Blogi

Elina Laitinen - elokuu 10, 2018

CityTorpparina Konginkankaalla 

Vietin CityTorpparina eli yhteisötaiteilijana Konginkankaalla Keski-Suomessa, nelostien varrella, kaksi kesäistä viikkoa juhannuksen jälkeen. Tuona aikana hiljaista maalaiskylää elävöittivät minun lisäkseni 80 000 Suviseura -vierailijaa Liimattalan pelloilla Konginkankaan naapurissa.

Kahden viikon työskentelyjakson aikana kylälle toteutettiin kaksi kuosia ja tilkkuteos. Kuosit syntyivät kyläläisten maalausten pohjalta ja niitä suunnitellaan jo käytettäviksi painokankaissa ja muissa kylätuotteissa. Tilkkuteos toteutettiin japanilaisen boro-kangaspaikkauksen hengessä vanhoista käytöstä poistetuista vaatteista ja kodintekstiileistä. Tilkkuteoksen tekemiseen osallistui lähemmäs neljäkymmentä henkilöä, kuosien maalaamiseen vieläkin useampi.

 

Citytorppari työssään. Kuva: Sanna Kuitunen

 

Sympaattinen on se sana, joka toistuu mielessäni, kun mietin missä olen ollut ja keitä kaikkia olen kohdannut. Asettuminen Konginkankaalle oli helppoa ja luontevaa. Olen asunut kaupungissa yli 10 vuotta, mutta kotoisin olen maalta. Ehkä tämän vuoksi Konginkangas tuntui hyvin tutulta, vähän jopa nostalgiselta.

Reimarin Tupa on lounaspaikka kylän keskustassa. Sen pitäjät Esko ja Reetta Korjonen järjestivät minulle kaiken mitä tarvitsin – ja vähän enemmänkin. Kylällä asiat hoidetaan soittamalla tai käymällä paikan päällä, sähköpostia ei tarvitse lähettää. Päivän rytmi ja toistuvuus ovat rauhoittavia, kaikki hoituu ja etenee verkkaisen varmasti. Minut myös otettiin kylällä vastaan erittäin lämpimästi ja ennakkoluulottomasti. En ainakaan huomannut paheksuvaa vilkuilua tai mutinaa siitä, mitä tuokin täällä tekee. Sen sain huomata, että pienellä paikkakunnalla, josta palvelut karkaavat, täytyy itse kunkin pitää naapuristaan vähän parempaa huolta. Pienellä kylällä kaikki tietävät toistensa asiat. Tällöin osataan myös auttaa, kun joku sitä tarvitsee. Tästä syntyy hyvin erilaista yhteisöllisyyttä kuin mitä kaupungissa usein kohtaa.

Keitele on tärkeä osa Konginkangasta

 

Suunnittelijan työ on perinteisesti hyvin tuotekeskeistä, mitä välillä vierastan. Uusien tuotteiden suunnittelu ja tuottaminen maailmaan, jossa hukumme jo tavaraan, tuntuu usein varsin hölmöltä työltä. Omassa suunnittelutyössäni olenkin korostanut prosessin tärkeyttä jo vuosia, ja etsinyt vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää suunnittelijan ammattitaitoani. Nyt oli aika ottaa askel kohti yhteisöllistä tekemistä ja siksi hainkin CityTorpparin paikkaa Konginkankaalta.

Kylätaiteilijat ovat kohtaajia ja osallistajia

CityTorpparit ja kylätaiteilijat ovat vakiintumassa Maaseudun Sivistysliiton uudeksi toiminnan muodoksi. Olemme palkanneet eri alojen taiteilijoita kylille yhteisötaiteilijoiksi tai kutsuneet heitä työskentelemään taiteilijaresidenssissä. Taiteen parissa on syntynyt mieleenpainuvia keskusteluja, itsensä ylittämisiä, keskinäistä oppimista ja yhteisen tekemisen meininkiä. On myös rakentunut yhteistyön siltoja maaseudun ja kaupungin ihmisten välille. Tänä kesänä vaatesuunnittelija Elina Laitinen työskenteli yhteisötaiteilijana Konginkankaalla Keski-Suomessa ja kuvataiteilija Tuomas Korkalo residenssitaiteilijana Taalintehtaalla Lounais-Suomessa.
Lue lisää CityTorppareista >>

Vaatesuunnittelijan koulutuksen omaavana olen pohtinut paljon omaa rooliani suunnittelun ja taiteen kentällä. Voinko sanoa itseäni taiteilijaksi? Ylittääkö työni koskaan taiteen rajaa? Vai onko mitään rajaa edes olemassa? Tämän lisäksi työni Konginkankaalla pisti toden teolla miettimään yhteisötaiteen merkitystä ja omaa tulokulmaani siihen. Konginkankaalaisille tittelilläni ei todennäköisesti ollut kauheasti väliä, ensisijaisesti olin tekijä, joku joka toi kaivattua vaihtelua kylän arkeen. Se, olenko taiteilija vai suunnittelija, jäi minulle itselleni pähkäiltäväksi.

Yhteisötaiteen luonteeseen kuuluu toiminnan aikana syntyvän prosessin korostaminen. Kohtaamiset ja kommunikointi ovat myös tärkeässä roolissa. Kahden viikon aikana sain kuulla rakkaustarinoita, eläintarinoita, vähän surullisempiakin juttuja, päivän kuulumisia, sukutarinoita, muutaman juorun, historiaa ja tulevaisuuden suunnitelmia. Käsitöiden lomassa on helppoa ja turvallista puhua.

