Blogi

Susanna Salokannel - lokakuu 6, 2016

Paikan tuntu taiteilijan kokemana

Paikan tuntu -hankkeesta on meneillään blogisarja, jossa kysytään hankkeeseen osallistuneilta heidän kokemuksiaan kolmen vuoden ajalta. Kysymykset ovat kaikille samat. Sarjan aloitti kuraattori ja taiteilija Päivi Raivio.

Aamukaste Raumalla. Tunne+Tila, 2014, kuva: Päivi Raivio

Aamukaste Raumalla. Tunne+Tila, 2014, kuva: Päivi Raivio

1. Mikä omassa työssäsi onnistui parhaiten?
Ensinnäkin oli mahtavaa päästä pitkien valmistelujen ja apurahahakemusten laatimisen jälkeen tositoimiin – toisin sanoen muuttamaan sanat teoiksi. Olin mukana sekä kuraattorina Grey Cube Gallerioissa, että taiteilijana Tunne+Tila tilateossarjassa.

Tunne+Tila teoksissa onnistuin saavuttamaan tavoitteeni: muuttaa paikan luonnetta väliaikaisesti, tuottamaan kohtaamisia ja herättämään laajempaa keskustelua teoksen paikoista, julkisen tilan käytöstä ja sen nykytilasta.

Grey Cube Gallerioiden tiimoilta parhaiten onnistuimme siinä, miten pystyimme kehittämään ohjelmaa ja toimintaa vuosi vuodelta. Olen iloinen, että toteutimme osana gallerioiden ohjelmaa 3 taiteilijaresidenssiä – eli pitkäkestoisempia taiteellisia työskentelyjä.
Onnistuimme myös ohjelman moninaisuudessa – olimme ennakkoluulottomia, vaikka nykytanssikenttä ei ole kummallekkaan suuremmin tuttu, otimme sen rohkeasti mukaan ohjelmaan.

Sanoisin, että onnistuminen on myös se, että olen kehittynyt taiteilijana ja kuraattorina kolmen vuoden aikana valtavasti!

2) Mikä omasta työstäsi jää elämään – jatkuu jossain muodossa ja jossain muualla?
Kolmen vuoden aikana synnytetty verkosto ja uudet kontaktit synnyttävät varmasti uutta tulevaisuudessa. Lisäksi oma taiteellinen ja kaupunkimuotoilullinen työskentely on jo monin tavoin vaikuttanut työhöni. Hankkeessa tehdyt projektit toimivat todella hyvinä referensseinä ja samantyyppisiä projekteja olen tehnyt yksin ja yhdessä avomieheni Danielin kanssa RaivioBumann -kollektiivissa mm. Helsingin kaupungille. Varmasti teemme vielä yhteistyötä Maaseudun sivistysliitonkin kanssa. On hienoa myös nähdä, että keskustelu jatkuvat eri paikkakunnilla, vaikka toiminta sinällään loppuisikin tai teokset puretaan. Esim. uskon, että Korkeasaaren eläintarhaan taide ja sen tekijät ovat jättäneet pysyvän kipinän.

3) Mitä tekisit toisin, jos nyt saisit aloittaa alusta – parannusehdotuksia?
Dokumentoisin vielä enemmän tapahtumia videoilla: ne tulivat oikeastaan mukaan vasta kolmantena vuotena ja ovat osoittaneet voimansa. Onneksi olen ottanut valokuvia koko projektien ajan, myös rakennusvaiheista.

Sijoittaisin ainakin yhden Tunne+Tila teoksista lyhyemmän matkan päähän omaa kotikaupunkia: 4h bussimatkaa ei ihan joka käänteessä pysty tekemään ja näin esimerkiksi spontaanimpi dokumentointi tai muu jäi teosten suhteen vähiin.

Ehkä näin jälkikäteen voi arvioida myös, oliko ensimmäisenä Grey Cube -toimintavuotena liikaakin ohjelmaa, mutta into ja taiteilijoiden kiinnostus oli niin valtava, että oli vaikea rajata kiinnostavia teoksia pois. Muina vuosina rajasimme määrää, mutta onneksi emme pelanneet varman päälle: yllättäviä kokemuksia syntyi joka vuosi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Darwins girls, 2014. Kuva, Alisa Javits

Darwins girls, 2014. Kuva, Alisa Javits.

4) Onko teos/tapahtuma monistettavissa muualle?
Ehdottomasti – koko Paikan adoptio -malli, jossa taiteen areenaksi otetaan joku yllättävä, hylätty tai unohdettu kohde, on monistettavissa ja kohteita on varmasti lukemattomia ympäri Suomen!

5) Jäikö jokin yleisön reaktio vahvasti mieleen ja jos jäi, niin mikä?
Ihmisten reaktiot ovat olleet niin yllättäviä, ennakoimattomia ja koskettaviakin, että oikein toivoisi, että niitä voisi säilöä tarkasti muistiin. Varkaudessa eräs vanhempi nainen spontaanisti halasi kiitokseksi teoksesta, Raumalla vanhainkodin asukkaan päivärytmiin tuli muutos kun hän vieraili teoksen äärellä päivittäin, Oulussa nuoret ilmoittivat katsovansa teoksen perään – suurien eleiden rinnalla pienet eleet, kuten yllättyneet katseet, pysähtyminen tilassa ja hämmennys ovat olleet palkitsevaa seurattavaa. Karhulinnoissa on ollut monta unohtumatonta hetkeä: esimerkiksi nykytanssija Taneli Törmän kivien seassa nukkuva, resuinen hahmo on jäänyt mieleen visuaalisesti voimakkaana kuvana samoin kuin Darwins Girlsien tai monien muiden esiintyjien magneettimainen esitys ja yleisön siihen täysin kiinnittyvä, avoin, puhtaasti ihmettelevä tuijotus.

Katso myös videodokumentti TUNNE+TILA teoksesta Oulussa 2016: linkki.

Paikan tuntu. Kohtaamisia unohdetuissa tiloissa –kirja julkaistiin lokakuussa 2016. Kirja on saatavana hyvin varustetuista kirjakaupoista tai suoraan Maahenki-kustantamosta, maahenki@msl.fi, puh. (09) 751 2020, www.maahenki.fi.

Voit tutustua Päivi Raivion tuotantoon hänen kotisivuillaan.