Blogi

Virpi Harilahti-Juola - lokakuu 15, 2017

Käsillä kaveruuteen

Naisten ilta, Vastaanottava Tunturi-Lappi -hanke, kuva: Virpi Harilahti-Juola

Osallistuin viikonloppuna kahteen erilaiseen tilaisuuteen Lapissa, Enontekiöllä. Toisessa oli teemana kauneus ja toisessa käsityöt. Molemmissa tilaisuuksissa oli koolla ja yhteisen asian äärellä erilaisia ja eri-ikäisiä naisia; osa oli jo iäkkäitä, osa keski-ikäisiä ja osa nuoria, osa oli asunut Enontekiöllä aina, osa oli muuttanut sinne muualta Suomesta, joku oli paluumuuttanut takaisin vuosien jälkeen ja osa oli uusia tulijoita Syyriasta.

Ensimmäisen illan teema oli kauneus. Idea siihen oli syntynyt heidän aikaisemmista yhteisistä keskusteluistaan, joissa erityisesti nuoret olivat kaivanneet aikaa vaatteille, hiuksille ja kynsille. Illan hittejä olivatkin lakatut kynnet. Toinen hitti oli ehdottomasti se, kun selvisi, että yksi naisista hallitsi ihokarvojen poistoon käytetyn perinteisen lankatekniikan. Kun ensimmäinen rohkea oli uskaltautunut langattavaksi, kaikki muutkin halusivat kokeilla.

Ilta oli täynnä naurua, jännittynyttä kiherrystä ja hyvää mieltä. Puhetta arjesta, lapsista, miehistä – ja kynsilakan väristä. Tarinoita ja vitsejä kerrottiin puolin ja toisin ilman yhteistä kieltä. Jokin vahva tuttuuden tunne kannatteli iltaa ja tunnelmaa. Illassa jaettiin toinen toisillemme naisena, tyttönä, tyttärenä tai äitinä olemiseen liittyviä ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia. Puheissa, äänissä, eleissä ja olemuksissa oli läsnä koko elämän kirjo. Kaikilla oli jotain omaa ja yksityistä, mutta samalla monet ilon, surun tai onnen kokemukset olivat myös yhteisiä.

Nuorten naisten oma kynsistudio, kuva: Virpi Harilahti-Juola

 

Ylimääräiset karvat poistettiin ja kulmat muotoiltiin lankatekniikalla, kuva: Virpi Harilahti-Juola

 

Naisten käsityöpäivä, Vastaanottava Tunturi-Lappi -hanke, kuva: Virpi Harilahti-Juola

Seuraavan päivän aamuna kokoonnuttiin jälleen yhteen, tällä kertaa puikkojen, koukkujen ja lankojen kanssa. Osalla oli omia puolivalmiita käsitöitä mukanaan ja osa pyöritteli puikkoja ihmeissään. Joku halusi oikeasti oppia kutomaan, joku opetteli ehkä ollakseen kohtelias, yksi ehti tehdä lapaset valmiiksi ja samalla neuvoa kärsivällisesti kaikkia muita, yksi keksi mukana olleelle lapsellekin tekemistä, yhtä laulatti koko ajan, joku joi kahvia ja kuunteli, yksi sanoi heti, ettei häntä niin kiinnostanut ne käsityöt, mutta että hän mielellään jutteli siinä omaksi ja muiden iloksi.  Ja voi mikä tarinankertoja hän olikaan!

Mietin jossain vaiheessa, siinä sukankutomisen lomassa, että oli oikeastaan ihan sama, minkä tekemisen tai asian äärellä tämä joukko tuli yhteen. Kunhan tuli. Ja kunhan tekivät yhdessä. Ja kunhan puhuivat toisilleen, huomasivat ymmärtävänsä toisiaan ja halusivat ehkä oppia tuntemaan toisiaan vielä paremmin. Tämäkin kohtaaminen oli täynnä ääntä, naurua, puhetta, laulua ja elekieltä. Hetken hiljaisuudetkaan eivät tuntuneet kiusallisilta. Neljä tuntia meni hujauksessa eivätkä kaikki olisi malttaneet lopettaa vielä silloinkaan.

Molemmissa päivissä ja kohtaamisissa ainakin itselleni tuli voimakas vertaisuuden tunne. Tunsin olevani osa tätä naisten joukkoa, vaikka tapasin heistä suurimman osan ensimmäistä kertaa. Jokainen kannatteli päivien tunnelmaa omalta osaltaan, toi siihen jotain omaa ja piti samalla huolta toisistaan. Luulen, että kaikki muutkin saivat kohtaamisista jotain itselleen; ainakin mahdollisuuden tavata muita naisia ja tilaisuuden jutella – ja ehkä joku saa ne villasukatkin joskus valmiiksi.

Käsillä kaveruuteen, Vastaanottava Tunturi-Lappi -hanke, kuva: Virpi Harilahti-Juola

 

Tilaisuudet ja kohtaamiset olivat osa Maaseudun Sivistysliiton hallinnoimaa Vastaanottava Tunturi-Lappi hanketta, missä kehitetään, kokeillaan ja käytetään ympäristöluotsausta  yhtenä yhteisökehittämisen ja maahanmuuttotyön menetelmänä.