Saaren Kartanon yhteisötaiteilijan Pia Bartschin mukaan yhteisötaiteen tekemisessä voi löytää oman elämän merkityksellisyyttä yhdessä. Bartsch pohtii, että yhdessä tekemisessä löydetään mitättömistäkin asioista jotain, jotka saavat prosessin kautta merkityksen. Tämä ajatus viehättää minua kovasti.

Tunsin itsekin työni uudella tavalla merkitykselliseksi siinä kohtaa, kun kaksi päivää maalaamista pohtinut rouva viimein uskaltautui tarttumaan siveltimeen ja toteutti muistojensa unikkopellot paperille. Tai kun kuulin, että vanhainkodilla puhuttiin vielä useiden päivien jälkeen siellä pitämästäni maalauspajasta. Kun viimeisenä päivänä sain ojanreunasta poimitun kukkakimpun, tiesin, että olen ainakin joiltain osin onnistunut työssäni. Se miten lyhyessä ajassa pystyin vaikuttamaan positiivisesti monen ihmisen elämään, tuntui hyvältä ja tärkeältä.

 

  

 

Monta erilaista ja ihanaa kädenjälkeä löytyy valmiista tilkkuteoksesta 

Lasten ennakkoluulottomuus oli todella ihailtavaa ja toivoisin, että samalla asenteella voisin itsekin työskennellä useammin. Sydänpohjasta ottaa vieläkin, kun mietin sitä pientä taiteilijaa, joka aina siveltimen vetojen välissä totesi, miten upeaa jälkeä syntyy. Ja se pieni tilkkupajan osallistuja joka ei hetkeäkään epäröinyt osaamistaan vaan toteutti kankaanpaloista raketin alta aika yksikön! Kaikki voisimme silloin tällöin ottaa mallia näiden pienten heittäytymisestä ja itsevarmuudesta. Olisi tärkeää, että myös pyrimme ylläpitämään lasten luovuutta, emmekä milloinkaan latistaisi sitä.

Toivoisin, että myös aikuiset uskaltaisivat useammin heittäytyä luovaan ilmaisuun välittämättä niin paljoa lopputuloksesta. Tilkkutyö ja maalaaminen saivat liian monet muistelemaan kouluaikojen käsityön tai kuvataiteen tunteja oman osaamattomuutensa kautta. Kuka sen osaamisen on silloin määrittänyt? Opettaja, kaverit vai itse vertaamalla tuotostaan muiden töihin? Ihmisten rohkaiseminen vapaaseen ilmaisuun ilman pelkoa epäonnistumisesta muodostui suureksi tehtäväkseni.

  

Kuosien maalauspaja järjestettiin Konginkankaan Kesäpäivien yhteydessä.

Suunnittelijataustani vaikuttaa varmasti siihen, että teoksella, prosessin lopputuotteella, oli vielä suuri rooli toiminnassani. Lopputuloksena syntyneet tilkkuteos ja kuosit viestivät yhteisestä saavutuksesta ja tekemisestä. Kuosien merkitys kasvaa, kun tietää että ne ovat syntyneet kyläläisten maalausten pohjalta. Samoin tilkkujen tekemisen merkitys olisi jäänyt vähäiseksi elleivät ne olisi päätyneet osaksi yhteistä taideteosta.

Kuosit olen suunnitellut niin, että niitä voidaan jatkossa käyttää monissa eri tuotteissa ja paikoissa. Kuoseista voidaan esimerkiksi teettää kangasta tai ne voidaan painaa t-paitoihin. Toivon että ne innostavat kyläläisiä taas uudenlaiseen luovuuteen, tekemiseen ja yhteisöllisyyteen.

 

Lopulliset kuosit koostin suoraan kyläläisten maalauksista. Jatkossa kuoseja voidaan käyttää monipuolisesti eri tuotteissa ja vaikka painokangastyöpajoissa

Kahteen viikkoon mahtui niin paljon tunnetta ja tekemistä, että Helsinkiin palattuani elin päivän tyhjiössä. Kokemus teki minuun todella suuren vaikutuksen ja toivon, että tulevaisuudessakin saan työskennellä vastaavanlaisten projektien parissa. Aikaisemmissa muotisuunnitteluprojekteissa on aika ajoin mielessä vilahtanut epäluulo: Miksi teen tätä? Onko tässä mitään järkeä? CityTorpparina tällaista ei ollut, päinvastoin, työ tuntui koko ajan järkevältä ja ennen kaikkea merkitykselliseltä. Oli ilo olla läsnä kylällä ja jakaa hetkiä arjessa.

Konginkankaalta itselleni käteen jäi myös tietty rentous asioiden tekemiseen. Aina ei tarvitse olla konsepti loppuun asti hiottu, kohderyhmä mietittynä ja markkinakatsaus valmiina ennen kuin voi lähteä toteuttamaan itseään. Joskus voi vaan tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Seuraavan kerran kun koen epävarmuutta työssäni, mietin mitä Reetta Korjonen tekisi. Todennäköisesti hän tarttuisi puhelimeen ja hoitaisi asian.

 

Elina Laitinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen vaatesuunnittelija, joka työskenteli Maaseudun Sivistysliiton Citytorpparina Konginkankaalla kahden viikon ajan kesä-heinäkuun vaihteessa 2018. www.elinalaitinen.com