Ajankohtaista

Kuusistossa ideoitiin kesää 2016

Kaarinan kaupunki. Kuusiston keskiaikaisten linnanraunioiden, kartanon ja Kappelinmäen puiston alueen tulevaisuutta ideoitiin yhdessä maanantaina. Paikalla oli runsas joukko paikallista kulttuuriväkeä, taiteilijoita, matkailu- ja majoitusalan yrittäjiä, kaupungin edustaja, oppilaitoksia, Kaarinan oppaat, sekä koollekutsujina Metsähallituksen Luontopalvelut ja Maaseudun Sivistyliitto.

Kuusiston seminaari 28.9.2015

Metsähallitus on kuluneen kesän aikana käynnistänyt mittavat kunnostustyöt, joilla saadaan alueen infra kuntoon: sähköt, vesi, saniteettitilat, kyltitykset, opasteet ja parkkipaikka. Nyt on hyvä aika lähteä yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan kesän 2016 ohjelmaa. Yhteistä rahoitustakin ryhdytään hakemaan talven aikana Varsin hyvä -Leader toimintaryhmän kautta.

Millainen toiminta alueelle sitten sopisi? Paikka on historiallisesti ja arkeologisesti merkittävä kohde luonnonkauniissa merimaisemassa, ja näiden vahvuuksien varaan halutaan myös tulevaisuutta kehittää. Paikkaan liittyvät tarinat ja muistot on tärkeä siirtää jälkipolville. Uusia avauksia voisivat olla ympäröivän luonnon ja historiallisen ympäristön vuoropuhelut. Matkailijoille ja Saaristoreitin kulkijoille Kuusisto voisi tarjota mieleenpainuvan ja elämyksellisen pysähdyspaikan. Elokuisen festivaalin aikana paikalle voisi tuottaa teatteri, tanssi, musiikki, sirkus esityksiä. Keski-aikaiset sadonkorjuuluhlat kutsuisivat sekä paikalliset että kauempaa tulijat yhteen maistelemaan lähitienoon maukkaita antimia.

Kuusiston linnanrauniot

Kuusiston linnanraunion alueeseen voit tutustua näiden linkkien kautta:
Luontoon.fi
Visit Kaarina