Blogi

Virpi Harilahti-Juola - joulukuu 1, 2017

Koti on mielentila

 

Hyvän mielen paikat -hanke Pohjois-Pohjanmaalla, Kuva: Riitta Johanna Laitinen

 

”Mistä sinä olet kotoisin?” Tämähän se on meille tuttu tapa osoittaa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan ja saada keskustelu ja tutustuminen käyntiin. Usein tämän jälkeen kuuleekin hienoja tarinoita ihmisten taustoista ja elämänvaiheista. Samalla voi ymmärtää paremmin niitä tapahtumia, ajanjaksoja ja paikkoja, joihin tarinat liittyvät.

Tässä ajassa tuntuu olevan yhä enemmän myös niitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia kertoa vain yhtä tarinaa. Nämä ihmiset ovat monipaikkaisia, pakanneet kotinsa ja muuttaneet muualle. Lähtöön on ollut monia syitä, se on voinut olla kauan kaivattu, toivottu, pelätty tai pakon edessä tehty. Ihmiset voivat muuttaa opiskelun, työn, rakkauden, perheen tai seikkailun perässä. Näillä muualta muuttaneilla ihmisillä ei ole sukujuuria sinne, missä asuvat. He eivät jaa sukupolvelta toiselle siirtyneitä yhteisiä tarinoita eikä kaikkien tuntemaa hiljaista tietoa paikan tavoista, kulttuurista tai ihmisten välisistä suhteista. Mistä osallisuus silloin syntyy? Mikä merkitys paikalla on? Pitääkö olla osallinen siellä, missä asuu?

 

Vastaanottava Tunturi-Lappi -hanke, Kuva: Suvi Kaljunen

 

Tämän osallisuuden teeman parissa on tänäkin vuonna tehty töitä muun muassa Hyvän mielen paikoissa Pudasjärvellä, Pyhäjoella ja Tyrnävällä, Vastaanottavassa Tunturi-Lapissa Enontekiöllä ja Kittilässä sekä Kotoverkostot -hankkeen kautta Pohjois-Karjalassa. On aloitettu yhteinen kehittämistyö hyvän mielen paikan luomiseksi Posiolle sekä mietitty, miten kuulla ja kuunnella kuntalaisia uudella tavalla Kyyjärvellä. Olemme osallistuneet lukuisiin tilaisuuksiin, kuunnelleet ja kohdanneet ihmisiä, jotka ovat kertoneet omia ajatuksiaan osallisuudesta, yksinäisyydestä ja yhdessä tekemisen voimasta.

Ihmiset ovat kertoneet omista lapsuuden maisemistaan, jotka tuntuvat usein olevan niitä läheisten ihmisten ja kodin maisemia. Nuoruuden ja opiskeluaikojen maisemat puolestaan voivat olla ihan omia, kaukanakin tutuista maisemista ja ihmisistä. Työ, perhesuhteet ja muut elämänkäänteet puolestaan saattavat liikutella ihmisiä pitkin ja poikin maan sisällä ja maasta pois.

Näille ihmisille jonkin elämänvaiheen paikasta voi tulla se ”sielun maisema” tai ”henkinen koti”, jokin mitä kantaa mukanaan, hellii ja ehkä nostalgisoikin. Sieltä voi olla pois vaikka kuinka kauan ja silti se määrittää ainakin jossain määrin ja joissakin asioissa, sitä kuka ja millainen ihminen on. Samaan aikaan nämä ihmiset rakentavat ja etsivät omaa paikkaansa ja tapaansa olla osa uutta ympäristöä.

 

Hyvän mielen paikat -hanke Pohjois-Pohjanmaalla, Kuva: Riitta Johanna Laitinen

 

Miksi jossain sitten tuntee olevansa ulkopuolinen vielä vuosien jälkeen ja jossain taas tulee tunne ”omasta” paikasta hyvinkin nopeasti? Ehkä se on jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Se voi olla se, kun huomaa ihailevansa työmatkamaisemaa, kun on joku, josta saa seuraa niin halutessaan tai löytää itselleen tekemistä ja uusia tuttavia. Mikä kellekin.

Osallisuuden näkökulmasta on hienoa, jos paikan tuntu on sellainen, mihin pääsee mukaan, mihin voi tuoda oman lisänsä ja missä viihtyy.

Tällaisille monipaikkaisille ihmisille koti onkin ehkä enemmän mielentila kuin niinkään mikään konkreettinen paikka. Koteja voi olla monia ja ihminen voi olla kotonaan ja osallinen eri tavoin eri paikoissa.

 

Vastaanottava Tunturi-Lappi -hanke, Kuva: Virpi Harilahti-Juola

 

Osallisuustyö Maaseudun Sivistysliitossa tarkoittaa erityisesti kuntalaisten ja paikallisten yhteisöjen kuulemista ja mukaan ottamista uudella tavalla omaa lähiyhteisöään ja -ympäristöään koskevissa asioissa. MSL on mukana kehittämässä kuntalaisten palveluja yhdessä niiden käyttäjien kanssa, tekemässä maaseutua näkyväksi ja tutuksi uusille kuntalaisille sekä rakentamassa vuoropuhelua eri toimijoiden välille.

Täältä pääset lukemaan lisää siitä, mitä Maaseudun Sivistysliitto tekee osallisuuden parissa Posiolla, Pudasjärvellä, Pyhäjoella ja Tyrnävällä sekä Enontekiöllä, Kittilässä ja Pohjois-Karjalassa.

 

#mslfi #osallisuus #kuntakumppanuus