Ajankohtaista

Maahengelle kolmoisvoitto Vuoden kaunein kirja -kilpailussa

Kustantamo Maahenki on saanut ennätykselliset kolme palkintoa Vuoden kaunein kirja -kilpailussa. Maahengen Musta taide -julkaisusarjan teokset saivat sekä kisan pääpalkinnon että kaksi muuta palkintoa. Palkitut kirjat olivat Raja, Veden kätkemiä huoneita ja Metro #4 Paris.

Suomen kirjataiteen komitea valitsi Vuoden kauneimmaksi kirjaksi Hanna Koikkalaisen valokuvakirjan Raja. Kirjan graafisen suunnittelun teki Anne-Mari Ahonen.

Kilpailuraati perustelee valintaa: ”Valokuvateos henkii harmoniaa ja harkittuja ratkaisuja kannesta alkaen: kluutin sävy osuu harvoin näin kauniisti yksiin kannen kuvan kanssa. Kirja on alusta loppuun ilmava ja rauhallinen. Värikylläisille kuville on annettu tilaa, ja eleetön typografia sallii kuvien kertoa tarinaa omilla ehdoillaan. Kirjan materiaalit tuntuvat käteen miellyttäviltä, ja paperi toistaa värit kauniisti. Kokonaisuus on esineenä virheetön ja kuvakerronnaltaan oivaltava.”

Rajan lisäksi Vuoden kauneimmat kirjat 2016 -kokoelmaan valittiin 24 muuta kirjaa, joista kaksi oli Maahengen kustantamia Musta taide -kirjoja. Teokset olivat Catarina Ryöpyn Metro #4 Paris ja Jaakko Heikkilän Veden kätkemiä huoneita. Ryöpyn kirjan taittaja oli Jorma Hinkka. Heikkilän kirjan taittaja oli Timo Numminen.

Ryöpyn kirjan valintaa raati perusteli näin: ”Kokoaan suurempia oivalluksia sisältävän kirjan materiaaliset ominaisuudet on valjastettu hienosti kuvakerronnan käyttöön. Sisäsivujen erilaiset lakkaukset tekevät välähdyksenomaisista ja ’huonoista’ valokuvista ylväitä ja uniikkeja. Kuvien rytmitys toistaa metron liikettä. Kanteen upotettu matkalippu vie mielen Pariisiin.”

Heikkilän Veden kätkemiä huoneita kurkisti Venetsian aatelisten palatseihin. ”Valokuvat aatelisten palatseista Venetsiassa sekä venetsialaisista huonekaluista vaativat vähän ’porvarillisen’ toteutuksen. Lukijaa ei silti sovi karkottaa liiallisella hienostelulla, saati krumeluureilla. Veden kätkemiä huoneita nostaa esiin Jaakko Heikkilän kuvien syvätarkkuuden, mutta ei kerskaile asialla sen enempää kuin arvonsa tunteva yläluokkakaan. Laadun tunnistaa muutenkin.”

Maahenki Oy on taiteeseen, luontoon ja kulttuuriin erikoistunut laatukirjojen kustantamo. Palkintokirjoista vastannut, eläkkeelle siirtyvä kustantaja Liisa Heikkilä-Palo ja hänen seuraajansa, vuodenvaihteessa aloittanut kustantaja-toimitusjohtaja Johanna Korhonen iloitsevat kolmoisvoitosta.

”Kustantamon koko huomioon ottaen palkintojen määrä on häkellyttävä. Olemme iloisia kuin linnut”, Korhonen sanoo. Maahenki kustantaa vuodessa 30—40 kirjaa.

Suomen kirjataiteen komitea sai kustantajilta arvioitavakseen kaikkiaan 208 kirjaa.

Vuoden kauneimmat kirjat osallistuvat Best Book Design from all over the World -kilpailuun ja kiertävät näyttelyissä Suomessa ja kolmessa Euroopan maassa. Kolmenkymmenen maan kauneimmat kirjat ovat esillä Shanghain kirjamessuilla elokuussa 2017 ja Leipzigin kirjamessuilla maaliskuussa 2018.

 


Lisätietoja: Kustantamokoordinaattori Marketta Tuomainen, Maahenki, puhelin 040 518 7247, marketta.tuomainen@msl.fi

Maahenki on kulttuurikustantamo, joka on erikoistunut luontoon, taiteeseen, käden taitoihin, ruokaan ja ortodoksiseen kirjallisuuteen. Yhtiön kustantaja ja toimitusjohtaja on Johanna Korhonen.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon