Blogi

Virpi Harilahti-Juola - syyskuu 9, 2018

Osallisuus ei synny pop uppina vaan vaatii aikaa

Osallisuuden pyöreä pöytä Oulussa. Kuva: Helka Ketonen

Olemme MSL:ssa toteuttaneet lukuisia hankkeita useiden eri kuntien kanssa vuosien mittaan. Nyt kahden viime vuoden ajan olemme rakentaneet hankkeiden rinnalla myös uudenlaisia kumppanuuksia, joissa olemme olleet mukana kuntien strategiatyössä sekä palvelujen kehittämisessä.

Olemme saaneet paljon hyvää kokemusta ja oma tietotaitomme on kasvanut huimasti. Mutta emme ole vielä läheskään valmiita. Haluamme oppia lisää ja siksipä pyysimme yhteiseen keskusteluun muutamia kuntien viranomaisia, joiden kanssa olemme jo tehneet yhdessä ja jotka ovat auttaneet meitä ennenkin eteenpäin.

Meitä oli koolla MSL:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Perttula, toiminnanjohtaja Paula Yliselä, kulttuurijohtaja Helka Ketonen, kehittämispäälliköt Timo Reko ja Virpi Harilahti-Juola sekä Pellon kunnanjohtaja Eero Ylitalo, Pyhäjoen kehittämisjohtaja Helena Illikainen, Limingan perusturvajohtaja Eliisa Tornberg sekä Viitasaaren vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto.

Penkkikahvila betonitehtaan työpaikkaruokalassa Kyyjärvellä. Kuva: Suvi Kaljunen

Kenen viesti tulee kuulluksi?

Kunnan tehtävä on kuulla kuntalaisiaan. Keskustelijat pohtivat paljon tätä tehtävää ja sitä, miten se tulisi tehdä ja ketkä tulevat kuulluiksi ja kenen viesti jää kuulematta. Pohdimme myös sitä, miten viranomainen suhtautuu saamaansa viestiin – onko kahvipöydässä kuultu asia yhtä tärkeä kuin virallinen aloite?

Kunnissa tätä tehtävää on toteutettu eri tavoin, mutta samalla kaivataan uusia tapoja vanhojen rinnalle tai tilalle. Kunnissa on kokemusta myös siitä, että on kaksi eri asiaa osallistua ja sitoutua. Toiveita ja uusia ajatuksia on huomattavasti helpompi esittää kuin lähteä mukaan tekemään asioita toisin ja sitoutua pitkäjänteiseen kehittämistyöhön.  Tämä haastaa sekä viranomaiset että luottamushenkilöt.

Ajatus siitä, että jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus vaikuttaa suoraan päätöksentekoon, haastaa perinteisen puoluepoliittisen vaikuttamisen. Niinpä myös luottamushenkilöt tarvitsevat uusia tapoja kuulla kuntalaisia ja saada eri kuntalaisten ryhmien ääni kuuluviin ja osaksi kunnallista päätöksentekoa. Tälle ajalle tyypillisenä ilmiönä pidettiin edustuksellisen demokratian vaihtumista osittain toripuheeseen – on kyllä paljon puhetta ja kommunikaatiota, mutta ei niinkään vuoropuhelua ja toisen kuuntelemista. Tämä näkyy osallistujien mielestä siinä, että nyt on usein otettava nopeasti kantaa ja valittava puolensa – olla puolesta tai vastaan.

Kaikki mukana olleet tunnistimmekin dialogin tarpeen ja mahdollisuuden tulla kuulluksi. Kaikki tarvitsemme kokemusta siitä, että saamme sanoa, tulemme kuulluiksi ja meidän mielipiteillämme on merkitystä. Vuoropuhelu (toisen kuunteleminen, omien ajatusten ja mielipiteiden kertominen) syntyy aina prosessissa, mikä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. On siedettävä sitä, ettei valmiita vastauksia ole tai niitä voi olla monta erilaista. Dialogissa itse prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin prosessin tuloksena syntynyt vastaus.

Yhdessä tehty puutarha, kuntalaisten ulko-olohuone Tyrnävällä. Kuva: Virpi Harilahti-Juola

Mitä asiakaslähtöisyys oikeasti tarkoittaa?

Nämä keskusteluun osallistuneet viranomaiset ajattelivat kaikki olevansa kuntalaisten asiakaspalvelijoita. Samalla he tunnistivat omaan työnkuvaansa liittyvän vallan ja vastuun sekä mahdollisuuden itse päättää, miten tuota valtaa käyttää.

