Blogi

Pekka Perttula - toukokuu 7, 2018

Häivähdys punaista, häivähdys valkoista

Nivalassa juhlittiin 5.5.2018 Kyösti Kallion sovintopuhetta sata vuotta sitten. Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Pekka Perttula pohti tilaisuuden juhlapuheessaan Suomen ihmettä, kansallisen sovun rakentumista ja ihmisten tunnetta yhteiskuntaan kuulumisesta.

 

Yhdeksän vuotta sisällissodan jälkeen, toukokuussa 1927 Senaatintorilla oli valkoisen armeijan voitonparaati. Tasavallan presidentin sairastuttua paraatin otti vastaan sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen pääministeri Väinö Tanner.

Punainen pääministeri ottamassa vastaan valkoisen armeijan paraatia on yksi Suomen valtiollisen historian paradokseista ja merkkihetkistä. Miten oli mahdollista, että vain vajaa vuosikymmen sisällissodan päättymisen jälkeen Suomessa oli sosialidemokraattinen pääministeri ja hallitus?

  
Kuvat Kyösti ja Kalervo Kallion museon julkaisusta

 

Mihin Suomen ihme perustui; sillä ihmeenä tapahtunutta on pidettävä. Oikeita, mutta eivät vielä riittäviä selityksiä ovat kansanvallan vahvuus, yhteiskunnalliset uudistukset ja keskustalainen sovintopolitiikka.

Jännitteitä oli edelleen paljon. Äärisuunnilla oli kannatusta. Kuinka paljon sovintoa vauhdittivat jo 1800-luvulta lähtien ihmisten mieliin kylvetyt kansallinen yhteenkuuluvuus ja ihanteellinen isänmaallisuus?

Arvoisat juhlavieraat,

Sata vuotta sitten, toukokuussa 1918 alettiin korjata sitä mitä oli revitty. Kevään aikana ei oltu nähty kaunista unta yhteisestä isänmaasta. Oli nähty pahaa unta punaisesta ja valkoisesta Suomesta, eikä paha uni ottanut loppuakseen. Tarvittiin sovinnontyötä ja tarvittiin sovinnontekijöitä.

Kyösti Kallio ryhtyi toimeen. Puheessaan Nivalan kirkossa hän ulotti päättäjän tuskan ihmisten mieliin. Hän teki jokaisesta kansalaisesta päättäjän ja jokaisesta ihmisestä eheyttäjän, ei kysynyt eroja vaan yhtäläisyyksiä. Kun punainen ja valkoinen himmentyvät omassa mielessä, kanssaihmisiäkin on vaikea jakaa punaisiin ja valkoisiin.

Kyösti Kallio vaati anteeksiantoa, mutta ennen muuta hän kylvi mieliin ajatuksen anteeksipyynnöstä. Itse kunkin anteeksipyynnöstä toinen toisilleen, nöyrtymisestä ja lähentymisestä, toisen – ei vain oman – hädän ja menetyksen tunnistamisesta. Aito anteeksianto on aina myös anteeksipyyntö.

Kyösti Kallio luotti kansaan, kansanvaltaan ja tasavaltaan. Kansakuntaa ei eheytetty eikä rakennettu mahtikäskyillä. Tarvittiin uudistuksia. Yksi sellainen oli siirtyminen ”maan omistamisen etuoikeudesta maan omistamisen oikeuteen”. Etuoikeuksien muuttaminen oikeuksiksi on yksi osa Kyösti Kallion perintöä.

Hyvät kuulijat,

Kansallinen eheys synnytettiin paikallisesti yhdessä tehden ja ihmisten mielissä yhteenkuuluvuutta herättäen. Pienillä teoilla. Nivalassa Heikkilän talossa Kyösti ja Kaisa Kallio, isäntä ja emäntä sekä palkolliset söivät samassa pöydässä. Istuivat, söivät ja puhuivat.

Yhteiskunnallisesti repaleisina aikoina päättäjän on tunnettava se todellisuus ja arki, jossa suomalaiset elävät. Mutta se ei vielä riitä. Pitää tuntea oman kansansa historia, sukupolvia ja aikalaisia yhdistäneet arvot. Niille Kyösti Kalliokin puheensa vaikuttavuuden rakensi.

Etsin sukupolvet ylittävää kansanhenkeä Sakari Topeliuksen Maamme-kirjasta, joka oli vuodesta 1875 lähtien ollut koululaisten – Kyöstinkin – lukukirjana ja Suomen kuvan rakentajana. Löysin tuttuja ajatuksia. Topelius kirjoittaa:

” – – kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena, – kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi – ovat yksi kansa. He ovat yhdistetyt heidän rakkaudellaan, tottelevaisuudellaan, heidän yhteisellä hyvällään…”

Hän jatkaa: ”Jumala on yhdistänyt asukkaat erilaisesta suvusta samalle maakappaleelle samalla edesvastauksella, täytyyhän heidänkin pysyä sovinnossa keskenään, että he menestyisivät.”

Hyvät kuulijat,

Sisällissodan jälkeen oli paljon kätkettyä vihaa ja tuskaa, mutta ihmisten mielissä olivat myös yhdistävät ja eheyttävät arvot. Kyösti Kallio puhui ne esiin.

Kyösti Kallio toivoi sata vuotta sitten, ettei olisi valkoisia ja punaisia, vaan isänmaataan rakastavia Suomen tasavallan kansalaisia. Tänään Nivalassa emme kysy, emmekä pakota ketään valitsemaan, oletko valkoinen vai punainen.

Ripauksella isänmaallista ylpeyttä voimme todeta, että meissä jokaisessa on häivähdys valkoista ja häivähdys punaista. Ja jos jossakin on jompaakumpaa enemmän, niin antaa olla. Pääasia on, että ihmiset tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä. Istuvat samassa pöydässä ja puhuvat yhdessä.