Blogi

Kumppanuuden kautta uudenlaisia palveluja

Virpi Harilahti-Juola - joulukuu 17, 2018 -

Kumppanuus perustuu luottamukseen, toisen kunnioittamiseen ja tasavertaisuuteen. Uusi tapa tehdä haastaa kaikki mukana olijat – on uskallettava kokeilla, on luotettava, siedettävä erilaisia tapoja tehdä, on kuunneltava erilaisia näkökulmia ja ajateltava yhdessä. Aina se ei onnistu. Mutta silloin kun onnistuu, lopputulos on parempi kuin mihin kukaan olisi pystynyt yksin.

Vastaanottava maaseutu – totta tai tarua?

Virpi Harilahti-Juola - joulukuu 17, 2018 -

Onnistunut maahanmuuttotyö vaatii aina vahvan kolmijalan; toimivat ja riittävät julkiset palvelut, mahdollisuuksia päästä töihin ja opiskelemaan sekä vastaanottavan yhteisön. Jos yksikin näistä tukijaloista puuttuu, kotoutuminen voi vaikeutua tai hidastua. Ja toisaalta taas, kun nämä kaikki kolme toteutuvat, ihmiset voivat löytää paikkansa uudesta yhteisöstä hyvinkin nopeasti.

Uusi kuntastrategia – hittibiisi

Virpi Harilahti-Juola - lokakuu 31, 2018 -

Ensin puhuttiin vain kuntastrategiasta ja tulevaisuuden kunnan tehtävästä kuulla kuntalaisiaan. Mietittiin, miten sen voisi tehdä jotenkin uudella tavalla ja ennen kaikkea siten, että kuntalaiset olisivat siinä aidosti mukana ja ottaisivat strategian omakseen. Puhuttiin hittibiisistä. Voiko kuntastrategia olla vähän niin kuin hittibiisi – sellainen, minkä kaikki tuntevat. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Osallisuus ei synny pop uppina vaan vaatii aikaa

Virpi Harilahti-Juola - syyskuu 9, 2018 -

Yhteisökehittämisen menetelmät ovat osittain uusia kuntien strategiatyössä ja palvelujen kehittämisessä. Ihmisten innostaminen, mukaan saaminen ja vastuun ottaminen omasta lähiyhteisöstä ja -ympäristöstä taas ovat innostamisen pedagogiikan peruselementtejä. Niinpä kahden näin erilaisen organisaation kumppanuus on parhaimmillaan sellaista, että se tuo molempien parhaat puolet esille ja tekee lopputuloksesta jotain sellaista, mihin kumpikaan ei pystyisi yksin.

Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuden olla osa yhteisöä

Virpi Harilahti-Juola - elokuu 2, 2018 -

Onnistunut maahanmuuttotyö (ja ehkä mikä tahansa yhteisötyö) vaatii aina vahvan kolmijalan; toimivat ja riittävät julkiset palvelut, mahdollisuuksia päästä töihin ja opiskelemaan sekä vastaanottavan yhteisön. Jos yksikin näistä tukijaloista puuttuu, kotoutuminen voi vaikeutua tai hidastua. Ja toisaalta taas, kun nämä kaikki kolme toteutuvat, ihmiset voivat löytää paikkansa uudesta yhteisöstä hyvinkin nopeasti.

Ajatuksesta hankkeeksi

Virpi Harilahti-Juola - kesäkuu 1, 2018 -

Kaikki lähtee siitä, että jossain syntyy hyvä ajatus. Sen lisäksi ajatusta on pidettävä hyvänä muuallakin, sille pitää olla todellinen tarve ja sen on hyvä kutkutella jotain, mikä on tulossa, mutta mistä ei oikein vielä tiedetä, miten siihen pitäisi reagoida. Tai sitten on jokin ongelma, mihin haetaan uudenlaista ratkaisua. Kehittämistyö on parhaimmillaan sitä, että lopputulos on…

Penkkikahvilassa kuultua

Virpi Harilahti-Juola - huhtikuu 17, 2018 -

Penkkikahvilan tavoitteena on lisätä vuoropuhelua sekä tuoda erilaisia ajatuksia ja näkökulmia esille ja yhteiseen keskusteluun. Parhaimmillaan ajatuksista tulee yhteisiä ja niiden eteen ollaan valmiita tekemään tekoja yhteiseksi hyväksi.

Maaseudusta on moneksi

Virpi Harilahti-Juola - helmikuu 18, 2018 -

Meillä on jo kokemuksia ja tietoa siitä, että parhaimmillaan vastaanotto ja kotoutuminen pienessä kunnassa voi lähteä nopeasti käyntiin; lapset pääsevät heti kouluun ja aikuiset nopeasti töihin ja suomen kielen kursseille. Uutta kieltä pääsee kuulemaan ja käyttämään saman tien- paikalliset ihmiset ottavat mukaansa ja kutsuvat kotiinsa. Ovat kiinnostuneita ja antavat aikaansa.

Uusi työ haastaa vanhat tekijät

Virpi Harilahti-Juola - tammikuu 29, 2018 -

Istun parhaillaan bussissa matkalla Keski-Suomeen. Edessä on parin päivän strategiatyöpaja, missä tarkastellaan mennyttä vuotta ja linjataan tulevaa. Tässä matkalla on aikaa ajatella ja kirjoittaa auki omia ajatuksia tulevasta teemasta. Organisaatiomme muuttui noin vuosi sitten ja samalla se muutti myös oman ja kollegoiden työnkuvat. Työtä ei enää tehtykään maakunnittain tai alueellisesti vaan valtakunnallisesti. Tämä pakotti meidät…

Kyyjärven hittibiisin sävellys- ja sanoitustyö on alkanut

Virpi Harilahti-Juola - tammikuu 21, 2018 -

Maaseudun Sivistysliitto (MSL) ja Kyyjärven kunta ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jossa on sovittu uudenlaisen yhteisöllisyysohjelman toteuttamisesta vuonna 2018. Ohjelman tavoitteena on kuulla kuntalaisia ja saada heidät mukaan tekemään tekoja entistä viihtyisämmän ja elinvoimaisemman ympäristön ja yhteisön hyväksi. Vuoden 2018 aikana kuullaan kuntalaisia, kerätään eri kuntalaisryhmien (mm. lapset ja nuoret, lapsiperheet, työssäkäyvät, eläkeläiset) näkemyksiä kunnan vahvuuksista ja…