Tämän keskustelun perusteella vaatii tietoista itsensä johtamista kohdata kuntalaisia virallisten foorumeiden lisäksi heidän arjessaan. Samalla näissä kohtaamisissa huoltoaseman kahvipöydässä, urheilukentän reunalla tai kesäteatterin väliajalla saattaa nousta esille asioita, joiden ei välttämättä ajatella kuuluvan suoraan paikalla olevan viranomaisen työnkuvaan. Asiat voivat olla hyvinkin monenlaisia – isoja ja pieniä, koko kuntaa koskevia ja hyvinkin henkilökohtaisia. Riippuu viranomaisesta, miten näihin asioihin suhtautuu. Kuunteleeko ja tarttuuko niihin itse vai viekö eteenpäin tai siirtää toiselle. Välillä viranomaiset pohtivat myös sitä vievätkö pienet asiat huomion isoilta – tuleeko kuntalaisille tunne, että hoitaa vääriä asioita ja käyttää aikansa epäolennaisuuksiin ja toisaalta taas, jos niihin ei tartu, saattaa saada palautetta, että ei kuuntele eikä anna arvoa pienille ja arkisille asioille.

Nuoret mukana oman asuinalueen kehittämisessä Liperissä. Kuva: Kaisa Kervinen

Palveluja on perinteisesti tuotettu hyvin asiantuntijalähtöisesti ja -vetoisesti. Yhteisissä kehittämishankkeissamme olemme asettaneet tavoitteeksi asiantuntijuuden tunnistamisen uudella tavalla. Se voi löytyä asiakkaista, palvelun käyttäjistä, järjestöistä ja edelleen myös sieltä viranomaisilta.

Asiantuntijuuden määrittäminen uudella tavalla vaatii paljon sekä palvelun käyttäjiltä, kuntalaisilta kuin viranomaisiltakin. Muutos, sen tuoma osallisuus ja mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, ei tapahdu hetkessä vaan vaatii aikaa.

Keskustelussa nousi esille myös se historiallinen näkemys, että Suomi on perinteisesti ollut pienten yhteisöjen maa, missä joku on aina kantanut vastuun. Jos asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, tämä osittain haastaa tämän vanhan tavan tuottaa palveluja. Silloin myös vastuu jakautuu sekä käyttäjän että palvelun tuottajan välillä. Toisaalta se tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja sai keskustelijamme pohtimaan sitä, miten kuntalaiset osaavat ottaa oman paikkansa päätöksenteossa ja palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tulevaisuuden kunnan palvelut mietinnässä yhdessä henkilöstön kanssa Limingassa. Kuva: Virpi Harilahti-Juola

Kohti tulevaisuuden kuntaa

Totesimme yhteisesti, että meneillään oleva maakunta- ja kuntauudistus tarjoavat juuri nyt hyvän hetken ja syyn avata esimerkiksi kuntalakia kuntalaisille. Nyt haetaan valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti uusia tapoja toimia, joten on juuri oikea aika pohtia sitä myös paikallisesti ja saada kuntien erityispiirteet näkyviin ja kuntalaiset sitoutumaan oman kuntansa kehittämiseen.

Totesimme myös, että meillä kaikilla on loputon usko ihmisiin. Ihmiset kyllä ovat kiinnostuneita, tekevät tekoja ja ottavat vastuuta omasta lähiyhteisöstään ja -ympäristöstään, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus ja osataan mennä riittävän lähelle ihmisten arkea.

Kumppanuuspöytä Posiolla nuorisotalo Apajassa. Kuva: Virpi Harilahti-Juola

Yhteisökehittämisen menetelmät ovat osittain uusia kuntien strategiatyössä ja palvelujen kehittämisessä. Ihmisten innostaminen, mukaan saaminen ja vastuun ottaminen omasta lähiyhteisöstä ja -ympäristöstä taas ovat innostamisen pedagogiikan peruselementtejä. Niinpä kahden näin erilaisen organisaation kumppanuus on parhaimmillaan sellaista, että se tuo molempien parhaat puolet esille ja tekee lopputuloksesta jotain sellaista, mihin kumpikaan ei pystyisi yksin.

ISO kiitos halusta ja kyvystä ajatella yhdessä, tuoda omat näkemykset yhteiseen keskusteluun ja viedä asioita eteenpäin – kyvystä nähdä kokonaisuus ja antaa arvo niille pienille ja arkisillekin asioille!

Yläkoulun ja palvelutalon yhteisöllinen puutarha Oulussa. Kuva: Helka Ketonen

PS: Joskus yhteen hetkeen mahtuu paljon. Tämä oli yksi sellainen hetki. Kumppanuuden ja tulevaisuuden kunnan tehtävien lisäksi puhuimme paljon maaseudusta, pienten kuntien ominaispiirteistä, kaksoiskuntalaisuudesta ja ihmisten halusta valita, yhdistää ja jakaa aikaansa usean paikan/kunnan kesken. Mutta tästä sitten lisää toisella kertaa. 😊

#mslfi #osallisuus #tulevaisuudenkunta