voisin oikeastaan kirjoittaa niin kuin kirjoitin vuosi sitten: “Onnistunut maahanmuuttotyö vaatii aina vahvan kolmijalan; toimivat ja riittävät julkiset palvelut, mahdollisuuksia päästä töihin ja opiskelemaan sekä vastaanottavan yhteisön. Jos yksikin näistä tukijaloista puuttuu, kotoutuminen voi vaikeutua tai hidastua. Ja toisaalta taas, kun nämä kaikki kolme toteutuvat, ihmiset voivat löytää paikkansa uudesta yhteisöstä hyvinkin nopeasti.”

Vastaanottava maaseutu – totta vai tarua?

Sanat maaseutu ja maahanmuutto voidaan edelleen yhdistää, mutta ehkä itselleni tärkein anti opintomatkoilta ja eri puolilta Suomea on ollut sen huomaaminen, että kyse on aina prosessista, missä on joka paikassa yhtäläisyyksiä ja samankaltaisia vaiheita – oli sitten kyse Hollannista, Skotlannista tai Suomen Outokummusta. Pähkäilemme samojen kysymysten kanssa ja etsimme ratkaisuja samoihin haasteisiin ja ongelmiin. Eri puolilla olemme päätyneet osittain samanlaisiin ja osittain erilaisiin kokeiluihin ja ratkaisuihin.

Voimme oppia toisiltamme paljon ja samaan aikaan meidän kaikkien on kuljettava oma polkumme, tehtävä omat kokeilumme ja löydettävä itse meille sopivat ratkaisut. Sellaisenaan emme voi ottaa valmiita vastauksia muualta, niitä on aina sovellettava meidän tilanteeseemme, lainsäädäntöömme, paikalliseen toimintaamme ja arvoihimme sopiviksi.

 

Matkat ja erilaisten paikkakuntien kokeilut ovat osoittaneet sen, että isojen kaupunkien etu on ehdottomasti suuruuden ekonomia – palveluja on paljon, toimijoita on paljon ja yleensä osaamista on ehtinyt karttua jo pitkältä ajalta. Uutta siis rakennetaan jo koetun ja hyväksi havaitun päälle. Samaan aikaan isoissa kaupungeissa voi olla pitkät jonot kielikursseille ja muihin palveluihin, mahdollisuus kääriytyä omaan ehkä suppeaankin verkostoon ja samalla jäädä ulkopuoliseksi muusta paikallisyhteisöstä. Pienissä kunnissa tilanne on aivan toinen. Usein asia on uusi, joten siitä ei ole kokemuksia ja joudutaan opettelemaan paljon uutta, etsimään tietoa eikä kaikkia palveluja ole mahdollista järjestää omin voimin. Samalla parhaimmillaan kotoutuminen voi lähteä hyvinkin nopeasti käyntiin, koska kielikurssille pääsee nopeasti, viranomaiset ovat lähellä ja naapureihin tutustuu helpommin.

Yksi meidän Maaseudun Sivistysliiton tehtävistä onkin tuoda näitä hyviä esimerkkejä esille; maahanmuuttotyöhön rohkeasti, luovasti ja onnistuneesti mukaan lähteneistä kunnista, paikallisyhteisöistä ja oppilaitoksista. Samalla mahdollistamme toinen toisiltaan oppimisen ja paikallisten ratkaisujen löytämisen.

Lopputulemana voisi sanoa, että olen iloinen ja ylpeä kaikista niistä oppilaitoksista ja paikallisyhteisöistä, jotka ovat lähteneet tähän kehittämistyöhön mukaan! Kaikki ne yhteiset kokeilut ovat arvokkaita ja vievät meitä eteenpäin kohti ensi vuotta ja entistä vastaanottavaisempaa maaseutua.

Erasmus-opintomatkalaiset, MSL:n toiminnanjohtaja Paula Yliselä, kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola ja koulutussuunnittelija Suvi Kaljunen