Blogi

Sofia Heininen - lokakuu 2, 2017

Arjen asiantuntijuutta jakamassa tunturissa

Sumu täytti Pallastunturin, kun kävelin yhdessä parinkymmenen muun kanssa suosittua patikointireittiä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Valloitimme tunturia yhdessä uusien kittiläläisten ja enontekiöläisten kanssa eräoppaan johdatuksella. Kyseessä oli Vastaanottava Tunturi-Lappi -hankkeen ympäristöluotsausretki, jolle oli kutsuttu mukaan kesän aikana Kittilään ja Enontekiölle muuttaneita syyrialaisperheitä. Mukana oli myös pitempään Kittilässä ja Enontekiöllä asuneita ja ympäristöluotsikoulutuksen käyneitä arjen asiantuntijoita Kittilästä ja Muoniosta. Retken tavoitteena oli tuoda yhteen ihmisiä ja tehdä tunturia tutuksi uusille asukkaille. Tunturi-Lapissa pidempään asuneille retki oli hyvä tilaisuus katsoa tuttua tunturia uudesta näkökulmasta. Minä lukeuduin joukkoon, jolle tunturi ei ole kovin tuttu, joten odotin retkeä innokkaasti.

Lähdimme Kittilästä linja-autolla kohti Pallasta sunnuntaiaamuna kello yhdeksän Vastaanottava Tunturi-Lappi -hankkeen koordinaattori Anna Hakalan johdatuksella. Toinen linja-auto lähti Enontekiöltä. Mukanamme oli myös tulkki, joka käänsi Annan kertomat asiat arabiaksi. Toinen tulkki tuli enontekiöläisten bussissa. Anna kertoi, että myös Suomessa on kärsitty sodasta, ja Lapin sodan jäljet näkyvät siinä, että monet Lapin taloista ja kokonaisista kylistä on tuhottu sodassa ja jouduttu rakentamaan uudelleen. Sota on vaikuttanut siis myös suomalaisten elämään, ja pakolaisuus on tuttua myös suomalaisille evakkouden kautta. Annan vetämissä ympäristöluotsikoulutuksissa on pyritty asettumaan toisten saappaisiin ja tutustumaan itse tilanteeseen, jossa on joutunut aivan uuteen elinympäristöön ja keskelle yhteisöä, jonka kieltä ei osaa eikä toimintatapoja tunne. Ympäristöluotsauksen avulla voidaan siis ymmärtää paremmin toisen ihmisen kokemuksia. Yhteisten kokemusten esille nostamisen kautta Suomeen muuttaneet voivat päästä helpommin kiinni uuteen yhteisöönsä.

Perillä Pallaksella kokoonnuimme Pallaksen luontokeskukseen kuulemaan tarkempia ohjeita retkelle. Eräoppaamme Paula Sieppi kertoi hieman kävelyreitin pituudesta ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Esittelykierroksen jälkeen jakaannuimme kahteen porukkaan, josta toinen lähti Paulan mukana tunturiin ja toinen meni suorempaa reittiä kodalle. Kodalle lähteneessä joukossa oli paljon pieniä lapsia äiteineen, joten heille oli järjestetty omaa ohjelmaa kodan läheisyydessä.

Poroaitauksessa kuulimme asiaa poronhoidosta. Kuva: Sofia Heininen

Pallaksella ihmeteltiin muun muassa liekovarpiota, jonka avulla saadaan tehtyä tulta. Kuva: Sofia Heininen

Minä lähdin eräoppaan opastamalle kävelyretkelle, jonka päätepisteenä oli poroaitaus. Matkalla eräopas esitteli meille tunturin kasvistoa ja saamelaisten elämäntapaa. Saimme kuulla muun muassa kenkäheinästä, jolla saamelaiset vuorasivat kenkänsä. Mielenkiintoinen ja itselle aivan uusi asia oli liekovarpio-kasvi, jota valokuvaajat ovat käyttäneet salamavalon sytyttämiseen. Saamelaisille liekovarpio on ollut tärkeä tulentekoväline, kun on oltu niin ylhäällä tunturissa, ettei puita enää kasva. Matkan varrella ohitimme myös variksenmarjoja ja puolukoita, joita osa seurueestamme maisteli innokkaasti. Vaikka tunturi oli hyvin sumuinen, räpsivät valokuvia muutkin kuin minä. Seurueemme teini-ikäisillä oli mukanaan jopa selfietikku, jolla otettiin innokkaasti kuvia itsestä ja tunturista. Suomalaisilla ympäristöluotseilla oli mukanaan koiria, jotka saivat paljon rapsutuksia. Eräs nuorimies otti koiran talutettavaksi heti retken alussa, ja luulenkin, että koirat toimivat jäänmurtajina seurueellemme. Kävelyretkemme huipentui poroaitaukseen, jossa eräoppaamme kertoi meille poronhoidosta. Paula kuvasi poromiehen ja -naisen vuodenkiertoa ja kertoi poroerottelusta. Eräs mies kiinnostuikin kysymään, paljonko poro maksaa. ”Elävää poroa et voi ostaa, mutta kuolleen saa 300–400 eurolla riippuen ruhon koosta”, Paula vastasi.

Tunturissa oli kova sumu, mutta silti ja ehkä sen takia retki oli elämys. Kuva: Sofia Heininen

 

Poroaitauksesta kävelimme kodalle, jossa jo paistettiinkin makkaraa ja nautittiin kahvia ja teetä. Lapset pelasivat ulkona jalkapalloa, ja tunnelma sisällä kodassa oli tiivis. Lämmin kota houkuttelikin meitä, jotka olimme saaneet kävelyretkemme lopulla vesisateen niskaamme. Kyselin ihmisiltä Pallaksen retken tunnelmia. ”On hassua, että porot voivat liikkua vapaana, kun meidän kotimaassamme kaikki kotieläimet ovat aina kiinni”, eräs mies kertasi retken herättämiä ajatuksia. ”Oli mukava liikkua luonnossa, ja sai hyviä valokuvia”, sanoi nainen, joka oli kävelyretkellä koko perheensä kanssa. Myös ympäristöluotseille retki oli ollut mukava, kun sai olla tekemisissä uusien kuntalaisten kanssa. Tuntuikin, että retki oli mukavasti katkaissut muuten niin hiljaista

Kodassa oli lämmin ja tiivis tunnelma ja iloista puheensorinaa riitti. Kuva: Suvi Kaljunen

ja tasaista arkea. Ja vaikka yhteistä kieltä ei kaikilla ollut, jo yhdessäolo oli tärkeää. Anna tiivisti, että tällaisilla retkillä ihmiset saavat kokea olevansa merkityksellisiä, kun heidät otetaan mukaan tekemisiin.

Kuva: Suvi Kaljunen